Töihin ulkomaille
Oletko suunnitellut lähteväsi työskentelemään ulkomaille? Ennen kuin aloitat työnhaun ulkomailta, kartoita kielitaitosi ja osaamisesi sekä oman alasi työllisyystilanne kohdemaassa.
EURES-verkosto auttaa työnhaussa ulkomailta
Euroopan työnvälitysverkosto eli EURES (European Employment Service) tukee vapaata liikkuvuutta jäsenmaidensa välillä. EURES kattaa EU-maiden lisäksi Norjan, Liechtensteinin sekä Sveitsin.
Vapaan liikkuvuuden vuoksi kaikilla alueen kansalaisilla on oikeus työskennellä toisessa jäsenvaltiossa. Suomen kansalaisena sinulla on siis samat oikeudet ja velvollisuudet työnteossa EU- ja ETA-maissa ja Sveitsissä kuin maiden omilla kansalaisilla. Työntekijän tulee rekisteröidä oleskelunsa uudessa maassa, mutta erillistä oleskelulupaa ei tarvita.
Jos haluat työskennellä jossakin EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä ja etsit tietoa maan avoimista työpaikoista, koulutuksesta ja työmarkkinoista, tutustu EURES-verkkopalveluun.
EURES-asiantuntijalta saat opastusta kansainväliseen työnhakuun ja apua CV:n ja hakemuksen maakohtaisessa laatimisessa. Lisäksi saat EURES-verkoston jäsen- ja kumppaniorganisaatioilta tukea koko työnhakuprosessin ajan. Palvelu on maksuton.
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
EURES-portaali on EU-alueen oma työpaikkasivusto, josta löytyy avointen paikkojen lisäksi monenlaista hyödyllistä tietoa esimerkiksi asumisesta ja työskentelystä toisissa EU-maissa sekä eri EU-maiden EURES-asiantuntijoiden yhteystietoja.
Voit myös rekisteröityä EURES-portaaliin, ja luoda sinne työnhakijaprofiilin sekä ansioluettelon. Voit julkaista työnhakijaprofiilisi CV-pankkiin, jossa se näkyy palveluun rekisteröityneille työnantajille. Jos työnantaja arvioi sinun olevan hänen organisaationsa avoimeen työpaikkaan sopiva työnhakija, hän voivat olla sinuun yhteydessä ja tarjota työtä. Voit siirtää työnhakuprofiilisi tiedot Työmarkkinatorilta suoraan EURES-portaaliin.
Yleensä työpaikkailmoituksesta selviää, millaista hakemusta työnantaja toivoo. Hakukirjeet ja CV:t ovat sisällöltään Euroopassa yleensä hyvin samantyyppiset kuin Suomessakin. Ota kuitenkin huomioon, että joitain eroja käytännöissä saattaa olla. Esimerkiksi Saksassa hakemuksiin liitetään usein myös todistusjäljennöksiä.
Voit kysyä maakohtaisista käytännöistä kohdemaan EURES-neuvojilta, joiden yhteystiedot löydät EURES-portaalista. Lisäksi löydät maakohtaisia vinkkejä hakemuksen ja CV:n tekoon EURES-portaalin Elin- ja työolot -osiosta. Voit tutustua maakohtaiseen tietoon työnhakumenettelyistä myös Valmiina lähtöön? -oppaasta, jonka löydät Euroopan komission sivuilta. Voit ladata oppaan pdf-muodossa tai tilata sen painettuna kotiin.
CV:n pohjana kannattaa käyttää Europass-ansioluettelomallia. Europass on kehitetty kansainvälistä työnhakua varten, ja sen avulla voit helposti esittää työnantajalle kokonaiskuvan ammattitaidostasi ja osaamisestasi.
- Hae Eures-neuvojaa (europa.eu)
- Elin- ja työolot Euroopassa (eures.europa.eu)
- Euroopan unionin julkaisutoimisto (op.europa.eu)
- Europass (europass.europa.eu)
Targeted Mobility Scheme -liikkuvuushankkeet tarjoavat taloudellista tukea työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi EU-alueella. Hankkeita on useita, ja tällä hetkellä niitä koordinoivat Ruotsin ja Saksan työvoimapalvelut ja EURES.
Voit saada liikkuvuusavustusta, jos sinulla on tiedossa esimerkiksi työpaikka tai työhaastattelu toisessa EU-maassa, Norjassa tai Islannissa, ja kaipaat taloudellista tukea matkoihin tai muuttokustannuksiin.
EURES Targeted Mobility Scheme –tuki liikkuvuuteen Euroopassa
European Online Job Day eli EOJD -tapahtumat ovat virtuaalisia rekrytointimessuja. Eri EURES-jäsenmaat järjestävät niitä. Niihin osallistuminen on sinulle maksutonta. Tapahtumissa voit hakea avoimia työpaikkoja, keskustella chatin välityksellä työnantajien kanssa, seurata videoita ja jopa osallistua työhaastatteluun. Lisäksi voit luoda tapahtuma-alustalle voit oman profiilin. EOJD-tapahtumissa tutustut vaivattomasti muiden maiden työmahdollisuuksiin sekä kuulet, millaista asuminen ja työskentely on eri maissa. Lisätietoja tapahtumista saat EURES-asiantuntijalta tai tapahtuma-alustalta.
Aiheesta muualla
- Eures (eures.europa.eu)
- Hae Eures-neuvojaa (europa.eu)
- Työttömyysturva ja työskentely ulkomailla (ytk.fi)
- Ulkomaantyöskentelyn verotus (vero.fi)
- European Network of Public Employment Services (employment-social-affairs.ec.europa.eu, englanniksi)

Päivitetty: