Heidin tarina: Kun unelmat eivät ota vuoronumeroita
Kun yläaste päättyi, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä tuleva ammattini voisi olla. Pidin kirjoittamisesta ja laulamisesta, mutten uskonut, että voisin elättää itseni kummallakaan.
Lukiosta sain kolme vuotta lisää miettimisaikaa ja ammatinvalintapsykologilta monenlaisia testejä, mutta vielä sittenkään en ollut löytänyt omaa unelmaani. Olin jo ehtinyt opiskella muutaman vuoden toista alaa, kun yhtäkkiä tajusin vastauksen rekrytoidessani itselleni henkilökohtaista avustajaa. Halusin olla rekrytoija ja lukea työhakemuksia joka päivä.
Suorin reitti rekrytoijaksi vaikutti olevan tradenomin tutkinto. Valmistumisen jälkeen vaadittiin kuitenkin vielä puolentoista vuoden sitkeä työnhaku ennen kuin sain oman alani ensimmäisen työpaikan. Aurinko ei ole koskaan paistanut yhtä kirkkaasti kuin sinä päivänä.
Ehdin tehdä rekrytoijana töitä muutaman vuoden ennen kuin korona vei minulta työt. Olin haaveillut salaa jo useamman vuoden yrittäjyydestä. Ajattelin, että en ikinä uskaltaisi hypätä palkkatöistä yrittäjäksi, joten nyt oli oikea hetki tehdä se. Samaan aikaan korona sai tajuamaan elämän rajallisuuden ja kysymään itseltäni, olenko tehnyt juuri niitä asioita, joista unelmoin.
Niinpä lähdin jahtaamaan samalla kertaa kaikkia unelmiani. Ehkä jonain päivänä minut tunnetaan luovista rekrytoinneista, podcastistani etsitään tuotearvioita, kerron näkövammaisten huomioimisesta työelämässä, kuulen jonkun laulavan biisiäni tai kirjoitan omistuskirjoituksen Kirjamessuilla.
Minulta on usein kysytty, eikö kannattaisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Uskon kuitenkin, että tulevaisuudessa entistä useampi ihminen tekee erilaisia töitä enemmän limittäin kuin peräkkäin. Yrittäjyys on antanut minulle mahdollisuuden kokeilla, millaista se olisi. Vaikeinta on se, että epäonnistumiset itselle tärkeissä asioissa tuntuvat pahemmilta, mutta työ niiden parissa tekee minut myös aiempaa onnellisemmaksi.
Heidi Torn