Valaistustarkkailija
Valaistustarkkailija vastaa televisio-ohjelmia tehtäessä valaistuksen toteutuksesta yleensä kuvaajan ohjeiden mukaisesti. Työssä tarvitaan teknistä osaamista, visuaalisuutta sekä oma-aloitteisuutta.
Tv-yhtiöt.
Valaistustarkkailijan tulee hallita valaistuslaitteet sekä valaistus ja valo-oppi. Työssä tarvitaan teknisen osaamisen lisäksi visuaalisuutta. Hyvä tietous erityisesti sähkötekniikasta ja laitteiden toimintojen ymmärtäminen on tarpeen.
Työ edellyttää joustavuutta sekä yhteistyökykyä, sillä valaistustarkkailija työskentelee yhdessä muun teknisen käyttöhenkilökunnan sekä televisiossa mahdollisesti myös toimittajien kanssa.
Työssä tarvitaan oma-aloitteisuutta.
Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa voi opiskella elokuva- ja tv-lavastusta suorittaen taiteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa voi opiskella valosuunnittelua suorittaen teatteritaiteen kandidaatin ja maisterin tutkinnot.
Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, medianomi (AMK), elokuvan ja television opintoihin suuntautuen.
Toisella asteella voi suorittaa media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon.
Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös media-alan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto.
Toisen asteen ammatillisen tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella.
Median salary
2928 €/mo
Private sector
2946 €/mo
Public sector
2847 €/mo
The data is based on the median income, meaning the amount of salary which is the middle of the salary amounts arranged in order of magnitude.
Source: Statistics Finland's structural statistics on wages and salaries