Koristepuuseppä
Koristepuuseppä tekee taiteellisia puukoristeita tyylihuonekaluihin, koriste- ja käyttöesineisiin sekä tiloihin. Koristepuuseppä voi olla erikoistunut intarsiaan (upotuskoristeluun) tai koristeveistoon. Ammatissa tarvitaan kädentaitojen lisäksi luovuutta ja käsityöperinteiden tuntemusta. Koristepuusepät työskentelevät yrittäjinä tai esimerkiksi huonekaluja valmistavissa yrityksissä.
Koristepuusepät työskentelevät usein yrittäjinä tai kalusteita, puusisustuksia, huonekaluja jne. valmistavissa yrityksissä.
Koristepuusepältä edellytetään riittäviä tietoja, taitoja ja kokemusta puusepän töistä, koristeveistosta ja intarsiasta. Koristeveistäjän on tunnettava perinteiset työmenetelmät.
Käsityötaitojen lisäksi koristepuuseppä tarvitsee huolellisuutta, tarkkuutta ja hyvää keskittymiskykyä. Tehtävissä korostuu perspektiivien ja värien hallinta. Koristeaiheiden suunnittelussa tarvitaan luovuutta. Pienessä verstaassa vuorovaikutustaidot ja sopeutuminen työyhteisöön on tärkeää.
Allergisuus liima-aineille ja puupölylle on haitaksi.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voi suorittaa taideteollisuusalan perustutkinnon (artesaani), puusepänalan osaamisala.
Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan suorittaa myös puuteollisuuden perustutkinto (puuseppä).
Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös puuteollisuuden ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto (puuseppämestari).
Tutkinnot voidaan suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.
Koristeveistoa on harjoiteltu myös mestarin opissa.
Median salary
2643 €/mo
Private sector
2656 €/mo
Public sector
2491 €/mo
The data is based on the median income, meaning the amount of salary which is the middle of the salary amounts arranged in order of magnitude.
Source: Statistics Finland's structural statistics on wages and salaries