Meteorologi

Haastattelut Julkaistu

"Jokainen päivä on erilainen, ja sää jaksaa haastaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Sään ennustamisessa ei voi tietää oikeaa vastausta, joten alan kovimmat konkarit ja vasta-alkajat ovat samassa veneessä."

Meteorologi Sini Jääskeläinen
  • Sini Jääskeläinen
  • Meteorologina Ilmatieteen laitoksella.
  • Valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineena meteorologia ja sivuaineena tietojenkäsittelytieteet.
  • Työkokemusta alalta kohta kuusi vuotta.

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.

Pääasiallinen toimenkuvani on sään ennustaminen Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksessä. Lisäksi työhöni kuuluu luennointia erityisesti lapsille ja nuorille säästä ja sen ennustamisesta sekä meteorologien kouluttamista Ilmatieteen laitoksen projekteissa ympäri maailman. Sään ennustamiseen kuuluu paljon yhteistyötä sekä erilaisten suomalaisten organisaatioiden että muiden maiden Ilmatieteen laitosten kanssa.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Lapsuudenkodissani puhuttiin paljon säästä ja sen mukaan suunniteltiin menemiset ja pukemiset. Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut avaruudesta ja erilaisista sääilmiöistä. Yläasteelle mentäessä sain isoisältäni sääpäiväkirjan. Sellaisia täyttelin innoissani lähes 10 vuotta. Tein erilaisia graafeja tilastoimiini säähavaintoihin pohjaten, koska minua kiinnosti nähdä vuosien välinen vaihtelu. Opiskelin lukioaikana omatoimisesti pilvisuvut ja pilvistä ennustamisen taidon. Tästä alkoi jatkuva tiedonjano, ja selailin lukioaikana enemmänkin suomalaista säätietokirjallisuutta.

Tässä kohtaa on pakko sanoa, että luulin yläasteelta abivuoteen asti, että minusta tulee lääkäri. Kiinnostus säähän ja ilmakehän toimintaan vei kuitenkin voiton. Pärjäsin hyvin luonnontieteissä ja matematiikassa, joten meteorologin polku tuntui kuin minulle tehdyltä.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Työpäiväni ja itseasiassa myös työviikkoni ovat hyvin vaihtelevia. Normaalissa sääpäivystyksessä työvuorot kestävät 7–10 tuntia – poikkeuksena 12 tunnin yövuoro. Kun tehdään koulutustyötä ulkomailla, päivät voivat olla hyvin pitkiä.

Työvuorossa on vaihteleva cocktail erilaisia työtehtäviä virtuaalisista asiakasbriiffeistä tekstimuotoisten ennusteiden kirjoittamiseen sekä tietenkin varsinaisten sääennusteiden laatimista.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Ilmatieteen laitoksen sääpäivystys on yksi suuri tila, jossa kaikki sääpäivystysryhmät toimivat. Säätä täytyy ennustaa vuoden ja vuorokauden ympäri eli kyse on kolmivuorotyöstä. Vapaapäivät voivat siis sijoittua viikonlopulle tai keskelle viikkoa.

Osa vuoroista on mahdollista tehdä etänä. Työpaikalla työskentelyn hyvä puoli on välitön ja helppo kommunikaatio sekä parhaimmista parhaat työtoverit. Jos edessä on vaikea säätilanne, tsemppaamme toisiamme tekemään parhaamme, keskustelemme ja pohdimme yhdessä, millainen sää onkaan tulossa. Tämä on tärkeää, sillä työskentelemme yhdessä kaikkina vuorokaudenaikoina.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Meteorologin työ on asiantuntijatyötä. Siinä vaaditaan sääennustustaitojen ja säävaikutusten tietämyksen lisäksi esimerkiksi viestintä- ja IT-taitoja. Työni epäonnistuisi jo alkumetreillä, jos en osaisi ilmaista selkeästi kriittisille toimijoille, millaista vaaraa tuleva sää aiheuttaa ja millaisia seurauksia sillä voi olla. Ei siis riitä, että minä tiedän, vaan on tärkeämpää viestiä tieto eteenpäin.

