Ensi viikolla rekrytoidaan eri puolilla Suomea – tarjolla myös valtakunnallisia verkkotapahtumia

Uutinen

Koko Suomi rekrytoi -tapahtuma käynnistyy maanantaina 28.10. Henkilöstöalaan keskittyvän tapahtumaviikon aikana järjestetään pääasiassa alueellisia live- ja verkkotapahtumia, mutta tarjolla on myös valtakunnallisia infotilaisuuksia.

Koko Suomi rekrytoi -tapahtumaviikkoon kuuluu kolme valtakunnallista webinaaria. Webinaarit ovat kaikille avoimia, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua. Osallistujat voivat esittää kysymyksiä lähetysten aikana.

Ensimmäisessä webinaarissa kerrotaan henkilöstöalan yritysten tarjoamista työpaikoista ja niihin hakemisesta. Toisessa lähetyksessä tehdään katsaus Vuokratyöntekijätutkimuksen tuloksiin. Tutkimuksessa selvitettiin esimerkiksi sitä, miten helppoa työnhaku on, miten nopeasti työpaikka löytyy ja auttaako vuokratyö saamaan uusia työmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kolmas webinaari keskittyy vuokratyön työehtoihin, kuten esimerksi palkkaan ja työaikaan.   

Webinaarien lisäksi nähdään TE-live-lähetys, jossa keskustellaan siitä, mitä tarkoittaa työntekijän kannalta, että lähes kolme prosenttia Suomen työvoimasta on vuokratyövoimaa. Keskustelussa kiinnitetään huomio esimerkiksi työsuhdeasioiden hoitamiseen henkilöstöalan yrityksen kautta, hakemusten ja profiilien täyttämiseen sekä vuokratyöntekijöiden kokemuksiin omasta työstään. Osallistujat voivat esittää chatin kautta kysymyksiä lähetyksen aikana.

Verkkolähetykset järjestetään aikavälillä 28.10.–30.10.

  • Maanantai 28.10. klo 15.00–15.30: Henkilöstöalan ja vuokratyön esittely (webinaari)
  • Tiistai 29.10. klo 13.00: Puhutaan henkilöstöalasta ja Vuokratyöntekijätutkimuksesta 2024! (TE-live)
  • Tiistai 29.10. klo 15.00–15.45: Mitä mieltä vuokratyöntekijät ovat vuokratyöstä (webinaari)
  • Keskiviikko 30.10. klo 15.00–15.30: Minkälaiset työehdot vuokratyössä on? (webinaari)

Tarkemmat tiedot lähetyksistä löydät Koko Suomi rekrytoi -tapahtuman Google Maps -karttasivustolta, jossa voit tutustua myös muuhun tapahtumatarjontaan. Sivustolla ilmoitetaan uusista tapahtumista jatkuvasti.

Lue lisää

Koko Suomi rekrytoi -tapahtumassa työnantajalla on mahdollisuus järjestää omannäköinen rekrytointitilaisuus

Aiheesta muualla