Työvoimabarometri ennakoi tulevia työvoimatarpeita – Satakunnassa kohtaanto-ongelmaa teknologiateollisuudessa

Uutinen

Työvoimabarometrin kokoama tieto lyhyen aikavälin työvoima- ja osaamistarpeista ennakoi vuoden päästä työvoiman kohtaanto-ongelmaa olevan etenkin teknologiateollisuudessa ja palveluissa.

Työvoimabarometri kokoaa sekä ammatti- että toimialakohtaista tietoa lyhyen aikavälin työvoima- ja osaamistarpeista. Työvoimabarometrin keskeisin tiedonlähde on alueellisten asiantuntijoiden näkemys lähitulevaisuuden tarpeista. Arviointi koostuu alueellisista ennakointipäivistä, joista ensimmäisessä luodaan kuva alueen yleisistä kehitysnäkymistä ja toisessa tehdään toimialakohtaiset työvoima- ja osaamistarvearviot.

Satakunnassa toimialoittaisen tarkastelun kohteena tänä syksynä oli kaksi toimialaryhmää, jotka olivat teknologiateollisuus ja -palvelut sekä prosessiteollisuus ja -tuotanto. Ne ovat keskeiset toimialat vihreässä siirtymässä.

Satakunnassa kohtalaista työvoiman ylitarjontaa

Avoimien työpaikkojen määrän arvioidaan vuoden päästä olevan Satakunnassa kaikilla toimialoilla jonkin verran pienempi kuin tällä hetkellä. Työttömien määrän taas arvioidaan vähän kasvavan. Satakunnassa ennustetaan vuoden päästä olevan kaikilla toimialoilla kohtalaista työvoiman ylitarjontaa, kuten tilanne on tälläkin hetkellä. Tämä tarkoittaa, että avoimia työpaikkoja on vähemmän kuin mitä TE-toimistossa on sellaisia työttömiä työnhakijoita, joilla ei pitäisi olla huomattavia esteitä työllistymiselle.

Monissa yksittäisissä ammateissa on kuitenkin työvoimapulaa. Tätäkin useammin on kohtaanto-ongelmaa, eli tietylle ammatille olisi samanaikaisesti sekä kysyntää että tarjontaa, mutta nämä eivät syystä tai toisesta kohtaa. Satakunnassa suurinta pulaa työntekijöistä seuraavan vuoden aikana arvioidaan olevan erityisesti sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan sekä teknologiateollisuuden ja -palveluiden ammateissa.

Satakunnassa eniten pulaa on seuraavista ammateista:

  • Lähihoitajat
  • Sairaanhoitajat ym.
  • Lastentarhanopettajat
  • Sähkötekniikan erityisasiantuntijat
  • Sosiaalityön erityisasiantuntijat
  • Konetekniikan erityisasiantuntijat
  • Sovellusarkkitehdit
  • Muut sähköasentajat
  • Toimisto- ja laitossiivoojat ym.
  • Elintarviketeollisuuden prosessityöntekijät

Teknologiateollisuuden ammateissa kohtaanto-ongelmaa

Satakunnassa on teknologiateollisuudessa edelleen laajasti osaajapulaa. Rekrytoinnit eivät vielä ole hidastuneet, eikä isoa laskua ole odotettavissa. Vuoden tähtäimellä sekä alan avoimien työpaikkojen että työttömien työnhakijoiden määrän arvioidaan pysyvän suurin piirtein ennallaan. Satakunnassa ennakoidaan olevan kohtalaista työvoiman kohtaanto-ongelmaa vuoden päästä teknologiateollisuudessa ja -palveluissa. Samanlainen näkymä alan työvoiman kysynnän ja tarjonnan tilanteeseen on myös useimmilla muilla alueilla Suomessa.

Teknologiateollisuuden ja -palveluiden ammateissa keskeisiä osaamisia ovat muun muassa oppimiskyky ja -halukkuus, digiosaaminen, moniosaaminen sekä tietojärjestelmäosaaminen.

Vihreän siirtymän investointien toteutuminen lisää työvoiman kysyntää myös prosessiteollisuudessa

Työvoiman kysynnän arvioidaan hieman laskevan vuoden sisällä prosessiteollisuuden ja -tuotannon toimialaryhmään kuuluvissa ammateissa. Työttömyys on myös kääntynyt lievään nousuun. Vuoden päästä Satakunnassa ennakoidaan olevan prosessiteollisuudessa kohtalaista työvoiman ylitarjontaa. Kohtaantotilanteen ennuste on samanlainen monilla muillakin alueilla Suomessa.

Suuri eläkepoistuma luo kuitenkin tarvetta rekrytoida uutta työvoimaa. Isoista ammattialoista muun muassa paperimassan sekä paperin ja kartongin valmistuksen prosessityöntekijöistä, muovituoteteollisuuden prosessityöntekijöistä sekä kemianteollisuuden prosessityöntekijöistä voi tulla pulaa.

Prosessiteollisuuden alalla työntekijöiltä odotetaan esimerkiksi prosessiosaamista, robotiikan osaamista, automaatio-osaamista sekä ongelmanratkaisukykyä.

Pidemmällä tähtäimellä prosessiteollisuuden työvoiman tarpeen ennakoidaan kasvavan Satakunnassa. Vihreän siirtymän tarpeet tulevat lisäämään työvoiman kysyntää prosessi- ja teknologiateollisuudessa merkittävästi lähivuosina.

Aiheesta muualla