Mitä kuuluu Tampereen seudun työllisyysalueelle?
- Uutinen
Työ- ja elinkeinopalvelut siirtyivät valtiolta kuntien muodostamien työllisyysalueiden vastuulle 1.1.2025. Uudistuksessa Suomeen muodostui 45 työllisyysaluetta. Tässä uutisessa kerromme, miten uudistus on vaikuttanut Tampereen seudun työllisyysalueella.

Tampereen seudun työllisyysalueen kunnissa alku on sujunut vahvasti. Asiakaspalvelu on pysynyt sujuvana, eikä alkuvuodessa ole ilmennyt merkittäviä häiriöitä. Työllisyysalueen koko henkilöstö on Tampereen kaupungin palveluksessa osana työllisyys- ja kasvupalvelujen muuta toimintaa. Henkilöstöä siirtyi työllisyysalueen toimintaan kolmesta valtion virastosta ja työllisyysalueeseen kuuluvista kunnista yhteensä noin 750 henkilöä.
Tampere on osallistunut kaikkiin TE24-uudistusta pohjustaneisiin työllisyyskokeiluihin. Kokeilutausta on tarjonnut vahvan tietopohjan ja osaamisen uudistukseen valmistautumisessa.
Asiakaskokemus on pysynyt vakaana
Uudistusten alussa tunnelma oli jännittynyt, mutta asiakkaat eivät ole juuri huomanneet suuria muutoksia. Kuntakokeilussa mukana olleet asiakkaat asioivat edelleen samoissa tiloissa ja tuttujen valmentajien kanssa. Kokonaisuudessaan työllisyyspalvelujen asiakaskokemus alkuvuoden aikana on ollut myönteinen.
- Erityistä kiitosta on annettu puhelinpalveluista ja mahdollisuudesta jatkaa asiointia tutun virkailijan kanssa, kertoo erityisasiantuntija Suvi Jokela.
Työnvälitys toimii tehokkaasti, kun se on aktiivista ja tavoitteellista. Työnhaun alun palveluissa kartoitetaan heti uusien asiakkaiden osaamista suhteessa alueen työnantajien tarpeisiin. Sopivien ehdokkaiden löytyessä heitä esitellään suoraan työnantajille jo alkuvaiheessa.
- Alkuvuoden aikana olemme esitelleet yli 700 motivoitunutta työnhakijaa alueen työnantajille, kertoo palvelupäällikkö Eveliina Haiku.
Viime vuonna alueella käynnistetty työnantajien aktiivinen kontaktointi on jatkunut osana arjen toimintaa.
- Palautteet ovat olleet rohkaisevia sekä työnantajilta että työnhakijoilta, Haiku jatkaa.
Katse kohti vuotta 2035: yhteinen strategia ohjaa kehitystä
Tampereen seudulla on valmisteltu laajassa yhteistyössä työllisyysstrategiaa 2035. Strategia on alueen toimijoiden yhteinen tahtotila siitä, miten eri organisaatiot edistävät työllisyyttä ja kasvua osana yhteisiä käytäntöjä. Uudenlainen toimintamalli, jossa työvoimapalvelut ovat osa kuntien elinvoimapalveluja, käynnistyy kesän jälkeen.
- Strategian avulla tuetaan työpaikkojen ja työllisten määrän kasvua sekä pyritään korkeaan ja laadukkaaseen työllisyysasteeseen, kertoo työllisyys- ja kasvujohtaja Regina Saari.
Saaren mukaan keskeistä strategiassa on siirtymä kysyntälähtöiseen ajatteluun, jossa työllisyyspalvelut suunnataan elinkeinoelämän tarpeista lähtien.
Työmarkkinatorin aluesivut tukevat asiakasviestintää
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut on ollut mukana Työmarkkinatorin aluesivujen kehittämisessä jo pilottivaiheesta alkaen.
- Aluesivut ovat jo vakiintunut osa viestintäämme niin työnhakija- kuin työnantaja-asiakkaille, kertoo viestintäasiantuntija Marja-Liisa Tuomisaari.
Aluesivujen sisällöissä painotetaan Tampereen seudun ajankohtaisia uutisia, ohjeita ja vinkkejä. Sisältöjen suunnittelua koordinoi säännöllisesti kokoontuva ryhmä, joka arvioi uutisointia ja kehitystarpeita aktiivisesti.
Tämä haastattelu on osa Mitä kuuluu työllisyysalueelle? -juttusarjaa. Haastatteluissa eri työllisyysalueiden asiantuntijat kertovat, miten työllisyyspalveluiden uudistus on kunnissa sujunut.