Vieraskynä: Rakastin työtäni, Jalkasalonki Hyvä Hoiva jatkaa uusissa käsissä

Nyheter

Tämän vieraskynäblogin on kirjoittanut yrityksensä omistajanvaihdoksen läpikäynyt kuhmolaisen Jalkasalonki Hyvä Hoivan entinen omistaja Päivi Komulainen. Blogissa Päivi kertoo kokemusasiantuntijana yrityksensä omistajanvaihdosprosessin kulusta. 

Vuonna 2022 olin toiminut hyvinvointialan yrittäjänä jo 12 vuoden ajan ja eläkeikä alkoi jo kolkutella ovella. Mielessäni siinsivät vapaammat ajat aikatauluista ja velvoitteista vuodenvaihteen 2024 jälkeen. Oli siis aika laittaa yritys myyntiin. Miten kaikki meni myyntipäätöksestä lopulliseen kaupan vahvistamiseen, tässä on minun tarinani Kuhmosta. 

Apuja myyntiprosessiin 

Tutustuin yrittäjään ja omistajanvaihdosasiantuntijaan Ella Kärkeen noin kaksi vuotta sitten. Kerroin hänelle, että haluan myydä yritykseni tulevan eläköitymiseni vuoksi vuoden 2024 aikana. Ensimmäisen kerran tavatessamme kasvokkain Ella katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi, haluanko todella myydä yritykseni. Hän halusi varmistaa, että olen tosissani. Ella tutustui yritykseni asiakirjoihin, kuten tilinpäätöksiin ja taseisiin edellisen kolmen vuoden ajalta. Vuoden 2023 loppupuolella hän teki niiden perusteella laskelmat ja yrityksen hinta-arvion. Olemme soitelleet ja vaihtaneet sähköposteja useaan otteeseen tämän 2024 vuoden aikana. Ellasta oli suuri apu matkan varrella ja sain häneltä aina tarvittaessa neuvoja ja tukea. 

Heti vuoden 2024 alussa Kainuun TE-toimiston yrityspalvelun asiantuntija Teemu Ahtonen tuli avukseni yritykseni myynnin markkinointiin ja suunnitteluun. Prosessin kuluessa some-mainontaa täytyi tehdä paljon ja usein, ja tässä Teemu oli suureksi avuksi. Myyntiprosessin aikana vaihdoin useita sähköposteja Ellan ja Teemun kanssa eri asioista, joita meidän täytyi yhdessä tehdä. 

Prosessin eteneminen 

Myynnin ensimmäinen askel otettiin, kun myynti-ilmoitus julkaistiin Kainuun TE-toimiston avoimet työpaikat -sivulla ja Teemu varmisti, että ilmoitus oli näkyvillä ajantasaisin tiedoin koko myynnin ajan. Yritykseni oli esillä myös Töihin Kainuuseen -tapahtumassa 8. helmikuuta 2024. Tapahtumasivu saatiin tehtyä virtuaalialustalle Teemun ohjeilla ja opastuksella. 

Paikallislehti Kuhmolainen kirjoitti minusta ja yrityksestäni lehtijutun 16. helmikuuta 2024, jossa kerroin yrityksestäni, urastani ja tietenkin ihanista asiakkaistani. Tein myös maksullisia ilmoituksia ja yritykseni myynti-ilmoitus olikin esillä Yrityspörssissä viiden kuukauden ajan helmikuusta kesäkuuhun 2024. 

Hyödynsin markkinoinnissa myös Kainuun TE-liven lähetystä. Kainuun TE-liven tuottaja-toimittaja Reetta Lumpo ja av-teknikko Jarkko Sirviö kävivät hoitolallani maaliskuun alussa 2024 kuvaamassa ja ennakkohaastattelemassa minua. Tällöin sattui pieni kommellus: asetit putosivat lattialle ja särkyivät. TE-live kaksikko totesi, että ”sirpaleet tuovat onnea”, ja yritys saadaan myytyä. Kuinka oikeassa tuo vanha sanonta olikaan. Lopullinen TE-live -lähetys lähetettiin suorana Kajaanin TE-live -studiosta 21. maaliskuuta 2024. 

Osallistuin Kajaanissa toukokuussa 2024 järjestettyyn Kainuun Yritysmarkkinat -tapahtumaan. Sieltä tulin kotiin yhtä tapahtumaa rikkaampana, mutta kokonaisanti jäi osaltani laihaksi. 

Vuosi oli henkisesti hyvin rankka, joka tuli yllätyksenä minulle. Mutta vuosi oli myös hyvin antoisa. Välillä tuntui, etten enää jaksaisi, mutta sain ihmisiltä ympärilläni tsemppiä jatkaa eteenpäin. Koko ajan minulla oli kuitenkin usko siihen, että vielä löytyy joku, joka haluaa ostaa yritykseni. Ja näin tapahtui! Ostaja oli nähnyt myynti-ilmoitukseni eräässä somekanavassa ja monen mutkan jälkeen Ella laati kauppakirjan, joka allekirjoitettiin marraskuun 2024 alussa. Jalkahoitolassani aloitti uusi yrittäjä, Elena Katarina, 1. joulukuuta 2024. 

Tavoitteeni koko matkan ajan oli löytää työlleni jatkaja ja varmistaa, että palvelut säilyisivät Kuhmossa. Ja näin kävi. Tämä oli minun yrityksenomistajanvaihdostarinani, millainen on sinun tarinasi? 

Kirjoittanut 
Päivi Komulainen 
entinen Jalkasalonki Hyvä Hoivan yrittäjä

Yrityspalveluiden asiantuntija Kari Heikkinen kiteyttää yrityksen myyntiprosessin seuraavasti:  

1) Tee päätös myynnistä ja käytä apuna ulkopuolisia asiantuntijoita myynnin eri vaiheissa.  

2) Yrityksen myynti saattaa kestää pitkäänkin. Vuosi kuluu nopeasti ja varaa aikaa yrityksen myyntiin myös varsinaisen yritystoiminnan pyörittämisen lisäksi.  

3) Käytä yrityksen myyntiin monia erilaisia myyntikanavia. Koskaan ei tiedä, mistä potentiaalinen jatkaja lopulta löytyy.