Lapissa oli kesäkuun lopussa 9140 työtöntä työnhakijaa - koulutuksiin osallistuminen lisääntyi
- Regional news
- News
Lapissa oli kesäkuussa työttömiä enemmän kuin kuukautta ja vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvun voimistuminen kuitenkin pysähtyi. Kunnittaiset erot työttömyydessä ovat edelleen huomattavia. Palveluihin osallistuvien määrä kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Lapissa oli kuntien työllisyyspalveluissa kesäkuun lopussa lähes 9 140 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja 690. Työttömiä oli 350 enemmän kuin kuukautta aiemmin ja 370 enemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Huhtikuusta lähtien työttömyys on ollut Lapissa kasvussa vuodentakaiseen verrattuna. Kesäkuussa työttömyyden kasvun voimistuminen pysähtyi ja työttömyys lisääntyi vuodentakaisesta saman verran kuin toukokuussa.
Koko maassa työttömyys lisääntyi sekä kuukauden että vuoden aikana Lappia voimakkaammin. Työttömien osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa Lapissa 11,1 % ja koko maassa 12,8 %. Lapin osuus oli maakunnista neljänneksi alin.
Palveluihin osallistuvien määrä on kasvanut
Aktivointiasteeseen laskettaviin palveluihin osallistui kesäkuun lopussa lähes 1630 lappilaista. Palveluihin osallistuvien määrä oli lähes 70 korkeampi kuin vuotta aiemmin. Aktivointiasteeseen lasketaan työllistymistä edistävät palvelut, jotka katkaisevat työttömyyden.
Palveluihin osallistuvista työllistettynä oli yli 420 henkilöä ja koulutuksessa yli 890 henkilöä. Koulutukseen osallistuvista 580 osallistui työvoimakoulutukseen ja yli 310 omaehtoiseen opiskeluun työttömyysetuudella tai kotoutumistuella. Lisäksi kuntouttavaan työtoimintaan osallistui lähes 250, työ- tai koulutuskokeiluun lähes 60 ja työnhaku- tai uravalmennukseen alle 10 henkilöä.
- Myönteistä oli, että aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli enemmän asiakkaita kuin vuotta aiemmin. Aktivointipalveluista erityisesti työvoimakoulutus korostui, ja koulutuksessa olevia oli 130 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysalueiden kunnilla on lisäksi tarjolla muita palveluja, sanoo Lapin elinvoimakeskuksen osastopäällikkö Marja Perälä.
Kuntien työttömyydessä jatkui erisuuntainen kehitys
Kuntien väliset erot työttömyydessä ja sen kehityksessä ovat pysyneet huomattavina. Työttömien osuus työvoimasta vaihteli kunnittain 6,9–17,1 %:iin. Ero alimman ja korkeimman osuuden välillä oli yli 10 %-yksikköä.
Kuudessa Lapin kunnassa osuus alitti 10 %. Alimmat osuudet olivat Sodankylässä (6,9 %), Pellossa (8,3 %), Keminmaassa (8,6 %) ja Kittilässä (8,9 %). Korkeimmat osuudet olivat Kemin (17,1 %), Savukosken (15,8 %) ja Kemijärven (13,7 %).
Myös Lapin kaupungeissa työttömyyden erisuuntainen kehitys jatkui. Rovaniemellä työttömiä oli vähemmän, mutta Kemissä, Torniossa ja Kemijärvellä työttömiä oli enemmän kuin vuotta aiemmin.
Avoimia työpaikkoja oli eniten palvelutyöntekijöille
Työmarkkinatorille ilmoitettiin kesäkuun aikana Lapissa noin 1 660 avointa työpaikkaa, mikä on 240 vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa. Kaiken kaikkiaan Lapissa oli kesäkuussa avoinna 4 020 työpaikkaa.
Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten palvelutyöntekijöille (mm. ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, tarjoilijat), rakennustyöntekijöille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille, siivoojille ja kuljetustyöntekijöille.
Seuraava työllisyyskatsaus (heinäkuu) julkaistaan 25.8.2026.
Lue tiedote lisätietolinkkeineen Lapin elinvoimakeskuksen uutishuoneesta (sttinfo.fi).
- Meri-Lappi employment area
- North and East Lapland employment area
- Rovaseutu employment area
- Tunturi-Lappi - Pello employment area