Pk-yritysbarometri: Hidastuva inflaatio ja laskevat korot nostavat pk-yritysten suhdanneodotuksia
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime keväästä. Tähän ovat vaikuttaneet madaltunut inflaatio ja laskuun kääntynyt korkotaso.
Talouden suunta riippuu paljon muun muassa yksityisen kulutuksen elpymisestä ja korkotason laskusta, joihin molempiin liittyy epävarmuutta ja joiden kehitystä seurataan odottavaisin tunnelmin. Pk-yritykset ennakoivat talouden tilan säilyvän ennallaan seuraavan vuoden aikana.
Pk-yritysten investointihalukkuus on edelleen vaatimattomalla tasolla. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointeja vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joilla investointien odotetaan lisääntyvän. Kevään barometriin verrattuna pk-yritysten rekrytointiaikeet näyttävät kuitenkin vahvistuneen. Pk-yrityksistä 14 prosenttia aikoo lisätä henkilökuntansa määrää, kun 11 prosenttia odottaa sen vähentyvän. Suurin joukko, 74 prosenttia pk-yrityksistä, aikoo kuitenkin säilyttää nykyisen henkilöstönsä.
Pk-yritysten kasvuhakuisuus on laskenut pitkään, mutta nyt luvuissa näkyy vakautumista. Yli kolmannes pk-yrityksistä on joko voimakkaasti tai mahdollisuuksien mukaan kasvuhakuisia. Myönteistä on 20–49 henkeä työllistävien yritysten vahvat tulevaisuuden näkymät. Nämä yritykset toimivat kasvun vetureina ja uusien innovaatioiden levittäjinä.