Palkkatuen uudistuksen voimaantulo siirtyy – vaikutukset koskevat myös tulevaa 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea

Uutinen

Uudistuksen oli määrä astua voimaan siirtymävaiheella 1.1.2023. Aikataulu on kuitenkin muuttunut eduskunnan käsittelyaikataulun vuoksi ja uudistuksen voimaantulo siirtyy. Hallituksen tavoitteena on saattaa uudistus voimaan kevään 2023 aikana.

Tulevan uudistuksen tavoitteena on edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä ja lisätä palkkatuen käyttöä erityisesti yrityksissä. Uudistuksen yhteyteen on esitetty myös uutta työllistämistukea, jolla edistetään 55 vuotta täyttäneiden työllistymistä.

Palkkatuen hakeminen ja tuen myöntäminen säilyy ennallaan uudistukseen asti

Palkkatukea pitää hakea hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkamista Työmarkkinatorilla sijaitsevan TE-palveluiden Oma asiointi -palvelun kautta. Tuen hakija kirjautuu palveluun henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Myös tuen maksatusta haetaan päätöksen mukaisesti Oma asiointi -palvelussa. Yrityksen puolesta asioivat henkilöt tarvitsevat valtuuden. Hakemusten käsittelyä voi seurata sähköisesti asioimalla.

Palkkatukea ja sen maksatusta voi tarvittaessa hakea myös tulostettavalla lomakkeella, jos sähköisen
asiointipalvelun käyttö ei ole mahdollista. KEHA-keskus hyödyntää palkkatuen maksamisessa kansallista tulorekisteriä. Tuen maksatuksen käsittelyä voi nopeuttaa ilmoittamalla tulorekisteriin täydentävät tiedot, jotka ovat välttämättömiä tuen maksatuksen perusteeksi. Voimassa olevat ohjeet ja asiointikanavat palkkatuen ja sen maksatuksen hakemiseen on annettu Suomi.fi-palvelussa.

Palkkatuen maksatukseen liittyvissä kysymyksissä sinua auttaa KEHA-keskuksen maksatusyksikkö: palkkatuki.keha@ely-keskus.fi.

Aiheesta muualla