Liperissä toteutettu uravalmennus sai positiivista palautetta
- Regional news
- News
Liperin kunnan ensimmäinen Uravalmennusryhmä on saatu päätökseen ja seuraava ryhmä alkaa tammikuussa 12.1.2026.
Kuukauden mittainen ryhmämuotoinen uravalmennus toteutettiin Liperin kunnan Duunipajan valmennusympäristön tilassa. Tämän jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus jatkaa valmennusteemoihin syventymistä yksilövalmennuksessa. Ryhmän kanssa tavattiin kolme kertaa viikossa, mikä oli osallistujien mukaan ollut juuri sopiva tahti. Tietoa ei tullut liikaa kerralla, vaan asioita ehti pohtia rauhassa.
Ryhmämuotoinen uravalmennus tarjosi turvallisen tilan ja vertaistukea
Ryhmämuotoinen työskentely muodostui palautteiden perusteella turvalliseksi ja toimivaksi tavaksi pohtia omaa elämäntilannetta ja työllistymisvaihtoehtoja. Moni kuvasikin, että vertaistuki oli yksi valmennuksen tärkeimmistä elementeistä. ”Ryhmässä olo on ollut kivaa”, eräs osallistuja tiivisti. Toisen sanojen mukaan oli kiva jutella avoimesti ja rennosti kahvikupin äärellä – välillä myös omista asioista. Osallistujat kokivat valmennuksen palveluksi, jossa oli helppo olla oma itsensä ja jossa eri-ikäisten osallistujien näkökulmat rikastuttivat keskustelua.
Uravalmennuksen teemat auttoivat selkeyttämään omia valintoja
Valmennuksen teemoina olivat muun muassa itsetuntemus, vahvuuksien tunnistaminen, työkyky sekä työmarkkinatietous. Keskustelut ja valmennuksessa käytetyt erilaiset tehtävät herättivät paljon ajatuksia ja auttoivat osallistujia alkuun sekä eteenpäin omien valintojen pohdinnassa.
Moni kertoi saaneensa valmennuksesta konkreettista tukea arkeen ja tulevaisuuden suunnitteluun:
”Työkaluja jatkoon on tullut.”
”Muutama pala on loksahtanut paikalleen.”
”Ajatukset ovat selkeytyneet, mitä lähtee tekemään.”
Positiivinen palaute ja aktiivinen osallistuminen ilahduttivat valmentajia
Valmentajat ovat tyytyväisiä sekä ryhmän toimintaan että siitä saatuun palautteeseen:
– “Alkuun me kaikki varmaan tuumimme, mitähän tästä oikein tulee – mutta hyvähän tästä tuli ja voidaan olla ylpeitä toisistamme,” kertoo Liperin kunnan työhönvalmentaja Mirja Kotivaara.
– “Työkaluja on tullut itsellekin uravalmennuksen osalta,” täydentää Luotsin palveluneuvoja Riia Kinnunen.
-”Kiitokset ryhmäläisille aktiivisesta osallistumisesta ja rohkeasti omien näkökulmien esille tuomisesta. Keskustelut olivat erittäin antoisia,” toteaa Liperin kunnan työkykykoordinaattori Nelli Ikonen.
Kaipaatko selkeyttä urasuunnitelmiin? Lue lisää tulevasta valmennuksesta
Jos oma urapolkusi kaipaa selkeytystä tai uutta suuntaa, tämä voisi olla juuri se valmennus, jossa voit päästä suunnittelussa alkuun. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleiksi osallistumaan seuraavaan ryhmään.
Aiheesta muualla
Käy tutustumassa lisää tulevaan valmennukseen: Uravalmennus liperiläisille työnhakijoille jatkuu keväällä (liperi.fi)
- North Karelia employment area
- Liperi