TE-palvelupilotit osoittivat, että yksilöidyt palvelut helpottavat osatyökykyisten työllistymistä
- Uutinen
Kaksi vuotta kestäneissä hallituksen Työkykyohjelman TE-palvelupiloteissa vahvistettiin TE-palvelujen asiantuntijoiden työkykyyn liittyvää osaamista.

Pilottien tulokset osoittavat selvästi, että osatyökykyinen henkilö tarvitsee TE-palvelujen asiantuntijoilta henkilökohtaista tukea ja tukitoimille on myös varattava riittävästi aikaa.
Myös työnantajien kanssa on tehtävä tiivistä yhteistyötä. Työnantajien rekrytointi helpottuu, kun he saavat riittävän yksilöityä tukea ja käytännönläheisiä ratkaisuja työllistämiseen. Työnantajia on lisäksi tuettava siinä, että osatyökykyiset nähdään yrityksen rekrytoinnissa strategisena valintana ja aidosti yhtenä ratkaisuna työvoiman saatavuuden haasteisiin.
Piloteista saatuja kokemuksia on syytä jatkossa hyödyntää TE-palvelujen ja ELY-keskusten palveluhankinnoissa. Hankinnoissa osatyökykyiset tai täsmätyökykyiset pitäisi ottaa aiempaa paremmin huomioon omana kohderyhmänään.
Aiheesta muualla
Yksilöidyt palvelut helpottavat osatyökykyisten työllistymistä (tem.fi)