Työtä muokkaamalla työtehtävät voi räätälöidä työntekijän työkyvylle sopiviksi

Uutinen

Työntekijän työkyky saattaa joskus edellyttää järjestelyjä, jotta työn tekeminen olisi mahdollista. Työtä voi muokata tekemällä muutoksia esimerkiksi työaikoihin, tehtäviin tai työympäristöön.

Työn muokkaus tarkoittaa työtehtävien räätälöimistä työntekijän työkyvylle sopiviksi. Muutokset saattavat vaikuttaa vain siihen työntekijään, jonka työkyky edellyttää työn muokkausta, tai ne voivat vaatia useamman työntekijän tehtävien uudelleenjärjestelyä.

Työntekijä, esihenkilö ja työnantaja keskustelevat yhdessä sopivista muutoksista ja laativat yhdessä päätetyistä muutoksista sopimuksen. Työn räätälöintiin voi kuulua esimeriksi muutokset työaikoihin, työtehtäviin, työympäristöön, apuvälineisiin, työyhteisön tuen saamiseen tai työmatkoihin.

Jos olet työnantaja ja työntekijäsi tarvitsee uusia työvälineitä, työpaikalla tehtäviä muutoksia tai toisen työntekijän antamaa apua, jotta hän selviäisi työtehtävistään, voit hakea työolosuhteiden järjestelytukea.

Jos olet osatyökykyinen työntekijä, voit saada työssä tarvitsemiasi apuvälineitä Kelan, terveydenhuollon tai työeläkeyhtiön kautta ilman, että sinulle koituu kustannuksia. Sinulla voi olla mahdollisuus saada tukea myös työmatkojen kulkemiseen omasta kunnastasi vammaispalvelulain perusteella. Tästä ei aiheudu työnantajallesi kustannuksia.

Lue lisää

Aiheesta muualla

Miten muokkaan työtä työntekijän työkykyyn sopivaksi? (yyo.fi)