Maarakennuskoneen kuljettaja

Petri Nuutinen, 51 v.

Työssä, jota ei siirretä halpamaihin

Tietokoneet vaihtuivat maansiirtokoneisiin, mutta voin edelleen ihailla työkalujen suorituskykyä. Käytössäni on kahdenkymmenenviiden tonnin lapio, Liebherr 914 kaivinkone, tuhti peli.

Sen kanssa ei pidä hötkyillä. Opin sen kolhaistessani tankkiautoa. Luulin vain hipaisseeni, mutta auto painui hetkessä ruttuun. Kaivinkoneessani on vain kaksi ohjainta ja polkimet, ei edes kallistuvaa kauhaa, silti se sopii erinomaisesti tämänhetkiseen työhöni.

Rakennan parhaillaan kolmensadan metrin pituista suojavallia ampumaratojen väliin Santahaminan saarella Helsingissä. Työskentelen Lemminkäinen Infra Oy:n maarakennuskoneen kuljettajana.

Vallin rakennettuani siirryn muualle, luultavasti kiireisempään kohteeseen. Nyt nautin idyllisestä työympäristöstä. Paikka on kuin luontokeidas. Täällä olen bongannut suurimmat koskaan näkemäni kyykäärmeet.

Koneet tutuiksi käytännön työssä

Tietotekniikkaurani kaksi viimeistä vuosikymmentä työskentelin IBM:n järjestelmäasiantuntijana. Rakensin asiakkaille tietojärjestelmiä ja ylläpidin niitä. Olin oman erikoisalani huippuosaaja. Kirjoitin aiheesta toistakymmentä englanninkielistä kirjaakin.

Olin innostunut ja pidin työstäni. Ympärilläni oli samanhenkinen porukka. Teimme työmme paremmin kuin vaadittiin. Kukaan meistä ei halunnut pomoksi. Meistä työnteko oli pelkästään kivaa.

Kun seitsemänkymmentä työntekijää irtianottiin, maailma romahti monelta. Itse olin osannut varautua. En katkeroitunut vaan suunnittelin uutta. Aioin kouluttautua eräoppaaksi, mutta huomasinkin opiskelevani maarakennuskoneen kuljettamista.

Olin tavannut kuljettajia, jotka kertoivat infrakentamisen ongelmasta. Ala ukkoutuu, vanha kaarti jää eläkkeelle, eikä nuoria kiinnosta. Koska töitä kuulemma löytyisi, aloitin Työtehoseuran järjestämän rakennusalan perustutkinnon Rajamäellä.

Kaikki kaksitoista kurssilaista olivat työttömäksi joutuneita ammatinvaihtajia, innokkaita ja motivoituneita. Pääsin työharjoitteluun Maanrakennus Katupojat Oy:n työmaalle Jätkänsaareen ja jäin sille tielleni.

Työharjoittelu muuttui oppisopimukseksi. Kesken kaiken Lemminkäinen osti työnantajani yrityksen, mutta työni jatkui. Vain autojen väri muuttui, ja työvaatteet vaihtuivat huonommin istuviksi.

Valmistuin muita kurssilaisia myöhemmin mutta sain hyvän opin. Järeät koneet tulivat tutuiksi käytännön työssä. Opastettiin muutama kerta, sitten oli vain tehtävä. Tärkein ohje tuli valvojaltani: jos hiukankin epäilyttää, pysäytä kone ja mieti hetki.

Joka halvatun päivä opin uutta

Ajan työmaallani dumpperia ja tela-alustaista kaivinkonetta. Niiden käyttö vaatii valppautta. Kaivinkoneen kahdeksanmetrisessä varressa on käsittämätön määrä voimaa. Dumpperi, runko-ohjattu maansiirtokuorma-auto menee vaikka puuhun. Sen kaikki kuusi pyörää vetävät.

On kahdenlaisia kuljettajia: niitä, jotka ovat kaataneet koneen ja niitä jotka eivät vielä ole sitä tehneet. Kuulun jälkimmäisiin, vaikka kerran laskeuduinkin dumpperin kanssa aivan väärään paikkaan.

Santahaminaan syntyy kuusimetrinen, juurestaan viisitoista metriä leveä vallirakennelma. Kasaan vallia mittamiesten korkeusmerkkien mukaan. Kuorma-autot tuovat maa-aineen pääkaupunkiseudun rakennuskohteista, minä levitän.

Pohjalle isoja kivenjärkäleitä, päälle karkeaa tavaraa ja ylöspäin noustessa hienompaa soraa. Maan siirtelyä ja muotoon taputtelua, muotoilun jälkeen pehmeä pinnoite estämään ammuskelussa kimpoavat luodit. Simppeliä muttei lainkaan tylsää.

Joka halvatun päivä opin uutta. Enää minun ei tarvitse miettiä, mitä olen tekemässä. Voin keksittyä kehittämään koneenkäsittelytaitojani. On hienoa huomata, että selkäydin oppii vielä asioita.

Vietän työpäiväni ohjaamossa. Tarvittaessa hyppään ulos, korjaan katkenneen hydrauliputken tai hienosäädän laitteita lekan ja rautakangen avulla. Päivän päätteeksi lapioin telat puhtaaksi. Sen verran fyysistä, että kädet paksunevat päivä päivältä.

Seuraavalla työmaallani ajan kaksikymmentäkuusitonnista pyöräkuormaajaa, seulon maa-aineksia ja lastaan niitä autoihin.

Ulkona oikeissa töissä

Vaikka osaan yhtä ja toista, olen tosiammattilaisiin verrattuna vasta oppilas. Kehtaan toki jättää työn käsistäni, mutta vauhtia ja tehoa tarvitaan lisää. Olen valmis oppimaan. Maansiirtokoneen kuljettaminen on mieluisampaa kuin painiskelu bittien kanssa.

Nautin saadessani tehdä työtä ilman keskeytyksiä. Tietokonefirman avokonttorissa keskeytymätön työrupeama kesti korkeintaan viisitoista sekuntia. Niinpä tein kaikki keskittymistä vaativat työt aina kotona.

Kiihkeimpinä vuosina loppuun palaminen oli lähellä. Välttääkseni burnoutin otin virkavapaata järjestelmäasiantuntijan tehtävistä ja lähdin rakentamaan Moskovan Metropol-hotellia. Kannoin lautoja ja nautin hanttihommista.

Olen aina tehnyt omat ratkaisuni. Kukaan muu IBM:n irtisanotuista ei siirtynyt infrarakentamisen pariin, mutta tänään entiset kollegani ovat vilpittömästi kateellisia minulle. Saan olla ulkona ja tehdä oikeita töitä.

Harrastan maastopyöräilyä, retkiluistelua ja palveluskoiratoimintaa. Pyöräilen töihin aina, kun sää sallii. Autolla liikkuessani otan koiran mukaan. Työmaalla puen sen tietenkin huomioliiveihin.

Vaikka pidän työstäni, työ on minulle vain tapa rahoittaa harrastukset. En pelkää työtä, minähän vaikka nukun sen vieressä.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki