Lokakuun lopussa työttömiä yli 210 vähemmän kuin vuotta aiemmin
Lapissa oli lokakuun lopussa noin 7 470 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 570. Työ- ja elinkeinoministeriön syksyn 2024 työmarkkinaennusteessa Lapin työttömyyden ennustetaan jatkavan laskuaan lähivuosina. Lapissa työttömien osuus työvoimasta oli alin Pohjois-Lapin ja Rovaniemen seutukunnissa. Työttömyys lisääntyi alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä ja ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa.
Syyskuun heikon kehityksen jälkeen lokakuussa työttömyyden väheneminen palautui Lapissa takaisin selkeämmin vuodentakaista paremmaksi. Lapissa oli lokakuun lopussa noin 7 470 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 570. Työttömiä yli 210 vähemmän kuin vuotta aiemmin, myös lomautettuja oli vuodentakaiseen verrattuna vähemmän. Avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-palveluihin lokakuun aikana lähes 2270.
Työttömien osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa Lapissa 9,2 % ja koko maassa 10,6 %. Lappi oli edelleen ainoa ELY-keskus, jonka alueella työttömyys väheni verrattuna vuodentakaiseen. Työ- ja elinkeinoministeriön syksyn 2024 työmarkkinaennusteessa Lapin työttömyyden ennustetaan jatkavan laskuaan lähivuosina, mutta koko maassa kasvavan vielä vuonna 2025.
Työttömien osuus työvoimasta Lapin alin Pohjois-Lapissa
Lapissa työttömien osuus työvoimasta oli alin Pohjois-Lapin (7,4 %) ja Rovaniemen (8,6 %) seutukunnissa. Korkein osuus oli Itä-Lapissa (12,4 %). Työttömyys väheni Rovaniemen seutukuntaa lukuun ottamatta kaikissa muissa seutukunnissa, eniten Pohjois-Lapissa ja Itä-Lapissa.
Kuntien väliset erot työttömyydessä ja sen kehityksessä ovat edelleen huomattavia. Työttömien osuus työvoimasta alitti lokakuussa Lapin keskimääräisen kahdeksassa kunnassa. Alimmat osuudet olivat Sodankylän 5,9 %, Utsjoen 6,3 %, Keminmaan 7,3 % ja Tornion 7,4 %. Korkeimmat osuudet olivat Kemin ja Kemijärven 13,5 %.
Työttömyys lisääntyi vain alle 25-vuotiaiden ikäryhmässä
Eniten työttömyys väheni ikäryhmässä 60–64-vuotiaat. Työttömyyden alenemisesta huolimatta 60–64-vuotiaat ovat kuitenkin suurin työttömien ikäryhmä. Työttömyys lisääntyi vuodentakaiseen verrattuna vain alle 25-vuotiailla, missä näkyy muun muassa valmennukseen osallistuvien määrän lasku. Alle 25- vuotiaita nuoria oli lokakuun lopussa työttömänä 755.
Työttömyyden kehitys vaihteli ammattiryhmittäin ja koulutuksen mukaan
Työttömiä oli lokakuun lopussa eniten pääammattiryhmissä palvelu- ja myyntityöntekijät (1 410), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät (1 410) ja ammatteihin luokittelemattomat (1 300). Vuodentakaiseen verrattuna työttömyys väheni eniten ammattiryhmissä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät, maa- ja metsätaloustyöntekijät -ja muut työntekijät. Työttömyys lisääntyi pääammattiryhmissä ammatteihin luokittelemattomat, erityisasiantuntijat ja asiantuntijat.
Ammattien lisäksi työttömyyden kehitys vaihteli koulutuksien mukaan. Työttömyys väheni vuodentakaisesta perusasteen, toisen asteen, alimman korkea-asteen ja tutkijakoulutusasteen suorittaneilla. Eniten lisääntyi ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden työttömyys.
Aiheesta muualla
Lapin ELY-keskuksen tiedote (sttinfo.fi)
Työ- ja elinkeinoministeriö työllisyyskatsaus (temtyollisyyskatsaus.fi)