Konemies-korjaaja

Ammatit Julkaistu

Konemies ja korjausmies toimivat usein laivan kansi- ja koneosaston yleistoimihenkilöinä. Työtehtäviin kuuluvat erilaiset koneiden ja laitteiden huolto- ja kunnossapitotyöt. Työpaikka voi olla erilaissa aluksissa eri liikennealueilla. Työ vaatii toimeliasta työotetta ja sopeutumista pieneen työyhteisöön, jonka kanssa on tultava toimeen sekä työssä että vapaa-aikana.

Konemiehen ja korjausmiehen ammateissa tarvitaan monipuolista teknistä osaamista. Tehtävät edellyttävät mm. hyviä hitsaus- ja sorvaustaitoja sekä kätevyyttä. Konemiehistön on osattava toimia itsenäisesti, mutta myös yhteistyössä muiden kanssa.

Työ aluksissa vaatii sopeutumista pieneen työyhteisöön, jonka kanssa on tultava toimeen sekä työssä että vapaa-aikana. Työajat asettavat omat ehtonsa perhe- ja muulle sosiaaliselle elämälle. Toisaalta pitkät vapaat antavat myös mahdollisuuden viettää pitkiä aikoja maissa.

Tehtävissä tarvitaan hyvää kuntoa. Lääkärintarkastus perustuu asetukseen, joka edellyttää hyvää terveyttä.

Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan suorittaa merenkulkualan perustutkinto (korjaaja). Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksella. 

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Merimiestoimen edellytyksenä on kansainvälisten säädösten edellyttämä pätevyyskirja, jonka saamiseksi vaaditaan soveltuvien opintojen lisäksi riittävä määrä ohjattua harjoittelua tai työkokemusta.

Merenkulun pätevyyskirjat (traficom.fi)

Mediaanipalkka

3415 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat