Nuoret, yritykset ja yhdistykset – kesätyötuki 2026 haettavissa!

  • Regionala nyheter
  • Nyheter

Ylöjärven kaupunki tukee jälleen paikallisia yrityksiä ja yhdistyksiä nuorten työllistämisessä tulevana kesänä. Kesätyötukea on varattu 15 000 euroa, ja sitä voidaan myöntää yhteensä 50 nuoren palkkaamiseen.

Ylöjärven kaupunki tukee nuoria työllistäviä ylöjärveläisiä yrityksiä ja yhdistyksiä myös tulevana kesänä. Tavoitteena on kannustaa nuoria työllistymään kotikaupunkiin. Kesätyötukeen on varattu 15 000 euroa. 

Tuen määrä on 300 euroa/kesätyöpaikka. Kesätyötuen maksaminen edellyttää, että 

  • työllistettävä nuori on syntynyt 2005–2011
  • nuorelle maksettava palkka kesän aikana on vähintään 600 euroa (+sivukulut)
  • työllistettävä nuori on ylöjärveläinen ja työnantaja (yritys tai yhdistys) toimii Ylöjärvellä
  • työskentely tapahtuu ajalla 1.5.–31.8.2026
  • työnantaja ei saa kesätyötukea muualta. 

Tukea ei myönnetä seurakunnan tai kuntayhtymän kesätyöntekijöiden palkkaamiseen. Sitä ei myöskään makseta yksityisille henkilöille. 

Kaupunki maksaa tuen työjakson jälkeen työnantajalle palkkatodistusta vastaan. Työnantaja voi saada kesätyötukea enintään kahden nuoren työllistämiseen. 

Tukea haetaan etukäteen hakemuslomakkeella Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n kautta. Hakulomakkeen voi tulostaa tältä sivulta. Täytetty lomake tuodaan tai lähetetään siinä olevan ohjeen mukaan kaupungintalolle. 

Tuki myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä. Määräraha riittää 50 nuoren kesätyöpaikkaan.

Kesätyötuki on de minimis -tukea, joka tarkoittaa komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaista vähämerkityksistä tukea, jonka määrä on enintään 300 000 euroa yhtä yritystä kohden kolmen vuoden ajanjaksolla. Kesätyötuen myöntäjä (Ylöjärven kaupunki) tallentaa uudet de minimis -tukia koskevat tiedot Euroopan komission keskitettyyn rekisteriin.

Kuva: Ylöjärven kaupunki

Kesätyötukihakulomake (pdf) (ylojarvi.fi)

Kesätyötukihakulomake (docx) (ylojarvi.fi)

Lisätietoja
Asiakkuuspäällikkö Inkeri Remsu,
puhelin: 044 423 5233
sähköposti: etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

  • Ylöjärvi