Vankilan rikosseuraamusesihenkilö
Vankilassa työskentelevä rikosseuraamusesihenkilö vastaa vankilan turvallisuudesta ja toiminnan sujuvuudesta yhteistyössä vartijoiden kanssa. Rikosseuraamusesihenkilö huolehtii siitä, että olosuhteet ja toiminnat vankilassa ovat lakien sekä vankilan järjestyssäännön mukaisia. Rikosseuraamusesihenkilön vastuulle voi kuulua myös rangaistusajan suunnitelmien toteuttaminen. Lisäksi he toimivat vartijoiden esihenkilöinä. Työnantajana on Rikosseuraamuslaitos. Ammatissa vaaditaan rikosseuraamusalan tuntemuksen lisäksi johtamis- ja vuorovaikutustaitoja.
Rikosseuraamusesihenkilöltä edellytetään esihenkilöosaamista sekä kykyä ohjata valvontatyötä. Ammatti edellytää alan lainsäädännön ja määräysten tuntemusta. Työssä tarvitaan sitoutumista rikosseuraamusalan tavoitteisiin sekä aktiivista ja kehittävää työotetta. Ammatissa on hallittava rangaistusajan suunnitelmien sekä valvotun koevapauden toimeenpano ja koordinointi. Lisäksi on tunnettava rikollisen käyttäytymisen syitä ja mahdollisuuksia vaikuttamiseen siihen.
Rikosseuraamusesihenkilöltä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Kyky verkostoitua ja motivoida vankeja rangaistusajan suunnitelmien toteutukseen on tarpeen.
Ajokortti on työssä tarpeen. Ammatti edellyttää soveltuvuutta vuorotyöhön.
- oikeuspsykiatria
- rikosoikeus
- sosiaalialan oikeudelliset vaatimukset
- sosiaalinen oikeudenmukaisuus
- sosiaalityön teoria
- yhteiskuntatieteet
- yrityksen käytännöt
Ammattikorkeakoulussa voi opiskella rikosseuraamusalaa ja suorittaa sosiaali- ja terveysalan sosionomi (AMK) -tutkinnon. Koulutus suuntaa alan esihenkilö- ja asiantuntijatehtäviin.
Kelpoisuusvaatimuksena rikosseuraamusesimiehen virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto. Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys.
Mediaanipalkka
3 296 €/kk
Yksityinen sektori
3 337 €/kk
Julkinen sektori
3 208 €/kk
Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen. Ammatin palkkatieto perustuu Tilastokeskuksen kansallisen ammattiluokituksen mukaisiin ammattiryhmiin, jotka sisältävät usein muita samankaltaisia ammatteja.
- sosiaalityöntekijä, vankeinhoito
- vankilan sosiaalityöntekijä