Työsuhteen muutostilanteet

Työsuhteessa voi tapahtua joko työnantajan tai työntekijän tilanteesta johtuvia muutoksia. Työmarkkinatorilla kerromme toimenpiteistä, joiden avulla voit tukea työsuhteen jatkumista tilanteessa, jossa työntekijäsi työkyky vaikuttaa työssä suoriutumiseen. Lisäksi kerromme muutosneuvotteluista, lomautuksesta, irtisanomisesta ja niiden vaihtoehdoista sekä työntekijän eläköitymisestä.

Kun työntekijäsi alentunut työkyky on alkanut haitata työntekoa, voitte etsiä ratkaisuja tilanteeseen esimerkiksi työn mukauttamisesta ja erilaisista työkykyä tukevista palveluista. Jos olet suurtyönantaja, sinun kannattaa tutustua myös siihen, millainen vaikutus osatyökykyisen henkilön työkyvyttömyyseläkkeellä on työeläkemaksuusi.

Silloin kun yrityksesi taloudellinen tilanne on heikentynyt, voi työntekijöiden irtisanominen olla ensimmäisenä mieleen tuleva ratkaisu. Sinun kannattaa kuitenkin tutustua eri vaihtoehtoihin varsinkin silloin, kun hankala tilanne vaikuttaa vain väliaikaiselta. Joskus esimerkiksi lomauttaminen on sopiva vaihtoehto.

Jos kuitenkin joudut irtisanomaan henkilöstöäsi, sinun tulee järjestää muutosneuvottelut. Työvoimaviranomaisen tarjoamat muutosturvapalvelut auttavat irtisanottuja työntekijöitä ja tekevät muutostilanteesta helpomman sinulle työnantajana.

Työsuhde työntekijäsi kanssa päättyy myös silloin, kun työntekijäsi jää eläkkeelle.

  • Työnantajana sinulla on velvollisuus huolehtia työntekijöidesi työkyvyn ylläpidosta ja etsiä ratkaisuja mahdollisiin työkykyyn liittyviin ongelmiin.

  • Jos yrityksesi taloudellinen tilanne on heikentynyt, voivat työntekijöiden irtisanominen tai lomauttaminen olla ensimmäisenä mieleen tulevia ratkaisuja. Sinun kannattaa kuitenkin tutustua eri vaihtoehtoihin varsinkin silloin, kun hankala tilanne vaikuttaa vain väliaikaiselta.

  • Muutosneuvottelut ovat työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistä toimintaa, jonka tavoitteena on varmistaa henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa työolosuhteisiinsa.

  • Jos sinun on irtisanottava työntekijöitä tuotannollisista ja taloudellisista syistä, tutustu muutosturvaan. Muutosturva auttaa sekä työnantajaa että irtisanottavaa työntekijää.

  • Jos työntekijöiden työaikojen järjestely tai lisäkoulutus ei ratkaise yrityksesi vaikeaa tilannetta, voit välttää irtisanomiset henkilökunnan lomauttamisella. Tällöin työntekijän työskentely ja palkanmaksu päättyvät, mutta työsuhde jatkuu.

  • Voit irtisanoa vakituisen työntekijäsi vain perustellun syyn vuoksi. Määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän irtisanominen on mahdollista vain, jos siitä on sovittu erikseen. Jos työntekijäsi on rikkonut velvollisuuksiaan erittäin vakavasti, voit purkaa työsuhteen. Irtisanomisen jälkeen sinulla on myös velvollisuuksia työn tarjoamiseen ja työntekijän takaisin ottamiseen liittyen.

  • Kun työntekijäsi jää eläkkeelle, työsuhteenne päättyy. Lue, mitä sinun on työnantajana hyvä muistaa ennen työntekijän eläkkeelle jäämistä.

Päivitetty: