Asiakkuusvastaava
"Asiakkuusvastaavana pääsee vaikuttamaan erityisesti organisaation verkkopalveluiden kehitykseen ja siihen, että uudistuksia toteutetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti."

- Sari Lahti
- Asiakkuusvastaavana Verohallinnossa
- Valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta.
- Työkokemusta alalta 20 vuotta.
Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.
Työskentelen asiakaslähtöisen kehittämisen parissa, ja tavoitteenani on helpottaa henkilöasiakkaiden veroasiointia. Kehittämistyössä kartoitan asiakkaiden veroasioinnin haasteita, tutkin asiakkaiden asiointitarpeita ja asiakaspalautteita, pohdin asiakasohjauksen keinoja ja muita ratkaisuja haasteiden vähentämiseksi. Työskentelen tiiviissä yhteistyössä esimerkiksi analyytikoiden, viestijöiden, teknisten kehittäjien, verotuksen asiantuntijoiden ja muiden asiakkuusvastaavien kanssa.
Työhöni kuuluu myös organisaatiomme asiakasymmärryksen lisääminen. Hyödynnän Verohallinnon sisältä löytyvää tietoa, toteutan asiakaskyselyitä ja -haastatteluita, tutkin tilastotietoa eri lähteistä sekä teen sidosryhmäyhteistyötä esimerkiksi muiden viranomaisten kanssa. Lisäksi osallistun erilaisiin projekteihin ja kehittämiskokonaisuuksiin, jotka liittyvät henkilöasiakkaiden veroasiointiin.
Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?
Olen aina ollut kiinnostunut asioiden kehittämisestä ja tutkimisesta. Työskentelin aiemmin kustannusyhtiössä myyntipäällikkönä. Työhöni sisältyi mediamyynnin ja digimarkkinoinnin monipuolisia tehtäviä. Sen jälkeen siirryin Verohallintoon työskentelemään kehittämisen parissa.
Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.
Aamuni voi alkaa tukiklinikalla, jossa harjoitellaan tekoälyn hyödyntämistä työn tukena. Seuraavaksi tutustun uusiin kehitysideoihin, joita käsitellään loppuviikon ideasta ratkaisuun -palaverissa. Kommentoin etukäteen omia työtehtäviäni koskevia ehdotuksia. Ennen lounasta pidän kollegan kanssa palaverin liittyen yhteiseen asiakastapaukseen.
Iltapäivällä osallistun palavereihin. Voimme tiimin kanssa esimerkiksi arvioida ensi vuonna voimaan tulevan lakimuutoksen vaikutuksia asiakaskysyntään ja asiakkaiden käyttäytymiseen. Päivän päätteeksi käyn läpi asiakasymmärrysselvitykseen osallistuneen työryhmän palautteen ja laadin yhteenvedon asiakkuusjohtajaa varten.
Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?
Työskentelen pääasiassa etänä. Työaikani on yleensä noin kello 8–16.
Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?
Asiakkuusvastaavan on hallittava laajoja kokonaisuuksia. Lisäksi pitää olla päämäärätietoinen, sillä työlle on asetettu sekä henkilökohtaiset että koko tiimin työtä koskevat tavoitteet. Työssä tarvitaan aitoa halua kehittää asiointia sekä empatiaa, jotta ymmärtää asiakkaiden arkea ja erilaisia elämäntilanteita.
Mikä on parasta ammatissasi?
Parasta työssäni on monipuolisuus. On myös palkitsevaa nähdä, että työmme todella helpottaa asiakkaiden arkea. Ennen kuin asiakas näkee kehitysidean käytännön toteutuksena, esimerkiksi sujuvampana asiointina verkkopalvelussa, olemme tehneet monenlaista työtä, kuten ideointia, teknistä kehittämistä, testausta ja viestintää.
Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?
Olisi mukava nähdä työkavereita enemmän. Tiimini jäsenet työskentelevät ympäri Suomea, ja näemme kasvotusten vain muutaman kerran vuodessa.
Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee asiakkuusvastaavan ammattia?
Jos haluat tehdä töitä merkityksellisten tehtävien parissa, voin suositella työskentelyä valtionhallinnossa. Asiakkuusvastaavana pääsee vaikuttamaan erityisesti organisaation verkkopalveluiden kehitykseen ja siihen, että uudistuksia toteutetaan asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?
Tällä hetkellä julkiseen sektoriin kohdistuu säästöpaineita. Lisäksi tekoäly on tullut mukaan arkeen. Työnkuvat ja tehtävien sisällöt voivat tulevaisuudessa muuttua, mutta ihmisiä tarvitaan edelleen etenkin monimutkaisten ja haastavien veroasioiden ratkaisemisessa. Asiakaslähtöistä kehittämistä tarvitaan jatkossakin, jotta tunnemme asiakkaiden muuttuvat tarpeet ja pystymme tarjoamaan niihin sopivia ratkaisuja.