Siivooja, henkilökohtainen avustaja
"Tässä työssä täytyy sopeutua vaihtuviin ympäristöihin ja ihmisiin, sillä koteja on monenlaisia ja ihmiset ovat erilaisia. Siivoustyö vaatii myös kohtuullista fyysistä kuntoa. Lisäksi pitää olla oma-aloitteinen ja ottaa vastuuta omasta työstään."

- Nimeä ei julkaista haastateltavan pyynnöstä.
- Siivoojana ja henkilökohtaisena avustajana Mehiläisen kotipalveluissa.
- Suorittanut sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinnon Luksiassa.
- Työkokemusta alalta viisi vuotta.
Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.
Työskentelen kotisiivoojana eli siivoan yksityisasiakkaiden asuntoja. Lisäksi teen keikkaluonteisesti henkilökohtaisen avustajan töitä eli autan asiakkaita arkisissa asioissa, kuten ulkoilussa, harrastuksissa ja ostosten tekemisessä.
Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?
Työskentelin pitkään hoitoalalla, mutta työ oli henkisesti raskasta, joten päätin palata siivoustöihin, joista minulla oli kokemusta jo entuudestaan.
Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.
Siivoa yleensä 2–3 asuntoa päivän aikana. Imuroin ja pyyhin lattiat sekä puhdistan vessan ja keittiön pinnat. Lisäksi pesen tarvittaessa pyykkiä ja siivoan muita paikkoja asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ikäihmisten luona yritän aina jutella ja kysellä kuulumisia siivouksen lomassa.
Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?
Työskentelen asiakkaiden kodeissa, ja teen töitä noin kuusi tuntia päivässä.
Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?
Tässä työssä täytyy sopeutua vaihtuviin ympäristöihin ja ihmisiin, sillä koteja on monenlaisia ja ihmiset ovat erilaisia. Siivoustyö vaatii myös kohtuullista fyysistä kuntoa. Lisäksi pitää olla oma-aloitteinen ja ottaa vastuuta omasta työstään.
Mikä on parasta ammatissasi?
Parasta ammatissani on työn itsenäisyys ja ihmisten kiitollisuus siitä, kun koti tulee siistiksi.
Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?
Mielestäni palkkaus ja yhteiskunnan arvostus siivoojan työtä kohtaan voisivat olla paremmat. Toisinaan saan palautetta esimerkiksi ikäihmisten omaisilta asunnon siisteystasosta. Silloin joudun muistuttamaan, että siivous on tilattu vain kerran viikossa tai kahden viikon välein, mikä vaikuttaa luonnollisesti kodin siisteyteen.
Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee siivoojan tai henkilökohtaisen avustajan ammattia.
Voin suositella näitä töitä, sillä niiden avulla voi tuottaa toisille ihmisille hyvää mieltä.
Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?
Töitä riittää, sillä ihmiset tarvitsevat siivoukseen ja avustamiseen liittyviä palveluita myös jatkossa. Tulevaisuudessa siivouksessa voi hyödyntää koneita yhä enemmän, mutta kaikkea ei pystytä automatisoimaan.