Oleellista on myös ratkaisukeskeinen ajattelutapa sekä taito työskennellä ja tehdä vaikeitakin päätöksiä itsenäisesti. Lisäksi yhteistyötaidot ovat tärkeitä, sillä työskentelemme saman sään äärellä. Joustavuus, yhteisen edun ajatteleminen, esiintymistaidot ja kyky ilmaista itseään selkeästi ovat suureksi hyödyksi päivittäin. Joskus asiakkailta tulee kysymyksiä myös aiheista, jotka eivät liity suoraan säähän. Siinä täytyykin ruveta sitten itse selvittämään sopivaa vastausta tai etsimään kollegoista aiheen asiantuntijaa.

Lisähaastetta tähän työhön tuo se, kun ulkomailla pidetään koulutuksia ja täytyy kulttuurierojen vuoksi miettiä, miten käyttäytyy tai muotoilee jonkin asian. Me suomalaiset olemme hyvin suorapuheisia, kun vertaa esimerkiksi itämaisiin kulttuureihin. On tärkeää muotoilla informaatio ja esimerkit jokaiselle kohdeyleisölle sopiviksi.

Monet yllättyvät siitä, että meteorologiksi opiskelu on aivan puhdasta fysiikkaa. Jonkinlaisiin karttoihin törmää ensimmäisen kerran vasta maisterivaiheen opinnoissa, silloinkin vain muutaman viikon verran. Sään ennustaminen onkin pitkälti työssäoppimista.

Mikä on parasta ammatissasi?

Jokainen päivä on erilainen, ja sää jaksaa haastaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Sään ennustamisessa ei voi tietää oikeaa vastausta, joten alan kovimmat konkarit ja vasta-alkajat ovat samassa veneessä.

Kansanvälisissä projekteissa on sanoinkuvailemattoman palkitsevaa nähdä, kuinka isonkin laivan suunta saadaan kääntymään yhteistyöllä ja koulutettavat maat pääsevät uusilla opeilla kohti kestävämpää sään ennustamista.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Tässä ammatissa vaaditaan paineensietokykyä ja pitkää pinnaa. Sää on aihe, joka on jokaiselle tuttu, minkä seurauksena tavallinen kansalainen kokee tietävänsä säästä ja sään ennustamisesta kaiken tai vähintäänkin enemmän kuin linjan toisessa päässä oleva asiantuntija.

Lisäksi median keksimät raflaavat sääotsikot antavat usein ymmärtää toista kuin mitä on oikeasti ennustettu. Ajoittain ennustustyö ja sen ulospäin viestiminen tuntuu parhaista yrityksistä huolimatta taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

Työn kolmivuoroisen luonteen vuoksi voi olla joskus haastavaa sovittaa (t)yövuoroja omaan arkeen.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee meteorologin ammattia?

Meteorologiaan tarvitaan lisää tekijöitä niin sään ennustamisen puolelle kuin tutkimukseenkin. Jos ilmakehä ja sää yhtään kiinnostavat, kannattaa pyrkiä alalle. Työnkuva on vaihteleva ja erilainen kuin yleiset mielikuvat. Meteorologian osaajia palkataan mielellään myös muille aloille, kuten ilmailuun, energiateollisuuteen ja ohjelmistokehitykseen. Mielestäni meteorologiassa teoria ja käytäntö yhdistyvät hyvin ainutlaatuisella tavalla.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

Tekoäly tulee muuttamaan alaa. Jo nyt on olemassa sääennustusmalleja, joissa hyödynnetään tekoälyä tulosten parantamiseen tai prosessoinnin nopeuttamiseen. Sääennusteet eivät kuitenkaan tulevaisuudessakaan tule olemaan täydellisiä, ja viime kädessä sääennustusmallien käytettävyyden arvioi meteorologi.

Uskon, että tulevaisuudessa meteorologit tulevat käyttämään enemmän aikaa asiakaspalveluun ja vähemmän aikaa varsinaisten sääennusteiden tekemiseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mihin teknologinen kehitys johtaa, ja se vasta jännittävää onkin!

Ammatit

Ammattialat

Jaa artikkeli