Tuottaja
Tuottaja vastaa viihteeseen liittyvän projektin, kuten elokuvan, tv-ohjelman tai musiikkialbumin, kokonaisvaltaisesta hallinnasta. Tuottajan tehtävänä on huolehtia projektin budjetista, aikataulusta ja resurssien käytöstä. Tuottaja toimii usein yhteyshenkilönä eri osapuolten välillä. Tuottajalla voi olla sekä luovia että hallinnollisia vastuita projektista riippuen. Ammatissa vaaditaan projektinhallinnan osaamista sekä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja.
Elokuva-, televisio- ja musiikkituotantoyhtiöt.
Tuottajan ammatissa tarvitaan sekä kaupallista osaamista että laaja-alaista näkemystä viihdetarjonnasta. Tuottajalta vaaditaan laajaa osaamista projektinhallinnasta, budjetoinnista ja aikataulutuksesta. Hänen on osattava neuvotella ja viestiä selkeästi, sillä hän toimii usein eri osapuolten, kuten rahoittajien, asiakkaiden ja luovien tekijöiden yhteyshenkilönä. Taloudellinen ymmärrys ja kyky tehdä päätöksiä paineen alla ovat keskeisiä ominaisuuksia, sillä tuottajan vastuulla on varmistaa projektin kannattavuus ja sujuva eteneminen.
Lisäksi hänen tulee ymmärtää toimialansa, kuten elokuva-, musiikki- tai tapahtuma-alan erityispiirteitä. Luovuus ja ongelmanratkaisukyky ovat myös tärkeitä, sillä projektit vaativat usein innovatiivisia ratkaisuja ja sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Tuottajalta odotetaan myös johtamistaitoja. Tuottajan on seurattava alan koti- ja ulkomaista kehitystä.
Yliopistossa voi opiskella elokuva- ja TV-tuotantoa. Ylempi korkeakoulututkinto on taiteen maisteri. Alempi korkeakoulututkinto on taiteen kandidaatti.
Ammattikorkeakouluissa voi opiskella elokuvaa ja televisiota ja suorittaa kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon medianomi (AMK).
Tuottajalla voi myös olla kaupallinen koulutus (ylempi tai alempi korkeakoulututkinto).
Median salary
3934 €/mo
Private sector
4080 €/mo
Public sector
3046 €/mo
The data is based on the median income, meaning the amount of salary which is the middle of the salary amounts arranged in order of magnitude.
Source: Statistics Finland's structural statistics on wages and salaries