Vieraskynä: Työ ei poista ohjauksen tarvetta
- Blogi
Väitöstutkimukseni ytimessä on työssä käyvä aikuinen ja hänen kokemuksensa ohjauksesta ja tuesta työssä ja urapolulla. Tutkimukseni perusteella ohjausta kaivataan monenlaisissa tilanteissa, eikä tarve pääty opiskelun tai työttömyyden jälkeen työllistymiseen.
Työssäkin pohdimme suuntaamme, osaamistamme, jaksamistamme ja tulevaisuuttamme. Työssä käyvä aikuinen tarvitsee ohjausta, mutta hänen voi olla vaikea löytää sitä. Aikuisten ohjauspalveluita on tarjolla eri tahoilla, mutta kokonaisuus on pirstaleinen ja palveluihin pääsy voi olla sidoksissa esimerkiksi opiskeluun, työnhakija-asiakkuuteen tai muuhun tiettyyn elämäntilanteeseen.
Tässä on mielestäni yksi suomalaisen elinikäisen ohjauksen ristiriidoista. Väitöstutkimuksessani toteankin, että julkisen retoriikan mukaan ohjausta pitäisi olla tarjolla eri elämäntilanteissa oleville ihmisille, mutta käytännössä työssä olevat aikuiset ovat jääneet ohjauspalveluissa marginaaliin.
Yksi mahdollinen ohjauksen tarjoaja tässä kokonaisuudessa on työvoimaviranomainen. Itse asiassa työvoimaviranomaisen ammatinvalinnanohjaus ja uraohjaus on ammattimaista ohjauspalvelua, joka on lähtökohtaisesti tarjolla työmarkkinastatuksesta riippumatta kaikille työikäisille – Suomen valtion kansainvälisten sopimussitoumusten mukaisesti.
Tutkimuksessani nostan kuitenkin esille palvelun saatavuuden eli resursoinnin ongelman sekä palvelun tunnettuuden haasteen: työssä oleville työllisyyspalvelu ei välttämättä näyttäydy paikkana, johon voisi hakeutua pohtimaan omaa työtä tai uraa.
Työssä olevan ohjauksen ja tuen tarpeet ovat moniulotteisia
Tutkimuksen tuloksissa työssä käyvien aikuisten ohjaustarpeet näyttäytyvät moniulotteisina ja ennen kaikkea yksilöllisinä. Ohjausta voidaan tarvita työn arkeen ja työyhteisön ongelmiin, suuntautumiseen ja urakehitykseen, työssä jaksamiseen, alanvaihdon pohtimiseen, osaamisen ja potentiaalin parempaan hyödyntämiseen työssä tai yksinkertaisesti sen äärelle pysähtymiseen, mitä minä työltäni ja elämältäni haluan.
Tutkimustulokseni korostavat aikuisen omaa aktiivista toimijuutta. Työssä olevat eivät odota, että joku ulkopuolinen ratkaisisi heidän uraansa koskevat kysymykset heidän puolestaan. He etsivät tietoa, kehittävät osaamistaan ja tekevät suunnanottoja. Hyvän ohjauksen tehtävä on tukea tätä prosessia: tarjota aikaa ja tilaa reflektiolle, vaihtoehtojen hahmottamiselle ja tietoisille valinnoille.
Toimijuus yhdistyy tutkimuksessani työhön sitoutumiseen, tyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. On liian kapea ajatus nähdä työikäisten ohjaus ensisijaisesti välineenä työttömyydestä työhön pääsemiseksi. Tämä on kuitenkin se tapa, jolla työikäisten ohjauksesta ja myös aikuisen urasuunnittelutaidoille asettuvista vaatimuksista tyypillisesti puhutaan.
Entä jos työvoimapalvelut olisivat aidosti työikäisten palveluja?
Raahen työllisyysalueella puhumme strategiassamme työurahuollosta, jota haluamme tarjota kaikille alueemme työikäisille. Pidän kovasti tästä ajatuksesta. Työuraa ei pitäisi ryhtyä huoltamaan vasta silloin, kun työ on päättynyt, suunta kadonnut tai ongelmat ovat ehtineet kasautua. Todellisuus on kuitenkin tätä ideaalia karumpi, kun työvoimaviranomaisen resurssit kohdentuvat työnhakija-asiakkaiden tarpeisiin.
Näen tässä työvoimaviranomaiselle nykyistä suuremman mahdollisuuden. Työvoimapalvelujen uraohjausta voitaisiin resursoida niin, että sitä tarjottaisiin ja tehtäisiin tunnetuksi kaikille työikäisille, myös niille, jotka ovat jo työssä. Tutkimukseni mukaan aikuisohjauksen tarjonta on pirstaleista ja sopivan, puolueettoman tuen löytäminen voi olla vaikeaa.
Työpaikalta saatava ohjaus on tärkeää, mutta työnantajan ja työntekijän tavoitteet eivät aina ole samoja. Siksi myös työorganisaation ulkopuoliselle, puolueettomalle ohjaukselle on paikkansa. Tämän toteutumiseksi tarvittaisiin rohkeita toimijoita, jotka näkevät moninaisten hyötyjen valuvan alueelle elinvoimana ja hyvinvointina, kun motivoituneet, sitoutuneet työntekijät ovat keskeinen osa työelämän laatua ja tuottavuutta.
Samalla meidän pitäisi uskaltaa arvioida ohjauksen vaikuttavuutta nykyistä laajemmin. Jos onnistumiseksi lasketaan vain työllistyminen, työssä olevan ihmisen saama hyöty jää helposti näkymättömäksi ja samalla toisarvoiseksi.
Väitöstutkimuksessani ehdotan, että työllisyyden rinnalle voitaisiin nostaa myös työssä pysymiseen ja hyvinvointiin liittyviä tavoitteita. Ohjauksen arvo voi näkyä siinä, että ihminen löytää työhönsä uuden suunnan, ottaa osaamisensa paremmin käyttöön, kehittää työuralla tarvittavia urasuunnittelutaitoja tai löytää itselleen mielekkäämmän tavan jatkaa työelämässä.
Väitöstutkimukseni antaa paljon tietoa työikäisten ohjauksesta. Toivon sen myös avaavan ikkunoita uudenlaiselle ajattelulle. Tutkimuksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää työvoimapalveluissa, työpaikoilla johtamisessa ja esihenkilötyössä, koulutusorganisaatioissa ja muissa aikuisohjauksen ympäristöissä.
Tutkimukseni yksi tärkeä viesti on lopulta hyvin yksinkertainen: ohjauksen tarve ei pääty siihen, kun ihminen saa työpaikan. Ohjaus voi olla voimavara koko työuran ajan, matkalla kohti tyytyväisyyttä, urahyvinvointia ja kukoistusta.
Kirjoittaja: KM, pedagogi, opinto- ja uraohjaaja Teea Oja työskentelee Raahen työllisyysalueella koordinoivana asiantuntijana. Ojan väitöstutkimus ”Ohjaus ja tuki työssä käyvän aikuisen urapolulla” tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 7.11.2026 klo 12.