Pinjan tarina: Tärkeintä on työn merkityksellisyys – ei työpaikan sijainti

Kiinnostukseni yhteiskunnallisia aiheita ja erityisesti eriarvoisuuskysymyksiä kohtaan heräsi lukion jälkeen ja kiinnostukseni vei minut opiskelemaan sosiaaliantropologiaa Tampereen yliopistoon. Innostuin opintojeni aikana entistä enemmän myös kansainvälisistä aiheista, sillä aloin opiskella sivuaineena kansainvälistä politiikkaa ja kansainvälistä kehitystä. Kansainväliset kehityshaasteet ja globaali maailmantilanne olivat mielessäni paljon ja aloin miettiä uusia suuntia opinnoilleni, sillä en ollut enää varma siitä, että veisivätkö nykyiset opintoni minua haluamaani suuntaan. Pohdintojeni seurauksena päädyin hakemaan opiskelupaikkaa kansainvälisen kehitystutkimuksen maisteriohjelmasta Jyväskylän yliopistosta ja suureksi ilokseni minut valittiin ohjelmaan.

Opinto-ohjelma tarjosi minulle hyvän tietopohjan kansainvälisten kehityskysymysten aihealueesta ja vahvisti kokemustani siitä, että pääaineen vaihtaminen oli ollut oikea päätös. Tiesin kuitenkin samalla, että kehitysyhteistyösektorin työpaikkoja on Suomessa tarjolla vähän ja kilpailu on todella kovaa. Ystävien ja tuttavien kokemuksia kuuntelemalla ja työpaikkailmoituksia lukemalla ymmärsin, että vastavalmistuneena voi olla vaikea saada jalkaa oven väliin, sillä moniin työpaikkoihin vaaditaan useiden vuosien työkokemusta. Päätin, että yritän rakentaa työkokemustani mahdollisimman paljon jo opintojen aikana, jotta minulla olisi valmistumisen jälkeen CV:n täytteenä myös oman alan työkokemusta.

Tartuin siis kaikkiin mahdollisuuksiin tehdä työharjoitteluita osana opintojani ja etsin myös ahkerasti erilaisia apurahoja, joiden avulla voisin rahoittaa harjoitteluitani. Pelkästään maisteriopintojeni aikana tein kaksi harjoittelua, joista toinen oli yliopiston apurahalla tuettu harjoittelu eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö Demo Finlandissa. Opin tässä työssä paljon sekä kehitysyhteistyöstä että suomalaisen puoluekentän toiminnasta, sillä keskityin kansainvälisten vierailujen ja tapahtumien järjestämiseen sekä viestinnän tukemiseen.

Toinen opintojeni aikainen harjoittelu oli Opetushallituksen rahoittama EDUFI-harjoittelu, jonka kautta pääsin työskentelemään kehitysyhteistyötä tekevään organisaatioon. Lähdin harjoitteluun Afrikan sarvessa sijaitsevaan pieneen valtioon, Djiboutiin, jonka pääkaupungissa on alueellisen yhteistyöjärjestön IGAD:n päämaja. Harjoitteluni IGAD:n päämajassa kesti puoli vuotta ja työskentelin pääsääntöisesti pakolaiskoulutuksen parissa, avustaen tutkimuksenteossa ja raportoinnissa. Mieleenpainuvimmat muistoni liittyvät pakolaisleireille suuntautuneisiin aineistonkeruumatkoihin, joiden aikana haastattelin leireillä työskenteleviä opettajia.

Valmistumisen jälkeen päädyin tekemään vielä yhden harjoittelun YK:n World Food Programmen Pohjoismaiden toimistossa Kööpenhaminassa, sillä olin jo jonkin aikaa halunnut saada kokemusta myös YK-järjestön toiminnasta. Kyseessä oli viestinnän harjoittelu ja vastasin omalta osaltani organisaation suomenkielisestä verkko- ja someviestinnästä. Vaikka viestinnän tehtävät olivat tulleet minulle tutuksi jo aiemmissa työpaikoissani, aloin vasta tässä vaiheessa miettiä mahdollista uraa viestinnän parissa.

Harjoittelun päätyttyä aloin etsiä uutta työpaikkaa ja ryhdyin samalla miettimään itselleni tärkeitä seikkoja, joiden haluaisin toteutuvan uudessa työssäni. Koulutukseen ja yhdenvertaisuuteen liittyvät kysymykset olivat nousseet itselleni tärkeiksi aiheiksi, minkä lisäksi näin itseni hyvin selkeästi viestinnällisessä roolissa. Vaikka minulla oli aikaisempaa kokemusta kansainvälisistä tehtävistä ja tiimeistä, en halunnut rajata vaihtoehtojani liian suppeasti, sillä tärkeintä minulle oli työn merkityksellisyys – ei työpaikan sijainti.

Neljän kuukauden aktiivisen työnhaun jälkeen päädyin suureksi onnekseni töihin mitä sydämellisempään järjestöön, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja työskentelemään itselleni tärkeiden asioiden äärellä. Toivon, että voin jatkaa tässä pestissä mahdollisimman pitkään ja saan mahdollisuuden kehittää omaa osaamistani erityisesti viestinnän saralla. Haluan kuitenkin pitää tulevaisuuteni avoinna ja tarttua rohkeasti uusiin, yllättäviinkin mahdollisuuksiin – olivatpa ne sitten Suomessa tai ulkomailla.

Erityisesti kaltaisilleni generalisteille haluaisin antaa neuvoksi sen, että omiin valintoihin ei kannata suhtautua liian lopullisesti, sillä aina on mahdollista muuttaa suuntaa. Kiinnostu rohkeasti uusista asioista ja rakenna omannäköisesi ura. Hyviä ideoita saa myös muualta kuin työelämästä ja esimerkiksi vapaaehtoistyöt ja harrastukset voivat tarjota uusia oivalluksia omista kiinnostuksen kohteista. Ikinä ei ole liian myöhäistä oppia uutta ja lähteä uusille urille.

Pinja Front