Työolosuhteiden järjestelytuki

Uutinen

Työnantajana voit hakea työolosuhteiden järjestelytukea, jos henkilön vamma tai sairaus vaikuttaa työllistymiseen tai työn säilyttämiseen.

Työolosuhteiden järjestelytuki.

Työnantajana voit saada työolosuhteiden järjestelytukea, jos työhön palkattavan tai työssä jo olevan henkilön vamma tai sairaus edellyttää

  • uusia työvälineitä tai kalusteita,
  • muutostöitä työpaikalla tai
  • apua työssä toiselta työntekijältä.

Tuki edistää osatyökykyisten henkilöiden mahdollisuuksia sijoittua sopivaan työhön tai säilyttää työpaikkansa avoimilla työmarkkinoilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Työolosuhteiden järjestelytuki on harkinnanvarainen. Työllisyysalue arvioi tuen tarkoituksenmukaisuuden. Arvioinnissa otetaan huomioon työntekijäsi tilanne sekä organisaatiosi taloudellinen asema. Sinun on toimitettava työllisyysalueelle riittävät selvitykset järjestelytuen tarpeen arvioimiseksi.

Järjestelytuen myöntäminen työntekijän vammasta tai sairaudesta aiheutuviin hankintoihin tai muutostöihin edellyttää, että työnantajana osallistut kustannusten kattamiseen kohtuulliseksi katsottavalla määrällä.

Tuen enimmäismäärä työvälineiden hankkimisesta tai työpaikan muutostöistä on 4 000 euroa henkilöä kohden. Työllisyysalue voi hyväksyä tuen maksettavaksi kokonaan tai osittain ennakkoon.

Toisen työntekijän antamaa apua työllisyysalue voi myöntää enintään 20 tuntia kuukaudessa enintään 18 kuukauden ajan. Tukea maksetaan toteutuneiden tuntien perusteella 20 euroa tunnilta. Toisen työntekijän antamaa apua henkilön työssä selviytymisen parantamiseksi voidaan korvata järjestelytukena enintään 400 eurolla kuukaudessa.

Yrittäjän omasta vammasta tai sairaudesta johtuviin mukautustarpeisiin ei myönnetä työolosuhteiden järjestelytukea.

Työolosuhteiden järjestelytuki taloudelliseen toimintaan myönnetään valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena.

Tuen hakeminen

Voit hakea työolosuhteiden järjestelytukea vain sähköisellä lomakkeella. Työllisyysalue tarkistaa tuen myöntämisehdot ja pyytää tarvittaessa lisätietoja ennen päätöstä.

Asiointipalvelussa hakemuksen voi jättää valtuutettu henkilö. Organisaation puolesta voivat asioida ilman erikseen annettua valtuutta henkilöt, joilla on asioiden hoitamiseen olemassa oleva valtuus tai rekisteritietoihin perustuva oikeus. Tuessa käytettävä valtuusasia on nimeltään Työllisyyden, ympäristön, elinkeinotoiminnan ja liikenteen valtionavustusten hakeminen.

Valtuutetut henkilöt hoitavat asioita organisaationsa puolesta Suomi.fi-tunnistuksen kautta. Asiointipalvelu tarkistaa henkilön asiointioikeuden kirjautumisen yhteydessä. Valtuuden lisäksi asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkailta Y-tunnusta.

Hae tukea sähköisesti asiointipalvelun kautta. Asiointipalveluun kirjaudut henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.

Täytä hakemus ja lisää siihen tarvittavat liitteet asiointipalvelun palveluvalikon kautta. Asiointipalvelun sisäiset ohjeet helpottavat hakemuksen täyttöä. Palvelusta saapuvat ilmoitukset kertovat tietoa asiointisi eri vaiheista. Sähköisesti asioimalla voit jättää hakemuksen, vastata hakemusta koskeviin täydennyspyyntöihin, täydentää hakemustasi ja vastaanottaa asiaasi koskevat päätökset.

Tuen maksatus

Hae tuen maksatusta työllisyysalueelta asiointipalvelussa tukipäätöksen mukaisesti.

Jos haet tukea muutostöihin tai työvälineiden tai kalusteiden hankkimiseen, sinun on haettava tukea kuukauden kuluessa muutostyön tekemisestä tai työvälineen tai kalusteen hankinnasta.

Toisen työntekijän antamaan apuun myönnettävä työolosuhteiden järjestelytuki maksetaan kuukausittain jälkikäteen toteutuneiden tuntien perusteella. Maksatushakemus toisen työntekijän antamasta avusta on toimitettava kahden kuukauden kuluessa maksatusjakson päättymisestä.

Saat ilmoituksen tuen maksatuksesta asiointipalveluun.