Kevytyrittäjyys on helppo tapa toimia yrittäjänä
Itsensä työllistäminen yleistyy tulevaisuudessa. Vaivaton tapa aloittaa yrittäjyys on kokeilla viime vuosina suosiotaan kasvattanutta kevytyrittäjyyttä, jossa yrittäjän työtaakkaa pienentää se, että paperityöt hoidetaan hänen puolestaan. Nykyisin kevytyrittäjänä voi toimia sekä ilman Y-tunnusta että Y-tunnuksen kanssa.
Elinkeinoelämän maailmanlaajuisen rakennemuutoksen myötä työn tekemisen muodot ja sen merkitys muuttuvat. Yhä useammin toimeentuloa hankitaan useissa samanaikaisissa työsuhteissa ja itsensä työllistämisellä.
– Ihmiset eivät välttämättä halua enää olla palkkatöissä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa, vaan työllistävät mieluummin itse itsensä ja tekevät lyhyitä, projektiluonteisia työtehtäviä. Yrittäjyys voi lähteä liikkeelle esimerkiksi omista harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista. Yritystoiminta saattaa ajan mittaan kasvaa ja muuttua päätoimiseksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Suuri osa itsensätyöllistäjistä toimii sivutoimisina yrittäjinä, ja se on aivan yhtä ”oikeaa” yrittäjyyttä kuin päätoiminenkin yrittäjyys, kuvaa OP Kevytyrittäjä -palvelussa asiantuntijana toimiva Lassi Leppänen.
Itsensätyöllistäjien eli yksityisten elinkeinonharjoittajien määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Erilaisten arvioiden mukaan vuoden 2030 jälkeen maassamme saattaa olla jopa 300 000 itsensätyöllistäjää.
Mitä kevytyrittäjyys on?
Perinteisesti yrittäjät ovat harjoittaneet liiketoimintaa ja hoitaneet paperityöt joko itse tai palkanneet kirjanpitäjän tehtävää varten. Noin kymmenen vuotta sitten kevytyrittäjyys alkoi yleistyä Suomessa. Lassi Leppäsen mukaan kevytyrittäjyys-termi on yksinkertaisimmillaan yleisnimitys sille, että yksityinen elinkeinonharjoittaja tekee työn, ja työhön liittyvän laskutuksen ja muut paperityöt hoitaa tehtävään erikoistunut palvelu.
– Yritystoimintaa helpottaa huomattavasti se, että laskutuspalvelu tekee paperityöt puolestasi. Muista kuitenkin, ettei se poista sinulta vastuuta yrittäjyydestäsi. Sinun täytyy tiedostaa, mitä olet tekemässä, kun ryhdyt yrittäjäksi. Vastaat itse työtehtävien hoitamisesta, asiakashankinnasta, markkinoinnista ja osaltasi myös siitä, että kaikki lakisääteiset velvoitteet hoituvat. Kevytyrittäjyyspalveluiden tarkoitus on antaa tukea yritystoiminnan aloittamiseen ja helpottaa yrittäjyyden harjoittamista.
Mitkä ovat kevytyrittäjyyden hyödyt?
Jos sinulla on osaamista, jota voisi tarjota laskutettavana palveluna, voit ryhtyä toteuttamaan osaamistasi ammattimaisesti. Kevytyrittäjyyden valitseminen on tässä tapauksessa yksi hyvä vaihtoehto.
– Se on helpoin tapa aloittaa yrittäjyys. Et joudu maksamaan perustamiskuluja, ja saat palkkiosi laskutuksen mukaan. Laskutuspalvelut perivät laskutettavista summista ainoastaan määrätyn prosentin suuruisen palvelumaksun, mikä on sinulle huomattavasti edullisempaa kuin kirjanpitäjän käyttäminen. Laskutuspalvelu on uusi, digitaalinen versio kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista, ja se voi toimia kumppaninasi koko yritystoiminnan ajan, Lassi Leppänen kertoo.
Kevytyrittäjyys soveltuu hyvin esimerkiksi sesonki- ja projektiluonteiseen työhön.
– Jos pidät maalaamisesta ja havaitset kävelylenkilläsi pihapiiriä reunustavan aidan, jonka maali on rapistunut, koputa talon oveen ja ehdota, että voisit maalata aidan määrittelemälläsi hinnalla. Näin saattaa syntyä ensimmäinen asiakashankinta- ja hinnoittelukokemuksesi sekä laskutettava keikkasi. Tavoitteesi itsensätyöllistäjänä ei välttämättä tarvitse olla miljoonia tuottava yritystoiminta, vaan olennaista on se, että sinulla on mahdollisuus työllistää itse itsesi.
