Kun luovut, joku aloittaa – Kari Heikkinen auttaa yrittäjiä omistajanvaihdoksissa
- Blog
Kari Heikkinen toimii yritysneuvojana Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella. Karin työn keskiössä on auttaa yrittäjiä omistajanvaihdosten eri vaiheissa. Tavoitteena on edistää yritysten omistajanvaihdoksia ja herätellä erityisesti ikääntyviä yrittäjiä miettimään yritystoiminnasta luopumista ajoissa.
Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen valtaosa yrityskannasta toimii perinteisillä toimialoilla. Kasvavana huolena on paikallisten palveluiden turvaaminen, kun suuri joukko yrityksiä on lopettamassa toimintansa lähivuosien aikana yrittäjien ikääntymisen vuoksi. Tutkimusten mukaan omistajanvaihdos on ajankohtainen jopa 50 prosentille yrityksistä seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Erityisesti paikallisten pienyritysten toiminnan jatkaminen olisi merkittävää paikallisten palveluiden turvaamisessa.
Omistajanvaihdosten matalan kynnyksen neuvontapalvelu on tarkoitettu yrityksen ostamista, myymistä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville sekä yrittäjyyttä pohtiville henkilöille. Palvelu on maksutonta ja sen tavoitteena on edistää yritysten omistajanvaihdoksia sekä herätellä erityisesti ikääntyviä yrittäjiä miettimään yritystoiminnasta luopumista ajoissa.
Tilannekartoituksesta kohti yrityskauppaa
Omistajanvaihdosneuvonnassa keskustellaan luottamuksellisesti asiakkaan tilanteesta ja arvioidaan yksilöllinen palvelutarve. Tämä sisältää usein alustavaa neuvontaa omistajanvaihdosprosessista, sen käynnistämisestä ja vauhdittamisesta. Tilannekartoituksen jälkeen asiakkaalle annetaan suosituksia jatkotoimenpiteistä ja ohjataan tarvittaviin palveluihin. Teemme tiivistä yhteistyötä koko yrityspalveluverkoston julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Tässä vaiheessa kartoitetaan myös mahdolliset julkiset tukimuodot, joita palveluihin on mahdollisesti saatavilla.
Neuvonnassa käydään läpi yrityksen myyntiarvon muodostumista, mutta siellä ei tehdä varsinaista arvonmääritystä. Tätä varten on olemassa yksityisiä palveluntuottajia, joiden palveluihin asiakkaita ohjataan tarpeen mukaan. Arvonmäärityksiin ja kauppakirjojen laadintaan erikoistuneita toimijoita löytyy esimerkiksi joidenkin kuntien yrityspalvelusetelituottajista ja näihin palveluihin myyjän on mahdollista hakea tätä taloudellista tukea. Myös yritystoiminnan jatkajalla on mahdollista hakea Leader-rahoitusta omistajanvaihdoksen valmisteluun tietyillä edellytyksillä.
Yritystoiminnan myynnissä kannattaa olla ajoissa liikkeellä
Omistajanvaihdos voi tulla yrittäjälle ajankohtaiseksi monenlaisista syistä. Taustalla voi olla lähestyvä sukupolvenvaihdos, taloudellisia intressejä tai vaikkapa alanvaihtohaaveita.
Aluksi kannattaa pohtia luopumisen aikataulua ja omia tavoitteita sen suhteen. Yrityksen tulisi olla myyntikunnossa, jotta se houkuttelisi jatkajia ja ostajia. Onko yritys myyntikunnossa nyt vai muutaman vuoden päästä? Elinkaarensa loppupuolella olevat yritykset eivät tutkitusti ole kehittymis- tai kasvuhakuisia. Yrityksen kehittämiseen ei jakseta enää panostaa, jolloin toiminta vähitellen hiipuu ja kannattavuus heikkenee. Tällä on väistämättä vaikutusta myös yrityksen myyntihintaan eikä luopuja saa yrityksestään toivomaansa kauppahintaa. Yrityksen realistinen arvonmääritys ja myyntihinta on yksi keskeinen askel kohti yrityskauppaa.
Yrittäjä saattaa myös ajatella, ettei yrityksessä ole mitään myytävää vaan on parasta vain lopettaa toiminta. Tässäkin tapauksessa kannattaa käyttää omistajanvaihdosneuvontaa ja keskustella asiasta. Jotain myytävää saattaa kuitenkin löytyä – ja kannattaa muistaa, että yrityksen myynti on myös henkisesti miellyttävämpää kuin lopettaminen. Joskus mitään myytävää ei tosiasiassa ole ja silloin lopettaminen on väistämätöntä. Lopettaminenkin on tehtävä suunnitelmallisesti ja se voi kestää useamman vuoden.
Yritysosto on nopein ja varmin tapa aloittaa yrittäjyys
Ostajan löytyminen on yksi keskeinen asia, joka jarruttaa omistajanvaihdoksia sekä Kainuu-Koillismaan alueella että valtakunnallisesti. Mikäli jatkajaa ei ole tiedossa, rohkaisen laittamaan yrityksen julkiseen myyntiin. Ilmoitus voidaan julkaista Työmarkkinatorilla yrittäjäpaikkana. Tätä kautta jatkajanhakuilmoitus on maksutta nähtävillä valtakunnallisesti. Koskaan ei tiedä, vaikka joku paluumuuttoa haikaileva bongaa ilmoituksen Työmarkkinatorilta ja omistajanvaihdosprosessi lähtee etenemään.
Uudet yrittäjät ovatkin keskeinen asiakasryhmä omistajanvaihdosneuvonnassa. Yrittäjyyttä miettivän on hyvä huomata, että yritysosto on nopein ja varmin tapa aloittaa yrittäjyys ja kasvattaa liiketoimintaa. Toimivaa yritystä pääsee nopeammin kehittämään haluamaansa suuntaan, kun toimintamalli, asiakaskunta ja kassavirta ovat jo olemassa, eikä yrityksen käynnistämisvaihe vie aikaa. Asiantuntijaroolissani teen myös aloittavien yritysten neuvontaa, jolloin käydään aina läpi, olisiko alueella samankaltaisia yrityksiä vailla jatkajaa.
Kirjoittaja
Kari Heikkinen
Yritysneuvoja
Omistajanvaihdospalvelu
Ota yhteyttä
Jos haluat keskustella omistajanvaihdoksista tai yritystoiminnan aloittamisesta, ole yhteydessä Kariin puhelimitse tai sähköpostitse:
kari.heikkinen@kajaani.fi
0401820975
Kaikki Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen yritysneuvojat tavoitat helpoiten sähköpostitse:
yrityspalvelut@kajaani.fi
Lue lisää
- Kainuu-Koillismaa employment area
- Hyrynsalmi
- Kajaani
- Kuhmo
- Kuusamo
- Paltamo
- Puolanka
- Ristijärvi
- Sotkamo
- Suomussalmi
- Taivalkoski