Lassin tarina: Yrittäjyys on työurani mieluisin vaihe

Uratarina

Olen valmistunut ylioppilaaksi Jurvan lukiosta. Lisäksi minulla on ravintolakokin ja vastaanottovirkailijan ammattitutkinnot, ravintolaesimiehen erikoisammattitutkinto ja restonomitutkinto. Ravintolatyöt olen aloittanut kuuden vanhana vuonna 1989. Virallisesti kokiksi olen valmistunut 2005. Olen työskennellyt kokkina, keittiön vuoropäällikkönä, keittiömestarina, keittiöpäällikkönä, vastaanottovirkailijana, tarjoilijana ja baarityöntekijänä.

Olen tehnyt työtä niin yksityisissä yrityksissä kuin ketjusektorillakin. Työnantajiani ovat olleet esimerkiksi Ravintola Fondis, Kivitippu, Rantasipi Tropiclandia, Cumulus, Huviretki, Sokos Hotel Vaakuna, Best Western, Härmän Kylpylä, Sorsanpesä ja Vaasa Ravintolat. Lisäksi kouluaikana pääsin tekemään mielenkiintoiset harjoittelut Helsingissä Cantina Westissä ja Lasipalatsissa sekä Sharm El Sheikissä ja Sonesta Beach Resortissa Egyptissä.

Perustin Jyrkkänen Investmentin tammikuussa 2018. Tarkoituksenani oli tehdä siitä sijoitusyhtiö. Keväällä 2018 tapahtui kuitenkin mullistava käänne, kun työpaikallani vähennettiin väkeä tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Se avasi paikan miettiä uusia kuvioita. Pidin kaksi kuukautta kesälomaa perheen kanssa ja syksyllä löysin itseni paikallisesta ammattioppilaitoksesta opettamassa ravintolaruoan valmistusta kokiksi opiskeleville sekä perusruoan valmistusta lähihoitajaopiskelijoille.

Tuon syksyn ajan sain miettiä omaa yritystäni ja mitä oikeastaan haluaisin tehdä. Tammikuussa 2019 tein suunnitelmat oman yrityksen viemisestä käytäntöön. Otin yhteyttä paikalliseen elinkeino- ja kehitysyhtiö VASEK:iin, josta sain tietoa starttirahasta ja muutenkin yritystoiminnan käynnistämisestä. Maaliskuussa 2019 aloitin neljän kuukauden yrityskokeilun ja heinäkuun 2019 alusta minut on luettu päätoimiseksi yrittäjäksi.

Yrityksen idea ja toimintamallit ovat muuttuneet vuosien varrella useaan otteeseen – esimerkiksi korona sekoitti liiketoimintoja moneen kertaan. Välillä tein töitä keikkakokkina ja toteutin kehittämis- ja konsultointiprojekteja ravintoloille. Lisäksi kuljetimme lähiruokaa kotioville sekä toteutimme catering-toimintaa, kokki kotiin -palvelua, pop up -ravintoloita ja markkinoita.

Haasteenani on aina ollut kiltteys

Koen onnistuneeni ihmisten kanssa työelämässä, sillä olen hoitanut asiani aikanaan tyylikkäästi. Minulla on ollut yrittäjänä todella hyvä verkosto jo alkuvaiheessa. Parhaimmillani olen ollut esihenkilön työssä, sillä se haastoi tekemään joka päivä parhaansa.

Haasteenani on aina ollut kiltteys, lojaalisuus ja joustaminen. On vaikea sanoa ei. Tätä olen harjoitellut jo muutaman vuoden myös yrittäjänä.

Neuvon sinua haastamaan itseäsi. Toisille sopii työpaikka, jossa ollaan koko ura. Minulle tämä ei ole ollut koskaan vaihtoehto. Kyse ei ole ollut siitä, etten viihtyisi, vaan tarpeesta nähdä, kokea ja oppia uutta. Yleensä ihminen on itse pahin esteensä. Luota itseesi, kokeile ja tee, älä pelkää epäonnistumista!

Haaveammattini lapsena olivat jääkiekkoilija (Teemu Selänne oli silloin se suurin idoli), poliisi ja palomies.

Mieluisin ja inspiroivin työtehtävä matkani varrella on tämänhetkinen yrittäjyys. Nautin siitä enemmän kuin mistään tähänastisesta, koska saan tehdä omat päätökset (toki kantaa myös vastuun) ja rakennamme yritystä isommaksi todella huipulla porukalla.

Olen oppinut työelämässä paljon ihmisyydestä, kiireestä, paineensietokyvystä ja siitä, kuinka paljon hyvä työporukka vaikuttaa kaikkien motivaatioon tehdä raskasta työtä päivästä toiseen.

Vapaa-ajan harrastuksiani ovat sulkapallo, lenkkeily, rullaluistelu, luistelu, jääkiekko, pyöräily sekä kalastus.

Huolehdin hyvinvoinnistani siten, että yritän pitää myös vapaata ja liikkua säännöllisesti. Uni on se tärkein voimavara, joten pitää muistaa nukkua välillä!

Lassi Jyrkkänen
Yrittäjä & Keittiömestari
Perustaja yrityksissä Keikkakokki Ammattilaiset Oy & Jyrkkänen Investment Oy