Työnhakijatilanne Meri-Lapissa: Vakaata kehitystä ja tyytyväisiä asiakkaita

  • Alueuutinen
  • Uutinen
Kuvassa on kannettava tietokone pöydällä jossa on työmarkkinatori -sivusto auki.

Meri-Lapin työllisyysalueella alkuvuosi 2025 on sujunut vakaissa merkeissä, ja kehityssuunta on myönteinen. Vaikka työnhakijamäärissä on nähty pieniä vaihteluita, erityisesti maaliskuun työnhaun päättymiset kertovat aktiivisesta liikkeestä työmarkkinoilla. Samalla asiakaspalaute viestii positiivisesta kehityksestä – palvelut koetaan hyödyllisiksi ja asiakaslähtöisiksi.

Asiakkaat kokevat saavansa tukea

Tammi–huhtikuussa toteutettu asiakastyytyväisyyskysely vahvistaa, että palvelut nähdään pääosin myönteisessä valossa. Kyselyyn vastasi 328 asiakasta, joista yli 80 % antoi palvelulle arvosanaksi 3, 4 tai 5 asteikolla 1–5. Kokonaiskeskiarvo oli 3,4 ja viimeisimmän asiointikerran perusteella keskiarvoksi muodostui 3,53.

"On ilahduttavaa nähdä, että valtaosa asiakkaistamme kokee saaneensa tukea ja että palvelumme koetaan hyödyllisiksi. Tästä on hyvä jatkaa kehittämistyötä asiakkaiden ääntä kuunnellen," todetaan työllisyysalueelta.

Erityisesti Tervola (3,67) ja Ylitornio (3,63) erottuivat edukseen hyvillä arvosanoilla. Eniten vastauksia kertyi Kemistä ja Torniosta.

Yhteydenottoja yli 28 000 – painopisteenä yksilöllinen ohjaus

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Meri-Lapin työllisyyspalveluihin tehtiin yli 28 000 yhteydenottoa. Asiakkaita palvellaan monikanavaisesti viestien, puheluiden ja ajanvarausten kautta. Vilkkainta asiointi oli Kemin ja Tornion alueilla. Yleisimmät yhteydenoton aiheet liittyivät työnhakukeskusteluihin, neuvontaan ja muuhun asiointiin.

Vaikka työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut hieman joissakin kunnissa, kuten Kemissä ja Keminmaassa, pitkän aikavälin näkymät ovat edelleen valoisat. Työttömyyden kesto on lyhentynyt, ja yhä useampi työnhakija palaa työelämään alle vuodessa. Pitkäaikaistyöttömyys ei ole lisääntynyt, vaan virtaamatiedot viittaavat tasaisesti lyheneviin työttömyysjaksoihin.

"Tilastot antavat meille arvokasta tietoa siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Pienetkin muutokset näkyvät työssä kentällä, ja tärkeintä on, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuen ajoissa." toteaa työllisyysjohtaja Samuel Juntunen.

Asiakkaiden tavoitteena työelämä

Asiakaskyselyn mukaan valtaosa (80 %) tavoittelee työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Myös koulutus, kuntouttava työtoiminta ja muut palvelupolut nousevat esiin asiakkaiden henkilökohtaisissa tavoitteissa.

Vastaajista suurin osa (44 %) kuului ikäryhmään 55–64-vuotiaat. Työttömyyden kesto jakautui niin, että noin kolmannes oli ollut työttömänä alle kolme kuukautta, ja lähes yhtä moni yli kaksi vuotta.

  • Meri-Lapin työllisyysalue
  • Kemi
  • Keminmaa
  • Simo
  • Tervola
  • Tornio
  • Ylitornio