Kaikki työvoimapalvelut vuoden alusta BusinessAsemalta

Nyheter

Vuoden 2025 alussa TE-toimistojen toiminta lakkaa ja julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyvät valtiolta kunnille. Jatkossa Oulussa TE-toimiston palvelut tunnetaan BusinessOulun työllisyyspalveluina.

Teksti: Essi Ikäläinen  |  Kuva: Tero Suutari

Työvoimauudistuksen myötä Oulu on muodostanut yhdessä kymmenen muun Pohjois-Pohjanmaan kunnan kanssa Oulun seudun työllisyysalueen, joka kattaa 130 000 työikäistä ihmistä. Työllisyysalueeseen kuuluvat Oulun lisäksi Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Pudasjärvi, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala.

Oulun kaupungin vastuulla on, että lakisääteiset työvoimapalvelut ovat saatavilla työllisyysalueella. Palvelut kattavat sekä henkilöasiakkaiden palvelut työnhakijoille että työnantaja-asiakkaiden työntekijöihin liittyvät palvelut. BusinessOulun työllisyyspalveluiden päällikkö Mari Rautiainen kertoo, että Oulussa uudistusta suunnitellaan kokonaisuutena työvoiman kysynnän ja tarjonnan parantamisesta lähtien.

– Haluamme palvella parhaalla mahdollisella tavalla sekä työnantaja-asiakkaitamme että työnhakija-asiakkaitamme. Työnantajien eli yritysten kasvu tukee työnhakija-asiakkaiden työllistymistä, joten yritysten rekrytoinnin helpottaminen ja rekrytointikoulutusten tarjoaminen yritysten tarpeista lähtien on tärkeää, Rautiainen painottaa.

Kaikki palvelut saman katon alla

Vuoden alussa TE-toimiston teipit poistuvat Technopoliksen ydinkeskustan kampuksen toimitilojen ovista BusinessOulun teippien jäädessä oveen.

–Muutto jo syyskuussa saman katon alle helpottaa asiakkaille näkyvää muutosta vuodenvaihteessa. Ei tarvitse pohtia, mihin suunnata asioimaan, vaan tulee tuttuun osoitteeseen, Rautiainen iloitsee.

BusinessOulun työllisyyspalveluiden organisaatiota tullaan vuoden vaihteessa uudistamaan, jotta työnantajien tarpeisiin pystytään vastaamaan kattavammin.

–Haluamme tuntea työnhakijat entistä paremmin ja lisätä synergiaa BusinessOulun sisällä. Tavoitteena on samanlaiset toimialajaot niin elinkeinopalveluissa, työnantajapalveluissa kuin työllisyyspalveluissa sekä yhteistyön parantaminen. Haluamme, että uudistus näkyy asiakkaille nopeampana työllistymisenä ja yrityksille osaavana työvoimana, Rautiainen kertoo. 

Tällä hetkellä ajankohtaisia asioita työvoimauudistuksen osalta ovat asiakassiirtymä, yhteishankintakoulutusten puitehankinnat sekä sisäisten prosessien kehittäminen.

–Koska luomme uutta yhteistä toimintakulttuuria ja toimintamallia, prosessit kehitetään yksinkertaisiksi ja selkeiksi sekä asiakkaille että omalle henkilöstölle. Tällä turvaamme palvelun tasalaatuisuuden eli saadaan laadukasta palvelua kautta linjan, Rautiainen sanoo.

Tehokas työnvälitys tärkeimpänä tavoitteena

Oulun seudun työllisyysalueen toiminnalle Rautiainen listaa neljä tavoitetta. Tärkein niistä on tehokas työnvälitys niin työnantajan kuin työnhakijan näkökulmasta. Palveluja kehitetään vastaamaan paremmin työnantajatarpeisiin, koska vahvat työnantajat ovat Rautiaisen mukaan ainoa keino, jolla työllisyysastetta saadaan parannettua.

–Toinen keskeinen tavoite on osaamisen kehittäminen, jotta työnhakijat pääsevät kehittämään omaa osaamistaan ja kouluttautumaan työmarkkinoiden tarpeisiin nähden, Rautiainen sanoo.

Kolmas tavoite on erittäin ajankohtainen ja paljon pinnalla ollut työkyvyn kehittäminen, johon kuuluvat työkyvyn haasteiden ja olemassa olevan työkyvyn tunnistaminen, todentaminen ja kehittäminen henkilön osaamista vastaaviin tehtäviin. Neljäs tavoite on vaikuttava palveluohjaus.

–Tällä hetkellä on paljon henkilöasiakkaita, joilla ei ole selkeästi enää työkykyä, jota parantaa tai kehittää. Näille asiakkaille haluamme löytää oikeat etuudet. Asiakas tulisi voida esimerkiksi päästä kuntoutuksen, eläkkeen tai muun tuen piiriin. Tässä hyvinvointialueen palveluilla on merkittävä rooli, Rautiainen täsmentää.

Rautiainen painottaa, että työnhakijat voivat luottaa saavansa jatkossakin palvelua. Viranomaiset kyllä hoitavat asiakkuuden siirron.

–Työttömyysetuudet pysyvät voimassa ja olemassa oleva työttömyysturva säilyy. Tulemme panostamaan kasvokkaiseen palveluun jo varhaisessa vaiheessa, kun hakija ilmoittautuu työnhakijaksi, Rautiainen lupaa.

BusinessAseman työllisyys- ja elinkeinopalvelut

Uusikatu 52, 90100 Oulu

www.businessasema.com/palvelut

  • neuvontaa ja ohjausta arkisin kello 9–15
  • puhelimitse 08 558 55810 arkisin kello 9–16
  • voit myös varata ajan etäneuvontaan
  • verkkosivuilla palvelee myös chat