Pekan tarina: Urapolku on kulkureitti täynnä yllätyksiä

Lapsena leikin paljon legoilla, kuten moni muukin on tehnyt. Rakennellessani suunnittelin erilaisia rakennuksia ja ympäristöjä erilaisiin tarpeisiin ja erilaisille ihmisille. Leikin sitten noilla legohahmoilla elämän ympäristöihin. Tuolloin isäni ensimmäisen kerran sanoi ääneen, että pojassa ”voisi olla aineista arkkitehdiksi”. Isän kannustus jo pienestä pitäen on auttanut elämän monissa haasteissa luottamaan itseeni ja omiin päätöksiini.

Lukion jälkeen pyrin hetimiten yliopistoon arkkitehtuuria opiskelemaan. Kävi kuitenkin niin, että kieltävän vastauksen jälkeen jouduin pohtimaan muita vaihtoehtoja. Entä jos en pääsisikään koskaan opiskelemaan arkkitehtuuria? Mikä muu voisi olla intohimoni kohde?

Olin samalla hakenut opiskelemaan yliopistoon konetekniikkaa, jota sitten aloinkin opiskelemaan asepalveluksen jälkeen. Tarkoituksenani oli suuntautua rakennetekniikkaan eli rakennusten pariin. Pian kuitenkin selvisi, että rakentamisen rakennetekninen puoli ei ollut kuitenkaan se, mihin haluaisin yksinomaan keskittyä. Havaitsin, että kaipasin työhöni myös humaanimpaa puolta, suurempaa yhteyttä ihmisten elämään. Minulle oleellista eivät olleetkaan ainoastaan itse rakennukset, vaan enemmänkin se, mitä ne voisivat ihmisille mahdollistaa.

Tuon opiskeluvuoden aikana heräsi kiinnostus kasvatustieteiden opiskeluun tai peruskoulun opettajan työhön. Siellä voisin hyödyntää kiinnostustani ihmisyyteen ja ihmisen elämään. Havahduin, että minua kiehtoo erityisen kovasti pienen lapsen kehitys aina aikuiseksi asti sekä ihmisen erilaiset tarpeet ja haasteet elämän varrella.

Niinpä päädyin lukemaan VAKAVA-aineistoa niin sanottuna varasuunnitelmana. Arkkitehtuurin pääsykokeet ovat – tai ainakin tuolloin olivat – monivaiheiset ja jokaisessa vaiheessa osa hakijoista karsiutuu pois. Aina seuraavaan vaiheeseen pääsyä odotellessani panostin VAKAVA-aineistoon. Tuona keväänä vaiherikkaiden ennakkotehtävien ja pääsykokeiden jälkeen minua kuitenkin onnisti viimein, ja pääsin opiskelemaan kolmannella yrittämällä arkkitehtuuria. Jätin kasvatustieteet ja lapset toistaiseksi taakseni.

Nautin työstä, jossa saan etsiä parhaita ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi

Arkkitehtuurin osastolla ”Lafkalla”, kuten Oulun arkkitehtuurin osastoa kutsutaan, sain valtavan määrän oppia ja tietoa arkkitehtuuriin, tekniikkaan ja ihmisten ympäristöihin liittyen. Mieleeni jäi eräs ahaa-elämys nykyarkkitehtuurin professorimme tiivistyksestä. ”Arkkitehtuurissa on kolme osa-aluetta: tekninen, humanistinen ja taiteellinen puoli. Jokainen arkkitehti painottaa omassa ammattitaidossaan ja työssään noita kolmea osa-aluetta eri suhteessa. Jokaisen työssä kaikki nuo osa-alueet kuitenkin ovat läsnä tavalla tai toisella.” Tajusin, että tässähän tiivistyvät kaikki aiemmat pohdintani! Tämä olisi työ, jossa saisin yhdistää omia intohimojani humanismiin, tekniikkaan ja taiteeseen.

Diplomityössäni tämä kaikki vielä konkretisoitui ja samalla sulkeutui eräänlainen intohimojeni ympyrä. Diplomityöni aiheeksi tuli lopulta ”leikki ja lasten muu toiminta päiväkotiympäristöjen suunnittelussa”. Onneksi sain ohjaajakseni arkkitehtuurin rautaisen moniosaajan, jolla on työhönsä hyvin humaani ote sekä kasvatustieteen tohtorin, joka toi kirjallisuuteen pohjaavaan tutkimuspainotteiseen työhöni paljon kaivattua syvyyttä. Heidän ohjaamanaan pääsin yhdistämään kaksi intohimoani yhdeksi diplomityöksi, jossa syntyi monia periaatteita lapsille suunnattujen laadukkaiden ympäristöjen suunnitteluun.

Vaikken ole työssäni päässyt suoraan hyödyntämään diplomityön tekemisessä hankkimaani teoreettista osaamista, siitä on kuitenkin ollut paljon hyötyä ihmisten käyttäytymisen ja erilaisten tarpeiden huomioimisessa. Työssäni olen päässyt suunnittelemaan monipuolisesti työympäristöjä, kouluja, päiväkotitiloja, asumisen rakennuksia ja niin edespäin. Juuri työn monipuolisuus ja moniulotteisuus on ollut sitä, mitä olen unelmieni työltä odottanut. Nautin työstä, jossa saan etsiä parhaita ratkaisuja asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi, parasta mahdollista ympäristöä käyttäjän arkea mukavoittamaan.

Urani kolmas sivujuonne

Olin lukion jälkeen opintojeni ohella tehnyt osa-aikaisena työtä urheilutarvike- ja vaateliikkeessä. Siitä sivutyöstä olen ylpeä, sillä opin siinä paljon ihmisten kohtaamisesta. Sain paljon koulutusta ja oppia paitsi välineiden ominaisuuksista, myös työyhteisön hyvinvoinnista ja asiakkaan kohtaamisesta. Oppini urheilumyyjän työstä voisi tiivistää esimieheni lausahdukseen. ”On epäonnistuminen, jos asiakas ostaa kalliit kengät tänään, mutta huonosta kokemuksestaan johtuen ei tule enää koskaan uudelleen. On paljon parempi, vaikka asiakas ei osta tänään välttämättä mitään, mutta jatkossa hän kuitenkin urheilutarvikkeita tarvitessaan tulee meille aina uudelleen.”

Miten tämän polveilevan nuoren arkkitehdin uratarinan voisi tiivistää järkeväksi kokonaisuudeksi? Yritän tiivistää sen muutaman pointin avulla. Niistä olisi ollut varmaankin hyötyä ainakin nuorelle minulle, joka kipuili urapolkunsa ja tulevaisuuden pohdintojensa kanssa.

• Jos sinulla on pitkäaikainen haave tai intohimo, pidä siitä kiinni, äläkä lannistu. Monille aloille voi olla vaikeaa päästä opiskelemaan, mutta kaikki on vaivan arvoista! On upea tunne herätä aamulla töihin, kun pääsee tekemään sitä, mistä on pitkään unelmoinut.
• Mikäli (todennäköisesti näin on) urallasi tulee mutkia tai suvantovaiheita, pohdi, miten voisit käyttää nekin hyväksi. En tarkoita tällä mitään pakonomaista, alituista tarvetta kehittää itseään. On kuitenkin parempi tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään. Esimerkiksi työ urheiluliikkeessä muodostui yllättäen erittäin kasvattavaksi ja tärkeäksi vaiheeksi urallani, vaikkei se suoranaisesti millään tavalla arkkitehdin työhön liitykään.
• Anna elämän virran viedä. Elämä ei ole juna, joka kulkee raiteillaan selkeästi yhteen suuntaan, vaan se poukkoilee ja välillä suorastaan heittelee ennalta arvaamattomiin suuntiin. Jokaisella vaiheella on kuitenkin tarkoituksensa, joka todennäköisesti selviää sinulle myöhemmin. Juuri nyt tehtäväsi on vain tehdä parhaasi siinä, mikä tehtäväsi tai toimenkuvasi onkaan. Urapolku todella on polku, joka usein poukkoilee ja johtaa yllättäviin paikkoihin.
• Bonus. Urheiluliikkeessä esimieheni tiivisti työnantajan ja työntekijän välisen suhteen osuvasti. ”Työsuhde on kuin kuminauha, joka joustaa molempiin suuntiin. Välillä työntekijä joustaa, välillä työnantaja. Tällöin yhteistyö on sujuvaa ja molempia hyödyttävää.” Tämä liittyi keskusteluun työvuoroista, kun olin juuri pyytänyt vapaata itselleni tärkeän tapahtuman vuoksi. Nykyisin korostetaan paljon työntekijän oikeuksia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että työnantaja joustaa paljon mieluummin minun suuntaani, mikäli minäkin pystyessäni joustan työnantajan suuntaan. Esimieheni näki tuon vapaapyyntöni eteen aika paljon vaivaa, mutta sai sen järjestymään.

Pekka Määttä