Metsäkoneenkuljettaja

Ammatit Julkaistu

Metsäkoneenkuljettaja osaa käyttää, kuljettaa ja huoltaa metsäkoneita, kuten hakkuukoneita ja metsätraktoreita. Myös huolto- ja korjaustyöt kuuluvat tehtäviin. Metsäkoneenkuljettajat työskentelevät koneyrittäjinä tai heidän palveluksessaan. Työ on itsenäistä ja vastuullista. Ammatissa on sopeuduttava yksintyöskentelyyn ja vuorotyöhön.

Metsäkonepalveluita tarjoavat yritykset sekä yrittäjänä.

Selaa avoimia työpaikkoja: Metsäkoneenkuljettaja

Metsäkoneenkuljettajan työ on itsenäistä ja vastuullista, jossa metsäkoneenkuljettajan on osattava käsitellä puutavaraa hakkuukoneella annetun korjuuohjeen sekä mitta- ja laatuvaatimusten mukaisesti. Työssä tarvittavien koneiden ajo- ja käyttötaito on olennaista. Lisäksi tulee tuntea metsäsertifioinnin asettamat vaatimukset metsien käsittelylle sekä osaa toimia kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. Ammatissa tarvitaan huolellisuutta.

Työhön kuuluu jonkin verran huolto- ja korjaustöitä, jotka tulee hallita. Esimerkiksi sähkö- ja hydrauliikkatekniikan osaamisesta on hyötyä. Tietotekniikan käyttötaidot ovat tarpeen myös metsäkonetyössä.

Metsäkoneenkuljettajan on sopeuduttava yksintyöskentelyyn ja vuorotyöhön. Istumatyö saattaa kuormittaa fyysistä terveyttä.

Toisella asteella voi suorittaa metsäalan perustutkinnon (metsäkoneenkuljettaja). Osaamisen kartuttua voidaan suorittaa myös metsäalan ammattitutkinto (metsäkoneenkuljettaja AT) ja erikoisammattitutkinto. Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena.

Etsi koulutuksia (opintopolku.fi)⁠

Mediaanipalkka

2663 €/kk

Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen.

Lähde: Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto

Ammattialat