Kodinkonemyyjä

Ammatit Julkaistu

Kodinkonemyyjä esittelee ja myy esimerkiksi pesukoneita ja televisioita. Tehtäviin kuuluvat myös kassanhoito sekä tavaroiden tilaaminen ja käsittely. Työpaikkoja on kodinkoneita ja kulutuselektroniikkaa myyvissä liikkeissä sekä tavaratalojen erikoisosastoilla. Työssä tarvitaan asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta ja tuotteiden tuntemusta. Alan kehitystä on seurattava jatkuvasti.

Kodinkoneita ja kulutuselektroniikkaa myyvät liikkeet ja tavaratalon erikoisosastot. Monet liikkeet kuuluvat johonkin ketjuun.

Selaa avoimia työpaikkoja: Kodinkonemyyjä

Kodinkonemyyjältä edellytetään asiakaspalvelutaitoja ja tuotteiden tuntemusta. Työ edellyttää kiinnostusta kodinkoneisiin ja elektronisiin laitteisiin.

Kodinkonemyyjän ammatissa tarvitaan oma-aloitteisuutta ja yhteistyötaitoja. Kielitaidosta on etua työssä. Ammatissa on seurattava oman alan kehitystä.

Työhön kuuluu seisomista, liikkumista sekä tavaroiden nostelua ja siirtoa, minkä vuoksi työssä tarvitaan riittävän hyvää fyysistä kuntoa.

Toisella asteella voi suorittaa liiketoiminnan perustutkinnon (merkonomi). Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös liiketoiminnan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto, joissa molemmissa on myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella. 

Ammatillista täydennyskoulutusta tarjoavat Markkinointi-instituutti sekä eri oppilaitosten yhteydessä toimivat täydennyskoulutusorganisaatiot. Lisäksi kursseja järjestävät yritysten omat koulutusorganisaatiot. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

2508 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto