Poronhoitaja
Poronhoitaja hoitaa porotokkaa eli laumaa. Hän merkitsee eläimet, lajittelee niistä myytävät sekä huolehtii eläinten hyvinvoinnista ja ravinnontarpeista. Poronhoitaja tekee työtään Pohjois-Suomen luonnossa, metsissä ja erämaissa, joten hyvät erätaidot ovat välttämättömiä. Poronhoitajaksi ei yleensä erikseen ryhdytä, vaan työhön kasvetaan pienestä pitäen.
Yrittäjänä. Poronomistajan on kuuluttava paliskuntaan.
Ammatissa on tunnettava porot ja porotalous. Ammatissa tarvitaan käytännöllisyyttä, erämiestaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon.
Töiden ja tehtävien liikkuvuus paikasta toiseen edellyttää paljon maastossa oloa, jossa ruokailu ja majoitukset on hoidettava itse. Poronhoitajan on viihdyttävä hyvin ulkona, luonnossa ja eläinten parissa.
Poronhoitajalla on oltava hyvä kunto, sillä päivän aikana joutuu liikkumaan paljon.
- eläinravitsemus
- eläinten anatomia ruoan tuotannossa
Toisella asteella voi suorittaa luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon, jossa voi suuntautua porotalouteen. Alalla voi suorittaa myös porotalouden ammattitutkinnon.
Mediaanipalkka
2 500 €/kk
Tiedot perustuvat mediaanituloon eli palkan määrään, joka on suuruusjärjestykseen laitettujen palkkamäärien keskimmäinen. Ammatin palkkatieto perustuu Tilastokeskuksen kansallisen ammattiluokituksen mukaisiin ammattiryhmiin, jotka sisältävät usein muita samankaltaisia ammatteja.
- poronkasvattaja