Keski-Suomen työttömyys kesäkuussa 13,3 prosenttia
Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 16 781 työtöntä työnhakijaa. Se on 985 (6,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 1 808 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Iso nousu kuukauden takaiseen selittyy mm. koulujen päättymisellä. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta oli kesäkuussa 13,3 prosenttia.
Kesäkuun nostoja:
- Työttömien määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna, mutta lomautettujen määrässä oli laskua.
- Pitkäaikaistyöttömiä oli enemmän kuin vuosi sitten.
- Uusia avoimia työpaikkoja oli vähemmän kuin vuosi sitten.
- Yhteensä seitsemän kuntaa saavutti kesäkuussa alle 10 % työttömyyden.
Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja kesäkuun aikana 1 013, mikä on 660 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 3 496 työpaikkaa, mikä on 52 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin kesäkuun aikana 174, joista 108 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.
Palkkatuella työllistettyjä oli kesäkuun lopussa yhteensä 2 244 henkilöä, mikä on 49 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 16 oli valtion, 552 kuntien ja 1 676 yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden kesäkuusta työllistäminen oli pysynyt valtiolle samana, laskenut kuntiin -16,6 % ja noussut yksityiselle sektorille 3,8 %.
Työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 905, mikä on 107 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 658, mikä on 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.