Lapin työttömyyden kasvu hidastui elokuussa

  • Alueuutinen
  • Uutinen

Lapin työttömyys väheni elokuussa normaalin kausirytmin mukaisesti. Vaikka työttömiä oli Lapissa enemmän kuin vuosi sitten, oli elokuun työttömyyden kehityksessä useita myönteisiä merkkejä.

Lapissa oli kuntien työllisyyspalveluissa elokuun lopussa hieman yli 8 080 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli yli 1 260 vähemmän kuin kuukautta aiemmin, mutta lähes 380 enemmän kuin viime vuoden elokuussa. 

Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Lapissa 9,8 % ja koko maassa 12,0 %. Lapin osuus oli maakunnista viidenneksi alin. 

Huhtikuusta lähtien työttömyys on ollut Lapissa kasvussa vuodentakaiseen verrattuna. Elokuussa työttömyys väheni normaalin kausirytmin mukaisesti ja kasvu vuodentakaiseen verrattuna oli maltillisempi kuin heinäkuussa. 

Elokuussa työttömyyden kehityksessä oli myönteisiä pilkahduksia

Elokuussa työttömyyden väheneminen näkyi erityisesti lomautettujen määrässä sekä naisten ja nuorten työttömyydessä. Kokoaikaisesti lomautettuja oli elokuussa yli 450, mikä on yli 40 % vähemmän kuin heinäkuussa.  

Sekä naisten että miesten työttömyys laski kausiluontoiseen tapaan elokuun aikana, mutta naisten selkeästi miehiä enemmän. Nuoria työttömiä oli viidennes vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Nuorten työttömyyden vähenemistä selittää osin opintojen alkaminen elokuussa. 

Pitkäaikaistyöttömyydessä palattiin laskevalle uralle. Elokuussa Lapin työttömistä noin 2 450 eli 30 % oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi hieman edelliskuukausina, mutta kääntyi elokuussa hienoiseen laskuun sekä kuukauden että vuoden takaiseen verrattuna. 

Neljässätoista Lapin kunnassa työttömien osuus työvoimasta alle 10 % 

Kuntien väliset erot työttömyydessä ja sen kehityksessä kasvoivat hieman. Kuitenkin jopa neljässätoista Lapin kunnassa osuus alitti 10 %. Alimmat osuudet olivat Sodankylässä (6,6 %), Keminmaassa (7,6 %) ja Kittilässä (8,0 %). Korkeimmat osuudet olivat Kemissä (16,3 %), Pelkosenniemellä (15,0 %) ja Savukoskella (14,1 %). 

Työttömiä oli elokuun lopussa viidessä Lapin kunnassa vähemmän ja kuudessatoista enemmän kuin vuotta aiemmin. Lapin kaupungeista työttömyys väheni vain Rovaniemellä (-2 %) ja lisääntyi eniten Torniossa (18 %). 

Avoimia työpaikkoja oli vähemmän kuin vuosi sitten 

Työmarkkinatorille ilmoitettiin elokuun aikana Lapissa 2 155 avointa työpaikkaa, mikä on noin 810 vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Aiempien kuukausien aikana ilmoitetut työpaikat mukaan lukien Lapissa oli elokuussa avoinna noin 4 430 työpaikkaa. 

Avoimissa työpaikoissa korostuivat matkailualan työpaikat. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, tarjoilijat, myyjät), siivoojille, asiakaspalvelutyöntekijöille sekä rakennustyöntekijöille. 

Seuraava työllisyyskatsaus (syyskuu 2026) julkaistaan 20.10.2026.

Lue tiedote ja tutustu lisätietolinkkeihin (sttinfo.fi).

  • Meri-Lapin työllisyysalue
  • Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalue
  • Rovaseudun työllisyysalue
  • Tunturi-Lapin - Pellon työllisyysalue