Psykoterapeutti

Ammatit Julkaistu

Psykoterapeutit antavat vastaanotoillaan psykoterapiaa eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkailleen. Psykoterapia on vaativaa ihmissuhdetyötä, jossa pyritään keskustelun keinoin mm. hoitamaan erilaisia elämän kriisejä ja helpottamaan mielenterveyden ongelmia sekä palauttamaan työ- ja toimintakyky. Psykoterapeuttien koulutustaustat vaihtelevat psykologeista lääkäreihin ja sairaanhoitajiin. Psykoterapeutilta edellytetään myös erillinen psykoterapeuttikoulutus.

Valtio, kunta tai sairaanhoitopiiri: työpaikkana voi olla esimerkiksi mielenterveystoimisto, terveyskeskus tai sairaala. Psykoterapeutit toimivat usein itsenäisinä ammatinharjoittajina (yrittäjinä), jotka vastaanottavat asiakkaita omilla yksityisvastaanotoillaan. Ammatinharjoittajina toimitaan myös sivutoimisesti.

Psykoterapeutteja työskentelee myös yksityisissä yrityksissä ja osuuskunnissa. Muita työpaikkoja ovat esimerkiksi seurakunnat, säätiöt, järjestöt ja yhdistykset.

Selaa avoimia työpaikkoja: Psykoterapeutti

Psykoterapeutin on hallittava käyttämänsä psykoterapiamuodot. Työ edellyttää laajan teoreettisen tiedon soveltamista käytännön ongelmiin. Työssä on keskeistä toimiva vuorovaikutus asiakkaan kanssa. Ihmisläheisessä työssä on tärkeää tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hyvä huomiokyky ja kyky kuunnella toista ihmistä.

Psykoterapeutin työ on vaativaa ihmissuhdetyötä, joka edellyttää oman persoonallisuuden käyttöä työvälineenä. Oman persoonallisuuden käyttö työvälineenä edellyttää oman persoonallisuuden tuntemista.

Terapia on pitkäjännitteistä työtä, joka edellyttää sitoutumista ja kärsivällisyyttä. Työssä on siedettävä pitkäjännitteisesti myös ristiriitoja ja ongelmia. Ammatissa tulee pystyä itsenäiseen työskentelyyn mutta myös työskentelyyn hoitoryhmän jäsenenä. Alan kehitystä on seurattava.

Psykoterapeuttikoulutusia järjestävät ne yliopistot, joiden vastuualueena on psykologia ja/tai psykiatria. Valtaosa opetuksesta hankitaan ulkopuolisina koulutuspalveluina eri kouluttajaorganisaatioilta. Psykoterapeuttikoulutus koostuu teoreettisesta koulutuksesta, työnohjauksessa tapahtuvasta psykoterapeuttisesta potilastyöstä sekä koulutuspsykoterapiasta. 

Psykoterapeuttikoulutus suoritetaan yleensä työn ohessa, ja se kestää 3–6 vuotta. Psykoterapeuttikoulutus on kaksivaiheista. Ensiksi suoritetaan vähintään kolmevuotinen psykoterapeuttikoulutus (vastaa aikaisempaa erityistason (ET) tai ylemmän erityistason (YET) koulutusta). Sen jälkeen voi jatkaa psykoterapeuttikouluttajakoulutukseen (aikaisempi vaativan erityistason koulutus, VET).  

Psykoterapeutiksi kouluttautuminen edellyttää aina soveltuvaa pohjakoulutusta. Soveltuvia pohjakoulutuksia psykoterapeuttikoulutukseen ovat esimerkiksi psykologian maisteri, lääketieteen lisensiaatti tai muu soveltuva terveydenhuollon tai sosiaalialan ylempi korkeakoulututkinto tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. 

Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämä psykoterapeuttikoulutus, jota voivat antaa ne yliopistot, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Yliopistot järjestävät koulutusta itse tai yhteistyössä ammattikorkeakoulujen ja muiden jo olemassa olevien koulutusorganisaatioiden kanssa. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Psykoterapeutti on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira merkitsee terveydenhuollon ammattihenkilöistä ylläpidettävään rekisteriin ammattinimikettä käyttämään oikeutetun ammattihenkilön.

Ammattipätevyydet (suomi.fi)

Mediaanipalkka

3941 €/kk

Yksityinen sektori

4148 €/kk

Julkinen sektori

3898 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat