Asiointi-osiossa voi esiintyä häiriöitä uudistuksen takia. Jos et pysty hoitamaan asiaasi, jätä yhteydenottopyyntö Asiointi-osiossa. Asiointi-osiossa on käyttökatko vuodenvaihteessa. Lue lisää

Ohjeet ja tuki⁠

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Haastattelut Julkaistu

"Työpäivät ovat hyvin erilaisia, eikä tyypillistä työpäivää oikeastaan ole. Aamuni voi alkaa esimerkiksi terminaalissamme, jonne on saapunut kansainvälinen kuvausryhmä tekemään tv-haastattelua. Sen jälkeen minulla voi olla sijoittajaviestintään liittyviä tehtäviä. Päivän päätteeksi analysoin markkinointikampanjan onnistumista ja mietin, millaisiin toimenpiteisiin tulosten perusteella pitäisi ryhtyä. Seuraavana päivänä saatan olla lentokoneessa matkalla logistiikka-alan messuille Kazakstaniin."

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tiina Ylikahri
  • Tiina Ylikahri
  • Markkinointi- ja viestintäpäällikkönä Nurminen Logistics Oyj:ssä.
  • Valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan venäjän kieli ja kulttuuri sekä suorittanut markkinointiviestinnän erikoisammattitutkinnon Rastor-instituutissa. Lisäksi suorittanut MIF Oy:n järjestämän viestintäpäällikön koulutusohjelman (VPK), myynnin ja markkinoinnin digiosaaja -täydennyskoulutuksen Haaga-Heliassa, kansainvälisen yritysviestinnän täydennyskoulutuksen Jyväskylän yliopistossa ja VIExpertin – Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijaopinnot Aleksanteri-instituutissa.
  • Työkokemusta alalta yli 15 vuotta.

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.

Tehtäväni on vastata viestinnästä ja markkinoinnista Nurminen Logisticsilla. Nurminen on suomalainen pörssiyhtiö, joka tarjoaa logistiikkapalveluita sekä kansainvälisiä kuljetusratkaisuja Euroopan ja Aasian välillä sekä Pohjoismaissa. Työni pitää sisällään koko viestinnän ja markkinoinnin monipuolisen kentän aina työyhteisöviestinnästä talousviestintään ja brändin rakentamiseen. Teen työssäni tiivistä yhteistyötä liiketoimintojen ja myynnin kanssa, sillä viestijällä on tärkeää olla hyvä asiakasymmärrys ja näkemys liiketoiminnan kokonaisuudesta.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Opiskellessani yliopistossa venäjän kieltä ja kulttuuria tiesin, että en aio suuntautua tulkiksi, opettajaksi tai tutkijaksi, jotka ovat kielten opiskelijoille perinteisesti ajateltuja uravaihtoehtoja. Kansainvälinen kauppa on kiinnostanut minua aina, joten valitsin tietoisesti sivuaineiksi viestintää ja kaupallisia aineita.

Opintojen jälkeen olin hyvin lähellä päätyä pankki- ja rahoitusalalle töihin, mutta kesätyöni Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksella (BOFIT) sai minut kiinnostumaan entistä enemmän kansainvälisestä toimintaympäristöstä. Aloitin Valiolla kansainvälisen teollisuusmyynnin markkinointiassistenttina, mistä sain hyvät eväät urani alkuun.

Tämän jälkeen toimin monta vuotta tapahtumamarkkinoinnin parissa mediataloissa, mutta kaipuu kansainvälisempään maailmaan ei jättänyt minua rauhaan.

Nurminen Logistics kiinnosti minua työpaikkana jo opiskeluaikoina. Yhtiön vuonna 1886 alkanut tarina on ainutlaatuinen ja jaksan inspiroitua siitä yhä uudelleen ja uudelleen. Kun näin, että he hakevat viestintään asiantuntijaa, tiesin tilaisuuteni tulleen. Sain paikan ja sillä tiellä olen edelleen.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Työpäivät ovat hyvin erilaisia, eikä tyypillistä työpäivää oikeastaan ole. Aamuni voi alkaa esimerkiksi terminaalissamme, jonne on saapunut kansainvälinen kuvausryhmä tekemään tv-haastattelua. Sen jälkeen minulla voi olla sijoittajaviestintään liittyviä tehtäviä. Päivän päätteeksi analysoin markkinointikampanjan onnistumista ja mietin, millaisiin toimenpiteisiin tulosten perusteella pitäisi ryhtyä. Seuraavana päivänä saatan olla lentokoneessa matkalla logistiikka-alan messuille Kazakstaniin.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Pääsääntöisesti teen töitä toimistollamme Helsingissä, mutta työhöni liittyy myös tapaamisia eri sidosryhmiemme kanssa ja yhtiön esittelyä eri tilaisuuksissa ja kansainvälisillä messuilla.

