RekryAreenassa monipuolisesti uusia lähetyksiä
- Regional news
- News
RekryAreenassa on julkaistu viime viikkoina monipuolisesti rekrylähetyksiä avoimista tehtävistä niin Kainuussa kuin Koillismaalla. Lähetyksen kautta saat perinteistä työpaikkailmoitusta syvemmän käsityksen tehtävästä ja työnantajasta.
Avoimia tehtäviä Kainuun alueella
S2-opettajaksi Kainuun Opistolle
Lähetys julkaistu 13.11.
Pidätkö kielenopetuksesta ja haluatko auttaa nuoria sekä nuoria aikuisia löytämään oman äänensä suomen kielellä? Kainuun Opistolla Paltamon Mieslahdessa on tarjolla määräaikainen opettajan pesti S2-opettajalle. Oppijat ovat pääasiallisesti TUVA ja KOPS -opiskelijoita moninaisilla taustoilla.
Toimitusjohtajaksi Suomussalmen Energialle
Lähetys julkaistu 4.11.
Suomussalmen Energia Oy etsii nyt toimitusjohtajaa, jolla on soveltuva korkeakoulututkinto ja intohimo kehittää vastuullista energiayhtiötä. Tässä roolissa vastaat yhtiön operatiivisesta johtamisesta, kaukolämpöliiketoiminnan kehittämisestä sekä kestävän kasvun varmistamisesta – työstä, jolla on oikeasti merkitystä paikallisesti ja ympäristön kannalta.
Diakoniatyöntekijäksi Kajaanin seurakunnalle
Lähetys julkaistu 4.11.
Kajaanin seurakunta etsii diakoniatyöntekijää, joka haluaa kohdata ihmisiä ja kulkea rinnalla – arjessa, iloissa ja vaikeuksissa. Työ seurakunnassa on monipuolista: yleistä diakoniatyötä, toimintaa aikuisyhteisössä sekä mielenterveys- ja päihdetyötä. Työtä tehdään seurakunnan arvojen mukaan, sydämellä.
Financial Controlleriksi Koillismaan Osuuskaupalle
Lähetys julkaistu 7.11.
Oletko sitoutunut ja kehityshaluinen talousalan ammattilainen? Koillismaan Osuuskaupan konttorilla Kuusamossa odottaa sinua vakituinen tehtävä Financial Controllerina. Tässä monipuolisessa roolissa pääset työskentelemään ulkoisen ja sisäisen laskennan, raportoinnin ja budjetoinnin parissa sekä tekemään tiivistä yhteistyötä myymäläpäälliköiden, johdon ja muun asiantuntijaorganisaation kanssa.
Avoimia tehtäviä Kainuussa ja Koillismaalla
Opinto- ja uraohjaajaksi Kainuuseen ja Koillismaalle
Lähetys julkaistu 28.10.
Tule rakentamaan tulevaisuuksia kanssamme! Nyt haussa opinto- ja uraohjaaja vakituiseen työsuhteeseen Kajaanin kaupungin elinvoimapalveluihin. Tehtävässä autat ihmisiä löytämään oman polkunsa — opintojen, työn ja elämän suunnassa. Työ on merkityksellistä ja monipuolista yhteistyötä Kainuu–Koillismaan alueella.
Matemaattisten aineiden opettajaksi Kuusamoon
Lähetys julkaistaan 21.11. klo 12
Kainuun ammattiopisto hakee matemaattisten aineiden opettajaa Kuusamon toimipaikkaan ajalle 7.1.–31.5.2026 (tai sopimuksen mukaan). Tässä tehtävässä pääset opettamaan ja ohjaamaan toisen asteen opiskelijoita osaamisperusteisesti eri koulutusaloilla – niin lähi- kuin etäopetuksena.
Työn keskiössä ovat matematiikka ja sen soveltaminen, fysikaaliset ja kemialliset ilmiöt sekä toiminta digitaalisessa oppimisympäristössä eri aloilla.
Löydät kaikki tulevat ja jo julkaistut lähetykset RekryAreenan sivuilta
RekryAreenan mediakirjastosta voit selata erilaisia videoita ja lähetyksiä Kainuun ja Koillismaan avoimista työpaikoista, työelämän eri teemoista ja työllisyyspalveluista. Sisältöjä voi selata paikkakunnittain ja erilaisista kategorioista, ja ne palvelevat niin työnhakijoita, työnantajia kuin alueelle muuttajia. Voit jättää voit tuleviin lähetyksiin ennakkokysymyksiä, joihin saat vastauksen lähetyksessä tai kirjallisesti chatissa.
"RekryAreena.fi kokoaa yhteen kaikkien Kainuun ja Koillismaan kuntien työllistymiseen, opiskelumahdollisuuksiin, kärkitoimialoihin, muuttamiseen ja yrittämiseen liittyvät sisällöt. Se on kätevä alusta etsiä lisätietoa ja tutustua paikkakuntiin”, kertoo palvelun tuottaja-toimittaja Reetta Lumpo.
Aiheesta muualla
Selaa RekryAreena-lähetyksiä (rekryareena.fi)
- Kainuu-Koillismaa employment area
- Hyrynsalmi
- Kajaani
- Kuhmo
- Kuusamo
- Paltamo
- Puolanka
- Ristijärvi
- Sotkamo
- Suomussalmi
- Taivalkoski