Lokakuussa työttömyys kasvoi hieman Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella

  • Regional news
  • News

ELY-alueittain koostettavat työllisyyskatsaukset on julkaistu lokakuun osalta. Uutisesta voit lukea koontia työllisyyskatsauksesta Kainuu-Koillismaan työllisyysalueelta.

Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella oli lokakuun lopussa 4 121 työtöntä työnhakijaa, mikä on 248 henkilöä ja 6% enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä laski viime vuoteen verrattuna seitsemässä kymmenestä työllisyysalueen kunnasta, suhteellisesti eniten Ristijärvellä ja Hyrynsalmella. Kasvua tuli eniten Kajaanissa ja Kuusamossa. Eniten työttömiä työnhakijoita oli Kajaanissa (1 812), Kuusamossa (794) ja Suomussalmella (320). Koko maassa työttömyys nousi 10 %.

Työttömien työnhakijoiden kasvaneessa määrässä on nähtävillä lokakuun aikana tehty kirjausmuutos, jossa nollatuntisopimustyötä tekevät asiakkaat korjattiin tilastoihin osa-aikatyössä olevista työttömiksi lain edellyttämällä tavalla. Osa-aikatyössä olevia olikin lokakuun lopussa 296 henkilöä vähemmän kuin syyskuussa, ja tätäkin pudotusta selittää pääasiassa kirjausmuutos. Myös kesäajan kausitöiden päättyminen näkyy aina näin loppuvuodesta työttömyysluvuissa.

Työttömyysaste oli Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella 10,8 %, 0,7 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli kuudessa työllisyysalueen kunnassa matalampi kuin koko maan keskiarvo 11,6 %. Alhaisin työttömyysaste oli Ristijärvellä, Sotkamossa ja Paltamossa. Korkein työttömyysaste oli Puolangalla, Taivalkoskella ja Kuusamossa.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kainuussa ja Koillismaalla syyskuussa 2025. Hyrynsalmi 11,1. Kajaani 10,8. Kuhmo 10,9. Kuusamo 12,1. Paltamo 10,1. Puolanka 15,5. Ristijärvi 6,7. Sotkamo 6,7. Suomussalmi 11,9. Taivalkoski 14,0.

Työllisyysalueella oli kuun lopussa avoinna 502 työpaikkaa, 10 % vuoden takaista vähemmän. Paikkamäärä nousi viidessä kunnassa ja laski neljässä. Useimmissa kunnissa lukumääräiset muutokset olivat pieniä ja neljässä kunnassa salassapitosäännön alaisia. Suurinta kasvu oli lukumääräisesti Taivalkoskella ja lasku Sotkamossa.

Laaja työttömyys väheni koko työllisyysalueella ja Kainuussa maan eniten

Vaikka työttömyys on määrällisesti edelleen suurta, on laaja työttömyys jatkanut laskuaan. Laaja työttömyys kuvaa sitä työnhakijoiden joukkoa, joka on työttömänä tai erilaisissa työllistymissä edistävissä palveluissa mukana. Laaja työttömyys väheni seitsemällä ELY-alueella ja Kainuussa jälleen maan eniten. Koko maassa tuli nousua 2 %.

Laajan työttömyyden yhä jatkuva vähentynyt viittaa siihen, että on palveluista siirrytty työhön tai ei muun syyn vuoksi olla enää työnhakijana. Työttömyysjaksot ovat työllisyysalueellamme edelleen lyhyempiä kuin koko maassa.

Huomioitavaa on, että palveluissa oleviin henkilöihin ei lasketa kuntalisällä työllistyneitä ja kuntien omissa palveluissa olevia asiakkaita. Kuntalisä korvasi vuoden alussa Kainuu-Koillismaan työllisyysalueella palkkatuen myöntämisen. Kuntalisää onkin haettu ja myönnetty merkittävästi työllisyysalueen kaikissa kunnissa.

Lisätietoja 

ELY-alueittain koostettavat työllisyyskatsaukset julkaistiin lokakuun osalta 25. marraskuuta 2025. Kuusamo ja Taivalkoski ovat osana Pohjois-Pohjanmaan ELY-aluetta. Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 23. joulukuuta 2025.

Lue työllisyyskatsaukset kokonaisuudessaan: 

  • Kainuu-Koillismaa employment area
  • Hyrynsalmi
  • Kajaani
  • Kuhmo
  • Kuusamo
  • Paltamo
  • Puolanka
  • Ristijärvi
  • Sotkamo
  • Suomussalmi
  • Taivalkoski