Kuvanveistäjä
Kuvanveistäjät ovat taiteilijoita, jotka perinteisesti valmistavat kolmiulotteisia taideteoksia, mutta kuvanveisto voi olla paljon muutakin. Kuvanveistäjän työ vaatii muun muassa taiteellisuutta, luovuutta ja kädentaitoja. Kuvanveistäjät työskentelevät vapaina taiteilijoina. Monet kuvanveistäjät hankkivat lisätuloja tekemällä esimerkiksi opetustyötä.
Kuvanveistäjät toimivat vapaina taiteilijoina. Monet kuvanveistäjät tekevät sivutyönä esimerkiksi opetustyötä tai muita töitä.
Taiteilijan ammatti on perinteisesti katsoen kutsumusammatti. Kuvanveistäjän on hallittava käyttämänsä materiaalit sekä tekniikat niiden työstämiseen.
Kuvanveistäjän työ vaatii muiden taidealan ammattien tavoin luovuutta, itsenäisyyttä, rohkeutta ja omaperäisyyttä.
Suurin osa nykyisistä kuvataiteilijoista on valmistunut jostain taidekoulusta, vaikka koulutus ei olekaan mikään ehdoton edellytys alalla toimimiselle. Moni taiteilija on opiskellut useassakin oppilaitoksessa ja hankkinut itselleen erilaista lisäkoulutusta myös ulkomailla.
Yliopistossa voi opiskella kuvanveistoa. Ylempi korkeakoulututkinto on kuvataiteen maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on kuvataiteen kandidaatti. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa tutkinnon kuvataiteilija (AMK).
Median salary
3304 €/mo
The data is based on the median income, meaning the amount of salary which is the middle of the salary amounts arranged in order of magnitude.
Source: Statistics Finland's structural statistics on wages and salaries