Soitinrakentajaopiskelija

Haastattelu

Rakkaus musiikkiin vei myyntityöhön ja soitinrakentamiseen. Hevosten kengitys kouli käsityöläiseksi. Palkkasotilaana palvelin rauhan asiaa. Rauhantyötä palvelee myös soitinrakentamiseni. Kitara peittoaa kaikki maailman aseet.

Pasi10

Pasi Pajanen, 47 v.

Elämässä selkeä juoni

Soitinrakentajan ammatissa yhdistyvät työhistoriani palaset: pianonviritys, kaupallinen ura, kengityssepän työ, jopa aika palkkasotilaana.

Musiikki on ohjannut elämääni. Silti en pidä itseäni kovinkaan musikaalisena. Voimakas tahto on työntänyt eteenpäin enemmän kuin lahjakkuus. Koulukiusatun asema aikanaan synnytti halun näyttää.

Viisitoistavuotiaana haaveilin rakentavani viulun. Haave jäi toteutumatta, koska en osannut soittaa viulua. Soittimeni oli klassinen kitara. Muutama vuosi sitten rakensin sellaisen. Kokemus oli huikea.

Kitara pysyi vireessä ja soi kauniisti. Pitelin sitä kyyneleet silmissä. Kaunismuotoinen kitara on herkkä käsityötuote. Sen soinnissa voi aistia rakentajan rakkauden soitintaan kohtaan.

Pianotehtaalta soitinbisneksen kärkikaartiin

Valmistuin ammattikoulusta tekniseksi piirtäjäksi, konepiirtäjäksi. Varusmiespalvelusaikana suoritin myös koneenhoitajan tutkinnon. Armeijasta päästyäni sain töitä Hellas Pianon Rajamäen tehtaalta.

Dokumentoin ja laadin työpiirustukset kaikista pianomalleista. Myöhemmin työskentelin tehtaan pianonviritysosastolla. Työ oli kausiluoteista. Työsesonkien ulkopuolella tein sekalaisia töitä ja hankin CNC-koneistajan pätevyyden.

Iltapuhteina rakensin ensimmäisen akustisen soittimeni, sikarilaatikkoukulelen. Hankittuani ensimmäisen tietokoneeni löysin MIDIN, musiikki-instrumenttien ja tietokoneen välisen tiedonsiirtojärjestelmän. Hurahdin musiikkiteknologiaan.

Työsuhde Hellas Pianoon kuitenkin jatkui. Rauhanturvatehtävät katkaisivat sen vuodeksi. Toimin YK:n palkkasotilaana Golanin kukkuloilla. Mielestäni sodan jalkoihin jääviä ihmisiä piti auttaa ja suojella.

Kotiuduttuani viritin pianoja. Välillä työskentelin sairaalassa ja myyjänä soitinliikkeessä. Keksitehtaalla tein taikinaa ja hoidin jauhoautomatiikkaa.

Musiikkiteknologiasta innostuneena perustin oman äänitysstudion. Rahoitin kalliit studiolaitteet lainalla, pianonviritystyöllä, soitinkorjauksella ja soitto-opetuksella.

Studio tuotti huonosti ja jouduin kahnauksiin verottajan kanssa. Verottaja, käytännössä yksi virkamies kaatoi yritykseni. Vuosien päästä sain itselleni oikeutta, mutta se oli myöhäistä.

Soitinliikkeessä olin myynyt aktiivisesti musiikkiteknologian laitteita. Se oli pantu merkille. Aloin saada työtarjouksia Helsingistä. Ensiksi minut palkattiin Helsingin Musiikin osastopäälliköksi. Seuraavat työnantajani olivat DLX Music ja EM Nordic.

Lopulta työskentelin pohjoismaiden suurimman soitintukkuliikkeen tuotepäällikkönä. Huomasin kuuluvani musiikkiteknologiabisneksen kärkikaartiin. Olin hankkinut vastuullisen aseman, mutta tärkeintä oli edelleen puuhailu soittimien parissa.

