Historianopettaja

Kimmo Päivärinta, 40 v.

Historiassa ei ole yhtä totuutta. Oikeiden vastausten puuttuminen saattaa aiheuttaa päänvaivaa, mutta pohtiminen kannattaa. Historia on ympärillämme. Nykyhetki liittyy aina menneeseen. Historian tuntemus auttaa ymmärtämään tätä päivää, kehittää ajattelutaitoa ja lisää kriittisyyttä.

Lukion historian tunneilla ei opiskella ainoastaan mennyttä aikaa. Käyn opiskelijoiden kanssa jatkuvaa vuoropuhelua nykyisyyden ja menneisyyden suhteesta. Menneisyyden arvo korostuu, kun yritämme ymmärtää ajankohtaisia kysymyksiä, työllisyyttä, maahanmuuttoa, eläkepommia tai vaikkapa sosiaaliturvaremonttia. Lähdemme tästä hetkestä, käymme menneisyydessä, palaamme takaisin ja mietimme myös tulevaisuuden visioita. Pelkkä historian tapahtumatuntemus olisikin tylsää.

Yritän laajentaa opiskelijan näkökulmaa nostamalla esille asioita, jotka eivät löydy oppikirjoista. Minun ei tarvitse kertoa kaikkea. Kun opiskelijat lukevat kotonaan ja tutustuvat aineistoon etukäteen, voimme oppitunnin aikana paneutua keskeisiin kohtiin ja arvioida niitä muiden tieteenalojen näkökulmasta. Olisi opiskelijan älyllistä aliarvioimista jättää tällainen mahdollisuus käyttämättä.

Yksinkertaisia ratkaisuja, valmiita vastauksia?

Työskentelen Koillis-Helsingin lukiossa Tapulikaupungissa. Kuten useimmat historianopettajat, opetan myös yhteiskuntaoppia. Tutustumalla molempiin oppiaineisiin ja yhdistelemällä niitä muihin kursseihin opiskelija saa hyvän kokonaiskuvan maailmasta. Sama valistuksen aika, joka opitaan historian tunneilla näkyy kirjallisuudessa ja kuvataiteessakin.

Historia on suosittu aine lukiossa, useat kirjoittavat sen ylioppilaskokeissakin. Kurssitarjonta on levinnyt aihealueille, joita ei aikaisemmin esiintynyt lainkaan. Kursseilla saatetaan käsitellä elokuvan ja historian suhdetta, jopa fysiikan ilmiöitä. Oma asiantuntemukseni ei yllä Newtonin teoriaan, mutta historian tunnilla voimme miettiä, miten 1600-luvun keksinnöt muuttivat maailmaa. Käytän usein ulkopuolisia luennoitsijoita, joskus teemme tutustumismatkoja ulkomaillekin.

Historianopetuksella on yleissivistävä tavoite. Historia perustuu tutkimukseen, mutta lähdeteosten aitouttakin on punnittava. Historian perustiedot auttavat ymmärtämään yhteiskunnan moninaisuutta ja havaitsemaan, ettei ongelmiin aina löydy yksinkertaisia ratkaisuja. Otan esille myös moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. Koulu ei hyväksy rasismia ja väkivaltaa, ne sitovat opettajien toimintaa, mutta on muitakin vaikeita kysymyksiä, joihin kukaan ei kykene tarjoamaan valmiita vastauksia.

Kun oppilaat tulevat luokkaan, he ovat aina vallankäytön kohteena. Opettaja, joka kieltää vallankäytön, valehtelee. Tarjoan opiskelijoille tietoa ja näkökulmia, saatan ilmaista mielipiteeni, mutta pyydän epäilemään sitä. Älkää uskoko minua, vaan olkaa kriittisiä! Paljastan itsestäni jotakin, mutta en lanseeraa ajatuksiani. Luotan opiskelijoihin. Kun he tuntevat taustaani, he uskaltavat keskustella vapaammin, jopa vitsailla kustannuksellani.

Kaikilla kouluasteilla opiskelijat ovat kiinnostuneita moraalisista kysymyksistä. Se on täky, johon tartutaan. Nuoret ottavat kantaa, keskustelevat, eivätkä sivuuta ongelmia. Nämä ovat syitä, jonka vuoksi aikoinaan halusin opettajaksi. Poliittistakin keskustelua käydään, mutta nuorten vaikuttamisen halu tuntuu jatkuvasti vain pienenevän. Yksilökeskeinen ajattelu näkyy koulussakin. Taksvärkki ei merkitse kaikille tekoa epäoikeudenmukaisuuden poistamiseksi vaan ylimääräistä vapaapäivää. Nuoret ottavat kantaa syömisellään ja pukeutumisellaan. He ovat kiinnostuneita ympäristöasioista, mutta kokonaan toinen kysymys on, kuinka moni toimii.

Kelvollinen työkalupakki

Opetan reilut kaksikymmentä tuntia viikossa. Keskimääräinen ryhmäkoko on kolmekymmentä, vapaasti valittavilla kursseilla hiukan pienempi. En törmää juuri koskaan kurinpidollisiin ongelmiin, sillä koulu pyrkii kannustamaan opiskelijoita, innostaa heitä keskittymään työntekoon ja rohkaisee luottamaan omaan pärjäämiseen.

Haluan tarjota opiskelijoille monenlaisia sisältökokonaisuuksia, joten käytän aikaa valmisteluun. Kun aihe koskettaa opiskelijaa, hän kiinnostuu. Jos opiskelu tuntuu kivireen vetämiseltä, opiskelija ei opi. Mietin paljon, mitä teen tunneillani, ja miten elävöittäisin opetusta. Seuraan yhteiskunnan ilmiöitä ja yritän olla hereillä. Tieto vanhenee nopeasti. Teen valmistelutyön yleensä kotonani, aamulla saatan materiaalin kuntoon, jotta pystyn käymään sen läpi tunneilla. Kun luokassa keskustellaan, nautin esilläolosta. Jos en viihtyisi vuorovaikutuksessa, olisin historiantutkija ja tekisin töitä arkistoissa.

Teen urakkatyötä. Joskus työskentelen yömyöhään, joskus selviän vähemmällä. Kiireisenäkään aikana en yritä päästä helpolla, ammattiylpeyteni ei anna periksi. Ensimmäiset vuoteni opettajana menivät ainehallinnan ja pedagogisten taitojen hankkimisessa. Tänään minulla on jo kelvollinen työkalupakki, mutta en voi istahtaa sen päälle. Vanhat työkalut täytyy pitää kunnossa, ja uusiakin on hankittava.

Vaikka tietotekniikka lisää usein kohtuuttomastakin opettajan työtä, se monipuolistaa opetusta. Opiskelijat saattavat hoitaa tehtävänsä verkossa, jolloin minä tarkastan ne tietokoneeltani. Nykykoulussa opiskelijat tekevät monenlaisia tuotoksia, perinteinen kirjoitus ei ole enää ainoa tapa tuottaa tuloksia.

Koska opiskelijat hallitsevat tietotekniikan ja elävät netin parissa, yritän hyödyntää heidän kiinnostuksensa ja erikoisosaamisensa. Kun käsittelemme Palestiinan kysymystä, olemme internetin avulla suorassa yhteydessä Israelin suurlähetystöön. Tietotekniikan avulla pystyn myös havainnollistamaan opetustani aikaisempaa tehokkaammin. Tietotekniikka muuttaa opettajan työtä aina vain enemmän, sillä kehityksen dynamiikka tuskin hidastuu nykyisestä. Työ koulupäivän aikana on muuttunut jo niin hektiseksi, etten välitunnilla ehdi enää kaikkeen, mihin pitäisi ehtiä.

Koulu muokkaa omat arvonsa

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta halusin ammattiin, jossa saan olla tekemisissä nuorten ihmisten kanssa. Minua ei kiinnostanut yrityselämän tulosajattelu eikä tulospalkkaus. Ne eivät ole minun juttuni. Kun pääsin Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa, suunnittelin tutkijan uraa, mutta opettajan työ sosiaalisuudessaan alkoi tuntua mielekkäämmältä. Opiskeluaikana jaoin postia ja siivosin. Siviilipalvelukseni suoritin Lapinjärven alkoholistiparantolassa.

Pääsin Koillis-Helsingin lukion historianopettajaksi suoraan koulun penkiltä jo graduvaiheessa. Oman työni ohessa olen järjestänyt kaupungin opettajakoulutusta, kirjoittanut kustannettua oppimateriaalia ja toiminut Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitossa. Edelleenkin annan paljon vapaa-ajastani työlle, mutta saan itsellenikin. Aloitan kesälomani usein vasta juhannuksena, hakeudun koulutukseen ja täydennän tietojani, mutta yritän myös levätä lomallani, sillä opetuksen valmistelu alkaa jo elokuun alkupuolella.

Työ tuo sisältöä elämääni. Toimin suuressa työyhteisössä, johon kuuluvat opettajien ohella opiskelijat, siivoojat, keittiöhenkilökunta ja vahtimestarit. Koulu on hyvä paikka työskennellä, sillä toimintakulttuuri syntyy yleensä koko porukan voimin. Valtakunnallinen opetussuunnitelma ohjaa koulun linjaa, mutta koulu muokkaa itse omat arvonsa. Meillä tehdään yhdessä ja tuetaan opiskelijoiden osallisuutta.

En tunne itseäni niin hyvin, että uskaltaisin arvata, mitä teen viiden vuoden päästä. En usko olevani eläkevirassa, mutta en myöskään tavoittele vihreää oksaa ja parempaan palkkaa. En ole aikeissa hakeutua minnekään, mutta mikä tahansa voi muuttaa ajatusteni suunnan. Onneksi opettajalla on mahdollisuus saada kolme vuotta virkavapaata keskittyäkseen muuhun.

Sanotaan, että opettajaa ei enää kunnioiteta, häntä ei totella, uhataan väkivallalla ja haistatellaan. En ole kokenut mitään tuollaista. Päinvastoin, toiminta opiskelijaryhmässä on aina mukavaa. Viihdyn historianopettajan roolissani, menen luokkaan mieluummin kuin ruokalaan tarkastamaan, onko lippalakki todellakin otettu päästä.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Jukka Uotila