Elinan tarina: Monipuolinen työhistoria on antanut arvokasta kokemusta

Vanhempieni painostuksen vuoksi minulla oli vaihtoehtoina opiskeluilleni lähinnä tekniikan alat. Ensin opiskelin ammattikoulussa elektroniikka- ja tietoliikenneasentajaksi. Olen sukupolvea, joka on syntynyt 8-bittisen Nintendon kapula kädessä. Se innoitti minua nuorena itseopiskelemaan elektroniikkaa ja ohjelmointia. Ammattikouluopintojen aikana koodasin pieniä projekteja, ylläpidin omaa pelipalvelintani ja väsäsin kaikenlaisia elektroniikan viritelmiä.

Olin jo yläkoulusta lähtien miettinyt yrityksen perustamista. Ammattikoulussa opiskellessani suunnitelmat alkoivat konkretisoitua, kun löysin samanhenkisen opiskelutoverin. Päätimme yhdessä perustaa IT-alan yrityksen heti valmistuttuamme, alle parikymppisinä pankkilainan kanssa. Tämä oli hyppäys suoraan syvään päätyyn osakeyhtiön puikkoihin. Yrittäjäsuvusta tulleena se tuntui kuitenkin täysin luonnolliselta polulta.

Lainahakemukset, toimintasuunnitelmat, liiketilan suunnittelu ja alustavat neuvottelut maahantuontisopimuksista olivat kaikki luotuna jo ennen kuin edes valmistuin ammattiini. Kaupparekisteri myönnettiin heti valmistujaisteni jälkeen. Se oli ensimmäinen hetki elämässäni, kun istahdin maalipurkin päälle miettimään, että mitä sitä nyt oikeasti tuli tehtyä. Keskellä tyhjää liiketilaa kuusinumeroisen velan saattelemana, ilman varsinaista työkokemusta, mutta silti toimitusjohtajan nimikkeellä. Vieläkin on mielessä ne hetket, kun aamun pimeinä tunteita pakersin liikkeessä hyllyjä paikoilleen ja tuotteita kohdilleen, ja päivät roikuin puhelimessa pankin, verottajan, maahantuojien ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Lopulta 13.7. oli avajaispäivä, ironisesti perjantaina.

Siitä lähti liikkeelle elämäni opettavaisin viiden vuoden jakso. Itsekkäällä itseluottamuksella, suomalaisella sisulla ja pohjalaistaustaisella jääräpäisyydellä tuli pärjättyä. Samaan aikaan hankin lisäkoulutusta ohjelmistokehitykseen, palvelinjärjestelmiin sekä muuhun yleiseen IT-alan työhön. Lopulta työskentelin järjestelmäasiantuntijana. Tilanteen luoma pakko saneli uuden oppimisen.

Nuo vuodet antoivat tulevalle vahvan pohjan – kyvyn soveltaa, oppia, mukautua ja luovia elämän ihmeellisissä vesissä. Kokemus oli myös hyvin rankka. Monen vuoden omistautuminen yhdelle asialle kostautui lopulta burnouttina. Jättäydyin osakeyhtiöstä ja muutin toiselle puolelle Suomea aivan uusiin piireihin ja jatkoin itsenäisenä konsulttina toiminimellä vielä muutaman vuoden ajan.

Työjaksot mielenterveystyön asumispalvelussa ja kotihoidossa opettivat elämän moninaisuudesta

Tätä kaikkea ympäröi lapsuudessa minulle annetut käsitykset. Ellun ei annettu olla Ellu, vaan minusta yritettiin pakolla kasvattaa miestä. Tekniikan alalle lähteminen oli osittain tähän liittyvä sukupuolinormatiivinen hyppy ammattiin, jota oletin, että minulta odotetaan. Olin nuorena pohtinut terveydenhoidon alaa, mutta se jäi ajatuksen tasolle.

Transtaustaisuuteni verhosi paljolti minua noina aikoina. En itsekään tiennyt täysin, mikä olen ja ohitin asian uppoutumalla täydellisesti työhön. Työuupumus vei lopulta voiton ja pakotti ottamaan vuoden paussin kaikesta. Lopetin tuolloin toiminimeni vannoen, että minusta ei enää ikinä tule yrittäjää. Samalla lähdin hakemaan itseäni ja identiteettiäni Elinaksi.

Tuolloin kopin otti TE-palveluiden uraohjauksen psykologi. Kävin avoimessa yliopistossa psykologian opintoja ja olin työkokeiluissa hoiva-avustajana terveydenhuollossa. Lähdin etenemään sairaanhoitajaksi, ja pääsinkin opiskelemaan täysillä pisteillä. Opintojen ohella tein erään järjestön kautta tukityötä sateenkaarinuorten hyväksi. Sairaanhoitajana erikoistuin psykiatriaan, mutta tein töitä sujuvasti monella muullakin erikoisalalla. Työjaksot mielenterveystyön asumispalvelussa ja kotihoidossa opettivat elämän moninaisuudesta ja samalla rajallisuudesta. Notkahdus pohjalle voi olla aivan nurkan takana. Jokaisella meistä on omat luurankomme. Sairaanhoitajan työ oli katsaus ihmisyyteen ja inhimillisyyteen normaalien arjen kulissien taakse.

