Ensirekry - taloudellista tukea ensimmäisen työntekijän rekrytointiin Satakunnan työllisyysalueella

  • Regional news
  • News

Satakunnan työllisyysalueella otetaan käyttöön ensimmäisen työntekijän rekrytointituki eli Ensirekry. Tuki on suunnattu yrittäjille ja yrityksille, joilla ei ennestään ole palkattuja työntekijöitä. Tuen tavoitteena on vahvistaa alueen kasvupotentiaalia ja kannustaa yksinyrittäjiä laajentamaan toimintaansa palkkaamalla ensimmäinen työntekijä. Tuen suuruus on 5 000 euroa.

Käsi pitelee puista ympyrää, jossa on ihmishahmon ikoni, taustalla muita vastaavia ikoneja. Kuvan teksti: ”Ensirekry – tuki ensimmäisen työntekijän rekrytointiin”, Satakunnan työllisyysalue.

Kenelle tuki on tarkoitettu?

Ensirekry-tuki on tarkoitettu Satakunnan työllisyysalueella toimiville yrittäjille ja yrityksille, joilla ei ole aiemmin ollut palkattua henkilöstöä. Yrityksen tulee harjoittaa taloudellista toimintaa.

Palkattavan henkilön tulee olla työtön työnhakija, jonka kotikunta on Satakunnan työllisyysalueella: Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen tai Ulvila. Työttömyyden kestolle ei ole erillistä vaatimusta.

Tuki on työnantajalle vähämerkityksistä tukea eli EU:n de minimis -tukea (Komission asetus (EU) 2023/2831).

Tuen myöntämisen ehdot

Tuen saaminen edellyttää, että:

  • työnantajalla ei ole verovelkaa tai sillä on Verohallinnon hyväksymä ja noudatettava maksusuunnitelma
  • palkattavalle henkilölle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa
  • työsuhde kestää vähintään 6 kuukautta
  • bruttopalkka on vähintään 930 euroa kuukaudessa

Tuen määrä 

Tuen suuruus on 5 000 euroa. Tuki maksetaan työnantajalle kertakorvauksena työsuhteen alussa.

Tuen hakeminen

Työnantaja hakee tukea Satakunnan työllisyysalueen työvoimapalveluilta sähköisellä lomakkeella. Tukea myönnetään käytettävissä olevan määrärahan puitteissa. Hakemukset tulee jättää viimeistään 30.11.2026. Tuki on haettava ennen työsuhteen alkua ja sen myöntäminen on harkinnanvaraista. Tuesta tehdään viranhaltijapäätös. Tuettu  työsuhde ei saa alkaa ennen kuin ko. päätös on tehty.

Ensirekry-tuen hakulomake (asiointi.digiloikka.fi) 

Tuen maksaminen

Tuen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja toimittaa allekirjoitetun työsopimuksen maksatuslomakkeen liitteenä Satakunnan työllisyysalueelle. Jos työsuhde päättyy ennenaikaisesti, tuki voidaan periä takaisin. Työnantaja voi kuitenkin palkata uuden ehdot täyttävän työntekijä ilman, että tuki menetetään.

Ensirekry-tuen maksatuslomake (asiointi.digiloikka.fi)  

Työnantajan tulee ilmoittaa viipymättä tuetun työsuhteen aikana tapahtuvista muutoksista sekä siitä, jos työsuhde päättyy 6 kuukauden kuluessa. Muutokset ilmoitetaan suojattuna Suomi.fi‑viestit‑palvelua käyttäen. Satakunnan työllisyysalueen työvoimaviranomaiselle lähetettävässä viestissä vastaanottajaksi valitaan Porin kaupunki, Kirjaamo.

Suomi.fi-viestit (suomi.fi)

Yhteystiedot

Sähköposti: tyollisyysalueentuet@pori.fi

Yritys- ja työnantapalvelut: 
Marko Aittamäki, p. 050 520 3889 
Hannamari Heinonen, p. 050 352 5825 
Jussi Kuusiniemi, p. 050 465 6203 
Mervi Mannila, p. 050 434 8534 
Teemu Peippo, p. 050 439 8476 

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@pori.fi

Aiheesta muualla 

Komission de minimis -asetus (EU) 2023/2831 (https://eur-lex.europa.eu)

  • Satakunta employment area
  • Harjavalta
  • Jämijärvi
  • Kankaanpää
  • Karvia
  • Kokemäki
  • Merikarvia
  • Nakkila
  • Pomarkku
  • Pori
  • Siikainen
  • Ulvila