Palomies

Haastattelut Julkaistu

"Tässä ammatissa on etua monialaisesta osaamisesta. Monella palomiehellä on ennestään jokin ammatillinen koulutus toiselta alalta, ja yleensä näistä opeista on valtavasti hyötyä tässä työssä. Esimerkiksi se, että osaa käyttää työkaluja, auttaa työnteossa. Tarvitaan myös joustavuutta, yhteistyökykyä ja nöyryyttä, sillä sooloilu ei toimi pelastustilanteissa."

Palomies Sari Rautiala
  • Sari Rautiala 
  • Palomiehenä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen palveluksessa. 
  • Suorittanut pelastajatutkinnon Pelastusopistossa. 
  • Työkokemusta alalta 29 vuotta. 

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.  

Toimin palomiehenä Vantaankosken paloasemalla, jossa työhöni kuuluu palo- ja pelastustoimen tehtävät. Kun hälytys tulee, menemme apuun pelastamaan ihmisiä, eläimiä ja omaisuutta. Meidän paloasemallamme hoidetaan myös ensivastetoimintaa eli ajetaan sammutusautolla ambulanssikeikkoja silloin, kun kaikki ambulanssit ovat varattuja.  

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin? 

Päädyin tähän ammattiin sattumalta. Minulla on kaksi isoaveljeä, joista toinen on poliisi ja toinen liikunnanopettaja. Pyrin itsekin liikuntatieteelliseen, mutta en päässyt edes pääsykokeisiin, ja poliisiksi minulla oli liian huono näkö. Muutin Kuopioon ja ajattelin kokeilla, pääsisinkö Pelastusopistoon opiskelemaan. Sain opiskelupaikan, ja sillä tiellä olen edelleen. 

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi. 

Aamu alkaa sillä, että seisomme rivissä vastaanottamassa esihenkilön jakamia työtehtäviä. Tämän jälkeen tarkastamme ja huollamme kalustoa. Työvuorojen aikana teemme erilaisia harjoituksia, joihin voi sisältyä esimerkiksi uuden asian opiskelua luentosalissa. Viime aikoina olemme opiskelleet sähköautoihin liittyviä asioita.  

Päivään voi sisältyä esimerkiksi palotarkastus päiväkodissa sekä putkilukon vaihtaminen jossain suuressa yrityksessä. Putkilukot ovat seinään kiinnitettäviä metalliesineitä, joiden takaa löytyy yleisavain, automaattinen paloilmoitin tai sammutuslaitoksen keskuskaappi palokuntaa varten. Toisinaan tämäntyyppiset työtehtävät keskeytyvät, kun saamme hälytyksen esimerkiksi kolaripaikalle.  

Kun päivä kääntyy iltaa kohti, teemme paloasemalla usein ruokaa yhdessä. Sen jälkeen on pakollinen liikuntakasvatushetki eli mahdollisuus harjoittaa omaa fyysistä kuntoa, mikäli hälytystehtävät sen sallivat. Yö on varallaoloa, ja lopuksi laitamme kaluston kuntoon seuraavia työvuoroon tulijoita varten. 

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet? 

Vietän paljon aikaa paloasemalla, mutta hälytyskeikat voivat olla melkein missä tahansa. Vaikka meillä on hyvät suojaimet savua, kaasuja ja erilaisia myrkkyjä vastaan, on tärkeää tiedostaa, että tässä ammatissa altistuu niille siitä huolimatta. Vaara on työympäristössäni läsnä usein.  

Työvuorot ovat säännöllisiä, eli ne kestävät aina 24 tuntia. Vuoro alkaa kello 9 aamulla ja päättyy seuraavana aamuna kello 9. Sen jälkeen on kolme päivää vapaata, joista ensimmäinen on niin kutsuttu nukkumispäivä. 

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan? 

Tässä ammatissa on etua monialaisesta osaamisesta. Monella palomiehellä on ennestään jokin ammatillinen koulutus toiselta alalta, ja yleensä näistä opeista on valtavasti hyötyä tässä työssä. Esimerkiksi se, että osaa käyttää työkaluja, auttaa työnteossa.   

Tarvitaan myös joustavuutta, yhteistyökykyä ja nöyryyttä, sillä sooloilu ei toimi pelastustilanteissa. Paloasema muistuttaa monin tavoin armeijaa, eli työntekijän pitää pystyä vastaanottamaan käskyjä ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. 

Mikä on parasta ammatissasi? 

Parasta ammatissani on työn monipuolisuus ja työyhteisö. Työkaverit ovat huipputyyppejä. 

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta? 

Tuntuu, että maailman menoon liittyvä ei-toivottu kehitys kiihtyy kaiken aikaa. Varaudumme tällä hetkellä työssämme vähän erilaisiin vaaratilanteisiin kuin pari vuosikymmentä sitten. Myös uhat ja riskit meitä pelastajia kohtaan ovat kasvaneet.  

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee palomiehen ammattia? 

Kannattaa selvittää pääsykokeiden fyysiset vaatimukset ja treenata niin, että ne menevät varmasti läpi. Jos ammattia valitessa miettii palkkausta tai eläkeikää, on huomioitava, että tämä ei ole parhaiten palkattu työ ja eläkeikäkin on aika korkea työn haastavuuteen nähden. 

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?  

Työllistymisnäkymät ovat todella hyvät, sillä palomiehistä on pula. Palomiehen työ muuttuu jatkuvasti, kun teknologia kehittyy, ja kehityksessä on pysyttävä mukana. 

Jaa artikkeli