Eniten kiinnostaa kaikki

Sairaanhoitajan työ tuntui omalta, mutta taka-alalla kyti vahva polte akatemiaan. Nopeasti valmistumisen jälkeen lähdin opiskelemaan terveystieteitä tavoitteenani tutkijan ura ja terveystieteiden tohtorin tutkinto. Sillä tiellä olen edelleenkin. Sivuaineina on tullut opiskeltua kaikkea tietojenkäsittelytieteistä kauppatieteisiin ja teoreettiseen fysiikkaan, koska eniten kiinnostaa kaikki.

Lähdin siis sairaanhoitajan pohjalla opiskelemaan terveystieteiden maisteriksi pääaineenani hoitotiede. Suuntaukseksi valitsin preventiivisen hoitotieteen, ja keskityin terveyden edistämisen teemoihin. Tavoitteeni on jatkaa jo ammattikorkeakoulussa aloittamani työ seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveyden edistämiseksi hoitotyön keinoin. Tällä hetkellä viimeistelen pro graduani vähemmistöstressiteoriasta ja pyrin työssäni löytämään tekijöitä, jotka aiheuttavat terveyseroja stigmatisoiduissa vähemmistöissä. Opintojen ohella tein töitä opetusavustajana Itä-Suomen yliopistolla sekä muissa akatemian projekteissa.

Aikoinaan vannoin, että minusta ei enää ikinä tule yrittäjää. Silti olen jälleen yrittäjä. Päätoimiani ovat seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden kohtaamisen asiantuntija- ja koulutuspalvelut sekä terveyden edistäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Yrittäjänä on vapaus hyödyntää osaamistaan niin kuin itse haluaa. Sen ansiosta olen saanut itseni projekteihin, joissa voin yhdistää IT-osaamista, terveydenhuollon ammattilaisen asemaa ja tiedettä. Pitääkseni kosketukseni kenttään työskentelen edelleen osa-aikaisesti sairaanhoitajana perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa.

En ole ikinä osannut olla paikallani, vaan olen ollut kohta kymmenkunnan eri alan rajapinnalla. Monet läheiseni ovat kutsuneet minua Eskalaatio-Elinaksi sen takia, että kun heittäydyn johonkin, teen sen täysillä ja loppuun asti. Muita vaihtoehtoja ei ole. Prominenteimmat ovat olleen terveysala, akatemia ja IT-ala. Kaikesta on kuitenkin ollut hyötyä, jos ei taidoissa, ainakin elämänkokemuksessa.

Matkalla olen kohdannut uupumusta, taloudellisen turvan menettämistä ja henkilökohtaisia kriisejä. On ollut vaiheita, kun olen istunut risteyskohdassa miettien, minne oikein suuntaan. Talouteni olen muutosten jälkeen rakentanut kahdesti uudelleen, mutta samalla olen huomannut, että olen tyytyväisempi, kun hankin itselleni sen, millä voi elää kuin pyrkisin loputtomaan tuoton tavoitteluun. Ehkä siksi olen nykyään ”social entrepreneur” eli muutan tutkimustyöni yrittäjyydeksi ja pyrin sen keinoin edistämään itselleni arvokasta asiaa.

Työ- ja opintohistoriani kiteytyy lainaukseen Nietzscheltä. “Ihmisessä pitää olla kaaosta, jotta hän osaisi synnyttää tanssivan tähden” (Nietzsche, 1885). En ole ikinä tehnyt liian tiukkoja suunnitelmia, vaan korkeintaan abstraktimman tavoitteen ja katson, mitä seikkailuja matka siihen tuo mukanaan.

Jälkiviisaana voin sanoa, että omat parhaat oppini työelämässä eivät ole olleet onnistumiset, vaan epäonnistumiset

Vapaa-aikani käytän kirjallisuuden parissa tai salilla. Lisäksi dokumenttisarjoja ja elokuvia tulee katseltua paljon. Palauttavimmat asiat työn ohessa ovat olleet tavoitteellinen voimanosto ja filosofian lukeminen. Yrittäjyyden, akatemian, hoitotyön ja jatko-opintojen yhdistäminen on yhtälönä lähellä mahdottomuutta, mutta sitä suuremmin on pitänyt itselleen opettaa tahdin hidastamista. Voimanosto on siihen mitä parhain keino, vaikkakin työnohjaajani kommentoi aikoinaan, että otin hänen neuvonsa itseni maadoittamisesta liian konkreettisesti, kun kerroin, että tein uuden ennätykseni jalkakyykyssä.

Työelämään lähtevälle haluaisin sanoa, että kannattaa heittäytyä ja kokeilla uutta. Sanaan ”kokeilu” sisältyy mahdollisuus pieleen menemisestä. Myös se, mikä ei toiminut, opettaa, ja kokemuksen kanssa on hyvä jatkaa eteenpäin. Jälkiviisaana voin sanoa, että omat parhaat oppini työelämässä eivät ole olleet onnistumiset, vaan epäonnistumiset. Yksikään niistä ei ole ollut katastrofaalinen, vaikka joskus on pitänyt hetken aikaa keräillä palasia.

Eräänä hetkenä, kun mietin, mitä oikein teen elämälläni, kävin lähes loppuun ajoneuvoasentajan tutkinnon tekemättä päivääkään sitä työtä. Jälkikäteen katsottuna nämäkin opit ovat olleet hyviä ja auttaneet tekniikan ja mekaniikan hahmottamisessa, mistä on ollut hyötyä terveydenhuollossa. Tieto kuitenkin kantaa vain tiettyyn pisteeseen asti, kokemukset tuovat viisautta.

Elina Partanen