Osatyökykyisten työnhakijoiden palveluiden kehittäminen jatkuu

Blogi

Pohjanmaan TE-toimiston alueella toteutetaan osatyökykyisten työnhakijoiden työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksien edistämiseksi TE-palvelupilotti Botnia Job. Palveluvalikoima koostuu Urapolku - Karriärstigen -hankkeesta, tuetusta työhönvalmennuspalvelusta sekä osaamiskartoituksista. Kaikki kokonaisuuden toimenpiteet ovat käynnistyneet ja syksyn aikana asiakkaita on ohjautunut palveluihin hyvin. Kaiken kaikkiaan kokemukset palveluista ovat olleet myönteisiä ja ensimmäisiä positiivisia tuloksia on saatu niin työllistymisen kuin koulutus- ja kuntoutuspalveluihin ohjautumisen myötä. Kaikkiaan eri palveluissa on aloittanut n. 45 henkilöä, lisäksi kokonaisuuteen kuuluvan yritysyhteistyön myötä on tavoitettu n. 50 eri työnantajaa.

Yhteistyössä Botnia Jobin ja alueen muiden toimijoiden kanssa on palveluvalikoiman kehittämisen ohella edistetty asiakkaiden palveluohjausta sekä rakennettu toimivia palvelupolkuja. Yhteistyön myötä on pyritty selkeyttämään palveluprosesseja ja eri tahojen vastuunjakoa sekä eri toimijoiden tunnistamista verkostossa. Hyviä käytäntöjä on jo löytynyt ja yhteistyö jatkuu. Tiiviin verkostoyhteistyön myötä pyritään jatkossakin varmistamaan palveluihin ohjautumisen oikea-aikaisuus ja tarkoituksenmukaisuus sekä sen myötä edistämään työnhakijoiden työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia.

Pilottikokonaisuuden taustoihin ja palveluihin pääset tutustumaan täällä:

TE-palvelupilotti Botnia Job - Ajankohtaista - Työmarkkinatori (tyomarkkinatori.fi)