Kalastusbiologi
Kalastusbiologi tekee kalastukseen ja kalanhoitoon liittyvää tutkimustyötä. Lisäksi tehtäviin kuuluu suunnitella kalavesien hoitoa sekä kalatalouden kehittämistä. Kalastusbiologeja työskentelee mm. ympäristöhallinnossa ja tutkimuslaitoksissa. Ammatissa vaaditaan mm. kiinnostusta luontoon, tieteellistä ajattelutapaa ja pitkäjännitteisyyttä.
Ympäristöhallinto. Yliopistot. Tutkimuslaitokset. Konsultti- ja tutkimusyritykset. Kunnat. Järjestöt. Liitot.
Kalastusbiologin on tunnettava biologiaa ja oltava kiinnostunut luonnosta ja kalastuksesta. Tieteellinen tutkimustyö edellyttää luonnontieteellistä ajattelutapaa.
Kalastusbiologin työ edellyttää itsenäistä työskentelyotetta ja pitkäjännitteisyyttä. Työryhmissä työskentely edellyttää myös yhteistyötaitoja. Oman alan kehityksen seuraaminen on ammatissa tarpeen.
Kielitaitoa tarvitaan erityisesti kansainväliseen tieteelliseen kirjallisuuteen perehdyttäessä.
Yliopistoissa voi opiskella kala- ja kalastusbiologiaa. Ylempi korkeakoulututkinto on filosofian maisteri.
Median salary
4108 €/mo
Private sector
3920 €/mo
Public sector
4496 €/mo
The data is based on the median income, meaning the amount of salary which is the middle of the salary amounts arranged in order of magnitude.
Source: Statistics Finland's structural statistics on wages and salaries