Y-tunnuksella vai ilman Y-tunnusta?
Kevytyrittäjyyden erityispiirteisiin on pitkään kuulunut se, ettei yritysmuodon harjoittajalla ole Y-tunnusta, mutta nykyisin myös kevytyrittäjä voi toimia Y-tunnuksellisena yrittäjänä.
– Keskeisin ero Y-tunnuksettoman ja Y-tunnuksellisen kevytyrittäjän välillä on se, että ilman Y-tunnusta toimiva kevytyrittäjä luetaan verotuksessa palkansaajaksi, mutta eläkevakuuttamisen ja muun sosiaaliturvan osalta yrittäjäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Y-tunnuksettoman kevytyrittäjän verovähennyskelpoisuudet ovat hyvin rajatut, mutta hän kuitenkin maksaa esimerkiksi YEL-eläkevakuutuslajin mukaista eläkemaksua Y-tunnuksellisen yrittäjän tavoin, Lassi Leppänen kertoo.
Mahdollisuus kevytyrittäjyyden harjoittamiseen Y-tunnuksellisena on luotu siitä syystä, että Y-tunnuksettomat kevytyrittäjät menettävät sellaisia lakisääteisiä hyötyjä, joita Y-tunnuksellisilla yrittäjillä on.
– Y-tunnuksellisena yrittäjänä saat viiden prosentin yrittäjävähennyksen verotuksessa eli maksat vähemmän veroja toiminnastasi. Lisäksi saat puhelimen tai tietokoneen ostamisen kaltaisista välttämättömistä hankinnoista arvonlisäveron (ALV) palautuksen. Jos olet Y-tunnuksellinen kevytyrittäjä, kaikki asiakkaidesi maksamat arvonlisäverot eivät mene Verohallintoon, vaan saat pitää osan niistä itse valtion ALV-alarajahuojennuksen mukaisesti. Y-tunnuksellisena yrittäjänä sinulla on mahdollisuus myös TE-toimiston myöntämään starttirahaan toisin kuin Y-tunnuksettomalla yrittäjällä, Leppänen luettelee Y-tunnuksen hyötyjä.
Lassi Leppäsen mukaan tärkeämpää kuin se, minkä yrittämisen muodon valitset, on kuitenkin ensimmäisen askeleen ottaminen.
– Väitän, että yritysmuodon, laskutuspalvelun tai kirjanpitäjän valinta on helpoin vaihe ja pienin kynnys yritystoiminnan aloittamisessa. Sen sijaan se, että menet kysymään, voitko maalata pihapiiriä reunustavan aidan, on tärkein askel. Eniten opit siis aloittamalla ja tekemällä, mutta toki on hyvä ymmärtää joitakin asioita jo ennen yritystoiminnan aloittamista.
Yrittäjyys on ikuista oppimista
Lassi Leppänen luettelee muutamia ominaisuuksia, joita yrittäjällä on hyvä olla, jotta hän voi luoda menestyvää yritystoimintaa.
– Yrittäjänä sinun täytyy tuntea asiakkaasi ja mukautua heidän tarpeisiinsa. Jos valmistat hapanjuurileipää ja asiakkaanasi on keliaakikkojen asuinkeskus, sinun täytyy muokata bisnesideaasi ja ottaa gluteeni tuotteestasi pois. Kannattaa myös ottaa selvää osaamisalueesi erityispiirteistä ja markkinatrendeistä. Sinun ei tarvitse olla maailman paras maalari ensimmäisellä maalauskeikallasi, mutta asiakkaasi kokee saavansa lisäarvoa maksamastaan työstä, jos osaat kertoa esimerkiksi erilaisista maaleista tai maalaustekniikoista.
Kannattaa myös selvittää, onko alallasi kilpailua, ja toimia sen mukaisesti. Jos huomaat, että joku jossain toisessa kaupungissa on parempi tehtävässä, jota itse harjoitat, hyödynnä alueellisuutta: korosta, että sinä tarjoat kyseistä palvelua juuri omalla alueellasi. Huolehdi myös siitä, että potentiaaliset asiakkaat löytävät ja tavoittavat sinut helposti.
– Kun suunnittelet yritystoiminnan aloittamista, vertaile palveluita ja hanki tietoa. Muista kuitenkin, että yrittäjyyden korkeakoulusta ei valmistu koskaan, vaan yrittäjyys on ikuista oppimista. On yritystoimintasi sitten sivutoimista, päätoimista tai kertaluonteista, se antaa sinulle varmasti eväitä koko loppuelämäsi varrelle.
Lassi Leppänen kertoi kevytyrittäjyydestä RekryExpo-messuilla Turun Messukeskuksessa 14. marraskuuta.