Yleensä teen työtä niin sanotusti virka-aikana, mutta työn luonne on sellainen, että se edellyttää toisinaan venymistä. Seuraan myös vapaa-ajalla uutisia ja sosiaalista mediaa, sillä viestinnässä voi tulla tilanteita, kun pitää olla valmis reagoimaan nopeasti ja kelloon katsomatta.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Tässä ammatissa pärjää generalisti, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. On osattava motivoida ja tukea, oli kyse sitten omasta henkilökunnasta tai asiakkaista. Olennaisia osaamisia ovat myös liiketoiminnan ymmärrys, strateginen ajattelu ja kokonaisuuksien johtaminen sekä hyvät digitaaliset taidot. Työhön liittyy paljon kirjoittamista, joten myös hyvää yleissivistystä ja kykyä tuottaa kiinnostavaa sisältöä tarvitaan.

Lisäksi tarvitaan ongelmanratkaisukykyä, luovuutta sekä valmiutta sietää painetta ja muuttuvia tilanteita. On hyvä olla aidosti kiinnostunut siitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu ja miettiä, miten se vaikuttaa yrityksen toimintaympäristöön. On tärkeää säilyttää mielenkiinto omaan työhönsä ja pystyä innostamaan myös muita.

Mikä on parasta ammatissasi?

Parasta ammatissani ovat monipuolisuus ja vaihtelu, sillä työ ei ole missään mielessä tylsää. Ekstroverttinä pidän myös siitä, että saan toimia ihmisten parissa. Pidän kirjoittamisesta ja olen visuaalinen ihminen, joten saan toteuttaa myös näitä puolia itsestäni.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Se, että työ on hektistä ja työnkuva monipuolinen, on sekä etu että haitta. Kun pitäisi keskittyä kirjoittamaan esimerkiksi vaativaa pörssitiedotetta, toivoisi, että olisi rauhallista, mutta aina se ei mene niin.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee markkinointi- ja viestintäpäällikön ammattia?

Kannattaa panostaa siihen, että saavuttaa riittävän perusosaamisen sekä työn että koulutuksen kautta. On hyvä lähteä liikkeelle matalammalta tasolta ja oppia pikkuhiljaa, sillä työuran alussa on vielä lupa tehdä virheitä. Uskalla mennä myös epämukavuusalueelle, koska vain sillä tavalla voi kehittyä. Omaa urakehitystä miettiessä kannattaa pyrkiä kohti omaa tavoitetta systemaattisesti ja sinnikkäästi, ja suunnata katse kauaskantoisesti tulevaisuuteen. Kaikkea ei saa heti, mutta lopulta kova työ yleensä aina palkitaan.

Sanoisin myös, että logistiikka-ala on ehdottomasti mainettaan mielenkiintoisempi. Täällä on erittäin kiinnostavia ja monipuolisia kansainvälisen kaupan tehtäviä osaaville tekijöille.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

COVID-pandemia sai kaikkialla maailmassa organisaatiot heräämään ja näkemään viestinnän arvon ja voiman. Elämme nykyään toimintaympäristössä, joka on alati muuttuva ja ennalta arvaamaton. Tämän myötä viestinnän merkitys on kasvanut.

Myös kestävyys ja vastuullisuus nousevat yhä isompaan rooliin. Uskon tämän vaikuttavan myös viestijöiden työnkuvaan. Lisäksi vieraiden kielten osaamisesta on työssä hyötyä: mitä enemmän osaa, sitä parempi.

Hyville tekijöille löytyy aina töitä. Ihminen, joka on valmis muokkaamaan omaa toimenkuvaansa tilanteen muuttuessa, löytää usein paikkansa. Tulevaisuus on monella tapaa avoimempi, eikä tarvitse urautua yhdelle polulle, vaan voi kokeilla erilaisia työtehtäviä.

Kuvituskuvat: Ville Lehvonen

Jaa artikkeli