Soitinbisnes joutui kuitenkin ahtaalle. Kun saksalainen nettikauppa alkoi kaataa suomalaisyrityksiä, ryhdyin hevostenhoitajaksi.

Kengitysseppänä ja soitinrakentajana

Taas kerran olin innoissani. Suoritin kengityssepän peruskurssin ja ammattitutkinnon lähes yhtäaikaisesti. Siitä saavutuksesta olen vieläkin pollea. Kiertelin hevostalleilla ja tein kengityskeikkaa.

Perustin myös oman musiikkisoftaliikkeen Tampereelle. Sitä ehdin tuskin aloittaa, kun sain pikakutsun rauhanturvatehtäviin. Puoli vuotta Kosovon KFOR -joukoissa oli levotonta aikaa, mutta NATO:n läsnäolo alueella kannatti. Aseiden kalistelu väheni.

Musiikkisoftaliikkeen toiminta päättyi. Kengityselinkeinon ajoin alas lähtiessäni vielä kerran mukaan soitinbisnekseen. Työskentelin kolme vuotta helsinkiläisen Soundata Oy:n myymäläpäällikkönä. Kun yritys ajautui vararikkoon, olin työtön.

Päätin kouluttautua soitinrakentajaksi. Suoritin puusepän perustutkinnon ja pyrin Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Pääsykoe kitaranrakentajan artesaanilinjalle oli elämäni jännittävimpiä hetkiä. Hakijoita oli satakaksikymmentäkuusi. Yhdeksän kelpuutettiin, ja minä kuuluin valittujen joukkoon.

Kitaran rakentaminen on perustaltaan puusepäntaitoa, materiaalituntemusta ja ymmärrystä siitä, mitä soittaja haluaa soittimeltaan. Työtä tehdään perinteisin työkaluin. Kuten hevosen kengityksessä, jokainen työvaihe on valmistautumista seuraavaan.

Kolmivuotinen opiskelu lähenee loppuaan. Valmistumisen jälkeen alkaa työ ammatinharjoittajana. Menestys vaatii kovaa puurtamista, mutta näen tulevaisuuden valoisana. Suomessa myydyistä kitaroista vain yksi prosentti valmistetaan kotimaassa. Valtavat markkinat!

Täydellinen konserttikitara ja viulu

Aloitin soittoharrastukseni kansalaisopiston sähkökitarakurssilla. Opiskelin klassisen kitaran soittoa ensin yksityisesti, myöhemmin Hämeenlinnan musiikkiopistossa, Sibelius-opistolla. Haaveilin konserttikitaristin urasta, mutta haave kaatui esiintymisjännitykseen.

Jossain vaiheessa hankin rummut, sillä mieleni teki päästä hakkaamaan. En ollut edes koonnut rumpuja, kun entinen opettajani komensi minut bändinsä keikalle. Haitaristi opetti kasamaan rummut. Sitten vain soitettiin.

Bändin vakituiseksi jäseneksi pääsin, kun edellinen rumpali ryösti pankin ja joutui vankilaan. Rumpalin työstä sain elantoni puolentoista vuoden ajan. Tekemäni ratkaisut eivät siis koskaan ole olleet yksin omiani. Muut ovat näyttäneet suuntaa.

Nelikymppisenä luulin nähneeni kaiken, mutta erehdyin. Näin Monty Robertsin, seitsemänkymppisen hevosten erikoistuntijan. Mies kirmasi hevosaitauksessa ja kertoi innoissaan satapäiselle yleisölle hevosen ja ihmisen välisestä vuorovaikutuksesta.

Jos elinpäiviä riittää, minäkin ehdin tehdä vielä kaikenlaista. Kenties rakennan täydellisen konserttikitaran ja istun yleisön joukossa nauttimassa soitosta. Aivan varmasti rakennan sen viulun, joka nuorempana jäi tekemättä.

Haastattelu ja teksti: Jukka Vuolle
Kuvat: Rami Marjamäki